Kasiviikolla mielitekoja

Muutama päivä on mennyt, neuvolakäynti ja joukko erilaisia olotiloja on takana. Nyt eletään aikaa 8+3.

Visiitti neuvolaan oli oikein mukava ja vaikka sieltä nyt ei varsinaisesti mitään ihan uutta ja mullistavaa tietoa tullutkaan, niin tietoa kyllä rutkasti. Oppaita riittää. Keskusteltiin terkkarin kanssa läpi historia ja kaikki sairaudet ja kun tultiin rokkojen kohdalle, en ollutkaan ihan varma miten niitä olen sairastanut. Pohdin että soittaisin äidille ja tarkistaisin, mutta viisas neuvolantäti oli viksumpi ja sanoi että älä vielä soita. Olin kertonut hänelle että äitini ei vielä tiedä, eikä tarkoitus olekaan kertoa ennen kuin ollaan vähän turvallisemmilla vesillä. 🙂

Olotilat vaihtelevat

Neuvolaa ennen ja sen jälkeen on ollut todella erilaisia päiviä. Yhtenä päivänä oli kertakaikkiaan pakko tulla kesken työpäivän kotiin ja ottaa nokoset. No ne kestivätkin sitten ihan useamman tunnin, eikä elämä oikein illallakaan ottanut tuulta alleen. Seuraavakin päivä meni vähän puoliteholla, mutta nyt viikonloppuna on ollut taas vähän enemmän energiaa.  Todella kummallisia vaihteluita. Ja se ilma – sitä  kertyy edelleen – ihan koko ajan.

Ilmasta tulikin mieleen yksi havainto. Ensimmäinen todella selkeä, mutta täysin käsittämätön mieliteko. Vaikka olen ollut kuin ilmalaiva, tuli tällä viikolla pakottava tarve saada Jalostajan hernekeittoa. Kyllä! Olisi nyt ollut edes mansikoita ja kermavaahtoa tai suklaata tai pihvitomaattia, niin olisin ymmärtänyt. Mutta ei, hernerokkaa. No se kyllä maistui tosi hyvältä.

Muutenkin olen huomannut makumaailmani rakentuvan todella selkeiden juttujen ympärille. Mieli tekee kaikkea sellaista kotiruokaa mitä söin lapsena: kesäkeittoa ja makaronilaatikkoa – tai itseasiassa ihan vaan paistettua jauhelihaa ja makaronia sörsselinä ketsupin kera.

Mielitekojen lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kroppa jotenkin ohjaa syömään tosi terveellisesti ja kertaakaan ei ole tehnyt mieli mässäillä tai edes juoda viinilasia tyhjäksi. Olen nimittäin sitä mieltä että viinilasin voi aivan hyvin nostaa muiden ruokailijoiden seuraksi, kunhan siinä on vain liraus.

Kutsu ultraan kesä- ja elokuulle

Tällä viikolla tuli neuvolan jäljiltä myös kutsu ekaan viralliseen ultraan Kätilöopistolle, paria päivää ennen juhannusta. Jännää nähdä miten paljon toukka on muuttunut sitten varhaisultran. Täytynee kysellä josko mieskin jo haluaisi mukaan vai tuleeko kaveriksi vasta elokuussa.

Kohta täytyy keksiä sunnuntai-illan ratoksi jotain ohjelmaa, ettei käy niin että ahteri jumahtaa kokonaan tähän sohvaan. Siinä olen nimittäin ollut yleensä aika mestari. Ja toisaalta, viime viikkoina olen kyllä antanut itselleni helpommin luvankin levätä. Uskon että parin viikon tai kuukauden päästä alkaa tämä luomien luppailu helpottaa.

—

Toukokuun alun kuuman jakson jälkeen nyt on ollut aika sateista ja viileää, mutta äsken Keimolassa tuntui jo taas auringonsäteiden kuumuus. Pilviä on runsaasti, joten eiköhän tämä vaihtelevana jatku.

Huomaamatta

Tänään oli vaihteeksi sellainen päivä, etten taas pitkiin aikoihin muistanut koko raskautta. Ilmaa ei ole kertynyt samalla tavalla ja muutenkin olo on ollut ehkä vähän energisempi. Kävellessäni junalta kotiin pohdin itsekseni että kuinkakohan moneksi päiväksi asian pystyisi parhaimmillaan sulkemaan takaraivoon, niin ettei se ole aktiivisesti mielessä. No, ei varmaan päiväksikään. Mutta olisihan se ihanaa kun päivät vaan vilahtaisivat ohi kohti turvallisempia vesiä.

Huomenna olisi se neuvola. Kyseessä on pitkälti haastattelutuokio, joten ajattelin säästä insinöörimieheni hermoja ja hoitaa tämän yksin. Mies ei ole ehkä parhaimmillaan näissä ”naisten keskusteluhetkissä”. Ja miksi olisikaan, kun en minäkään välittäisi mennä kuuntelemaan kun puhutaan vaan toisesta ihmisestä ja sen toisen historiasta ja tottumuksista.

Muistan lukeneeni monta tarinaa siitä kun ihmiset ovat olleet niin kovin pettyneitä neuvolan palveluun tai siellä olevaan terkkariin. Tätä minä en ymmärrä. Jos palvelu ei miellytä, silloin siitä sanotaan ääneen. Ja jos neuvolan täti on minun mielestäni väärä ihminen tukemaan äitiyttäni, täytyy asialle tehdä jotakin. Onneksi omani kuulosti puhelimessa oikein hyvältä tyypiltä. En kyllä sietäisi sellaista liian pullantuoksuista tätiä enkä myöskään kylmäkiskoista käyrien ja tilastojen tuijottajaa.

Selvää on että painostani tulee napinaa. Mutta syyllistämistä, jota jotkut ilmeisesti ovat osakseen saaneet, en aio ottaa vastaan. Toivotaan että löydämme yhteisen sävelen siihen kuinka pitäisi syödä, liikkua ja elää.

—

Lämpötila on laskenut hurjasti hellepäivistä, mutta tänään paistelee taas ihanasti. Pitänee mennä miehen kanssa lätkimään vähän golfpalloja. Jossain vaiheessa siihenkin hommaan tulee paussi.

Väsymyksen vaikutukset

Olen ihmetellyt väsymyksen määrää, joka on kai ihan normaalia. Ihan valtava määrä unta tarvitaan öisin, päivällä tekisi kokoajan mieli istahtaa alas tai lepuuttaa makuullaan. Välillä kävellessä tuntuu siltä kuin olisi juuri juossut ainakin puolikkaan maratonin.

Kävin eilen nopeasti Ikeassa. Yleensä jaksan kierrellä siellä pitkiäkin aikoja, mutta jo yläkerrassa alkoivat jalat ja luomet painaa. Tuli tunne ettei jaksa katsella ympärilleen vaan pitää päästä pois. Sama tunne ruokakaupassa, äkkiä vaan välttämättömät mukaan ja kotiin.

Vähän jännittää millä tavalla saan taas itsestäni irti töissä, kun olisi niin paljon tehtävää ja pitäisi skarpisti pitää kiinni aikatauluista. Tämä väsymys nimittäin johtaa välillä ihan selvään aivottomuuteen, tunti saattaa mennä ohi vilahtaen.

Pitkäjänteisyys kärsii: aloitin 4 tuntia sitten vaatekaappien siivouksen, enkä ole millään jaksanut vielä saattaa sitä loppuun. Pyykkikone piippasi jo ehkä noin tunti sitten, eikä tietoakaan että jaksaisin tästä nousta ja mennä nostamaan pyykkejä kuivausrumpuun.

Ehkä olisi syytä pistää verkkarit jalkaan ja lähteä ulos. Jos se piristäisi.

Alussa oli toukka

Tänään oli pakko pystyttää uusi blogi. Ensin lueskelin monen muun odotusblogeja ja ajattelin etten tekisi omaa, mutta sitten mieleeni jäi jylläämään ajatus päiväkirjasta. Olisihan se mahtavaa jos minun äitini olisi pitänyt minun odotuksestani päiväkirjaa ja voisin sitä nyt lueskella.

Toukan taustat

Sain tietää odottavani toukkaa ehkä noin 3 viikkoa sitten, vähän vapun jälkeen, kun niitä kuukausittaisia pettymyksen aiheuttajia ei yhtäkkiä kuulunutkaan. Ensimmäisessä testissä viivat olivat haaleita, toisessa semihaaleita ja kolmannesta tajusin etteivät ne olleetkaan haaleita. Hassuuksissani kaivoin testiliuskat vielä pariin otteeseen roskiksesta tuijotellakseni niitä.

Uskottava se oli. Sitten vaan nettiin etsimään sopivaa laskuria. Silloin oli siis viikkoja vain jokunen, nyt mennään kohdassa 7+2. On se kummaa kuinka elämä muuttuu yhtäkkiä kuukausista viikoiksi + päiviksi.

Meidän perheessä on ollut pari vuotta sellainen tila, että ”tulkoot kun tulee” ja jos totta puhutaan, ei yrittäminen ole ollut ihan valtavan aktiivista. Ennemminkin on keskitytty kodin ulkopuoliseen yrittämiseen – työn merkeissä. Välillä olen potenut siitä syyllisyyttäkin, koska onhan tätä toisaalta jo pitkään haluttu. Miehen reaktio oli mainio, ensin hiljaisuus ja sitten päivittäin isommaksi kasvava ilo ja innostus. ”Vieläkö se toukka on siellä?”

Salaisuuden pitämisen vaikeus

Tässä on ollut kyllä sellainen vaikea juttu, että vaikka raskaus on kovin alussa, on tullut jo monta vaikeaa tilannetta eteen. Ensimmäinen tuli helatorstain aattona. Ystäväpariskunnan kanssa oli sovittu illanvietosta ja yleensä siihen kuuluu muutama lasillinen viiniä – tai vähän enemmänkin. Yritin käyttää ”ei nyt oikein maistu” -korttia kuohuviinin kohdalla ja miespuoliselle se menikin oikein hyvin läpi. Mutta ruokapöydässä viinilasini pinnan vajuessa melko hitaasti sain esimmäiset merkitsevät katseet ystävältäni. Miesten sitten kadottua saunaan tuli vastaan kysymys jota olin pelännyt ja toisaalta jonka tiesin tulevan. En voinut valehdella. 1 ulkopuolinen tiesi nyt asiasta.

Seuraavalla viikolla oli edessä tämän saman ystävän polttarit ja suunnittelin huolella ostavani siideripulloja jotka täytän etukäteen limulla, ynnä muuta yhtä järkevää. Onneksi olin jo aiemmin ilmoittautunut päivän ajaksi vapaaehtoiseksi kuskiksi. No, lopulta istuessamme suunnittelemassa päivää, tultiinkin viinihankintojen äärelle ja tiukat kartoitukset siitä kuka mitäkin juo ja kuinka paljon minä joisin yhteisistä viineistä johtivat tilanteeseen: 1+2 ulkopulista tietää asiasta. Jotenkin hassua että alkoholi on niin vahvasti osa elämää, että se paljastaa kaiken. Vaikka en ole mikään ryyppääjä ja rällääjä.

Parhaalle ystävälleni olin ajatellutkin kertoa. Luonteva tilanne tuli eteen kun hän ehdotti yhteistä mökkiviikonloppua alkukesään. Tilanne on siis 2+2. Kaksi minulle läheistä ihmistä ja kaksi tuttua. Onneksi nyt on yksi äiti jonka kanssa voi jutella tuntemuksista.

Ilmaa ja varmistuksia

Niinkuin lähes kaikki tänä päivänä, olen selaillut tosi paljon blogeja ja keskusteluja raskauden oireista. Olen siinä mielessä onnellinen vielä toistaiseksi, että pahaa oloa ei ole ollut. Sen sijaan ilmapallona saa olla ihan koko ajan. Maha on kuin vappupallo ja se aiheuttaa myös pelkoja siitä että pallon perusteella herää kysymyksiä.

Näistä ilmavaivoista kerroin myös gynelle, jonka luona halusin välttämättä käydä varhaisultrassa. Oli vain pakko tarkistaa että toukka on oikeassa paikassa. Ja siellähän se oli, sydän hurjaa tahtia sykkien. Aikamoista. Raskauden kesto vahvistui myös samaksi mitä olin itse laskeskellut ja äitiyskorttiin merkittiin deadlineksi 7.1.2011.

Aika

Yksi tämän olotilan kirouksista on aika. Ensimmäisen kolmanneksen aikana olisi hyvä periaatteessa pitää asia salassa ja kuitenkin siihen liittyy ihan valtava määrä epävarmuutta. Jatkuuko kaikki ongelmitta? Onko meille oikeasti tulossa tammikuussa vauva? Jotenkin toivoisi että viikot vain hyppäisivät ohitse sinne ns. turvallisille vesille. Mutta ei, niitä lasketaan piinallisen hitaasti päivän tarkkuudella. Mihin katosi se ”aika menee niin nopeasti” -syndrooma.

Tällaiselle yli kolmekymppiselle, lasten kanssa paljon touhunneelle moni asia on jo aika tuttua. Ajatella jos olisinkin vasta parikymppinen. Pissaisin varmaan joka päivä jännityksestä housuihini.

Töissä pitäisi keskittyä suunnittelemaan puolen ja kokonaisen vuoden mittaisia projekteja. Tuntuu jotenkin valheelliselta piirtää itseään niin pitkälle kartalle. Noh, toisaalta tämä toukkailu on kaikkia töitä tärkeämpää ja on ihan sama mitä muille tapahtuu kun on aika jäädä pois töistä, kaiken mennessä hyvin siis joulukuun alkupuolella.

Ehkä saan tämän blogin avulla ajan kulumaan nopeammin. Tai sitten aivan toisin päin. Ensi viikolla on neuvola, eli ”hammaslääkäri” ja siitä pitäisi sitten sinnitellä kesäkuun loppuun ennen kuin uskaltaa kertoa uutisia. Omalle äidille ehkä pitää jo 10. viikolla antaa pieni 60-vuotislahja – tai ainakin etäinen lupaus myöhästyneestä lahjasta.

—

Toukokuu on ollut ennätyksellisen helteinen ja tänään taivas räjähti vihdoin pitkän jyrinän jäljiltä.  Sataa kaatamalla, toivotaan että se tuo onnea.