Kiristys- ja puristusapua alesta?

Juhannus on lopuillaan ja alennusmyynnit alkavat. Näitä aleja pitää nyt vissiin ruveta seuraamaan, että löytää aina parhaat tarjoukset haalareista ja muista vermeistä jatkossa. Ennen en ole osannut yhtään juosta alennusten perässä, enkä oikein katsoa hintojakaan, mutta muutos on tapahtunut. Minusta on tullut yrittämisen + raskauden myötä pihistelijä. Pihilisti.

Tänään on pakko mennä Jumboon katsomaan josko raskisi ostaa Stockalta muutama viikko sitten sovitetut (viidenkympin – kääk!) haaremit vai pitäisikö päätyä johonkin mammahousuihin. Turvotus ehkä vielä jossain vaiheessa helpottaa, mutta eilenkin piti virittää golfkentälle hiuslenksu housuihin.

Les miserablesin välttely

Jotta lomasta, joka alkaa ensi viikon torstaina, ja etenkin Ranskan matkasta ei tulisi totalement miserable, täytyy myöntyä. On kivempaa lomailla kun ei turhaan purista ja kiristä. Ehkä säästötilillä vielä on sen verran varaa. Ja mammavaatteethan ovat tänä päivänä ihan oikeiden vaatteiden näköisiä.

Olisi kivaa jos voisi vielä pitkälle syksyyn asti kulkea mukavissa, mutta totuutta paljastamattomissa vaatteissa. Olisi ehkä helpompaa vakuuttaa asiakkaatkin siitä että projektit toteutuvat. Sanoinkin kumppanilleni että pahimmassa tapauksessa olen loppuvuonna niin iso, ettei minulta kukaan enää uskalla ostaa mitään. Pelkäävät että poksahdan!

No mutta, nyt alennuksia metsästämään. Ja ehkä sieltä löytyisi ”Väiskillekin” jotain. Jep, mies jo vähän myöntyi: ei kai sitä vastaan auta taistella, kun toiset keksivät niin hauskan nimen tulokkaalle.

Ei ainakaan Väinö -kuulemma.

Juhannusilta anoppilassa oli mitä mukavin ja kyllä toukasta iloa piisasi. Olimme vasta hetkisen olleet ja istuneet, kun appiukko ryhtyi kaivamaan kuohuviiniä jääkaapista. Oltiin sovittu että mies sitten pelastaa minut tilanteesta. Kun lasit oli täytetty, mieheni otti pullon appiukon käsistä ja sanoi että ”Hei, eihän tätä ehkä pidä juoda. Tässä lukee että ei voi juoda jos on 13 viikkoa.” Hiljaisuus. Anoppi vähän käännähti sohvalla muttei sanonut mitään. Appiukko tuijotti pullon alkoholiprosenttilukemaa (12 volttia) eikä tajunnut mistä se poika höpisi.

Mieheni yritti jatkaa, mutta ei mitään. Sitten hän sanoi että ”kävimme tapaamassa yhtä tyyppiä ja saimme valokuvan”. Minä kipasin sillä välin eteiseen hakemaan ultrakuvaa kun jo kuulin anopin kiljahtavan olohuoneessa että ”tuleeko teille vauva?”. Voi riemu!! Ja appiukko oli vieläkin vähän ymmällään, kuvaa katsellessaan.

No olin väärässä, kun veikkasin appiukon nopeammaksi. Anoppi heti nappasi kiinni 13 viikosta, mutta sanoi ettei uskaltanut sanoa mitään ja olettaa jos olisikin vain toiveajatellut. Koska mieheni sisko ei vielä tiedä, sovittiin että yrittävät ainakin vielä vähän aikaa hissutella asiasta. Anoppini kuuluu sisarustensa kautta nykyään ylpeänä ”mummokerhoon”, johon hän kauan odotti pääsyä ja vihdoin pääsi kälyni tuodessa haikaran kylään. Mutta nyt hän alkaa jo olla sielläkin aika vahvoilla. Mummokerholla on ensi viikolla ”kokoontuminen” ja tulee varmasti olemaan vähän hankalaa pitää ilo salassa.

Kerroin että toistaiseksi tulokasta on meillä kutsuttu toukaksi ja anoppi oli sitä mieltä että nyt on joku nimi kekstittävä. Perheeseen viime vuoden syksyllä syntynyt pikkuprinsessa oli tekovaiheessa nimeltään Pertti. Illan aikana hän sitten jossain kohtaa päätyi Väinöön. Anoppi myös kertoi juuri pohtineensa että jättää nyt ainakin toistaiseksi yläkerran vessaan rakennetun hoitotason ja muut välineet paikoilleen, jos vaikka.

Lähdimme aika myöhään kotiin – siis minäkin jaksoin lähes puolilleöin. Kotiin tullessamme mies totesi vakavana että ei siitä sitten ainakaan Väinöä tule. 🙂

Hiffaakohan anoppi heti?

Jännitystä juhannukseen. Kaksitoista viikkoa täynnä, tai oikeastaan 12 + 1 jos ollaan ihan tarkkoja. Tänään pitäisi sitten paljastaa anopille ja appiukolle miksi mennään juhannusillalliselle omalla autolla ja miksi en juo viiniä ruuan kanssa. Mies on miettinyt kovasti miten uutisen kertoisi, mutta olen varma että sillä ei pidä pokka jos keksii jonkun ”liian hyvän jutun”. Täytyy ottaa varmuudeksi ultrakuvat mukaan, jos tarvitaan rekvisiittaa.

Hauskinta on seurata missä vaiheessa anoppi hiffaa mistä on kyse. Appiukko on yleensä muutaman sekunnin (tai kymmeniä) nopeampi.

Omalle äidilleni päätin kirjoittaa kirjeen jonka postitan kun lähdemme kesälomareissuun. Äidin kanssa on välillä vähän hankalaa ja ajattelin antaa hänelle ajattelemisen aihetta sillä aikaa kun ollaan matkalla. Jos hän vaikka ymmärtäisi että elämässä on monta valon ja oma-aloitteisen aktiivisuuden aihetta.

Isälleni olisin kertonut jos olisimme menneet mökille juhannusta viettämään. Mutta kyllä tässä vielä ehtii. Ja mitä pidemmälle edetään, sitä turvallisemmin mielin voi asiasta luonnollisesti puhua.

Olen kärsinyt tosi oudoista kivuista pallean tuntumassa. Mutta minusta ne tuntuvat siltä kuin ylävatsan lihakset olisivat krampanneet. Nyt kun löhöän nojatuolissa tätä kirjoittamassa, huomaan kyllä että asentoni ei ole ergonomisin. Saattaa siis olla ihan itse aiheutettua. Mutta outoa silti. Se aikaansaa paineen ylävatsaan ja olo tukaloituu. Toivotaan että juhannussateista saa kuitenkin nauttia ilman kipristelyä. Jos ei sataisikaan, täytyy yrittää varastaa anoppilassa Mölkkymestaruus.

Ihanan leppoisaa juhannusta kaikille!
Jos voisin tehdä sen selittelemättä, liittyisin Facebookissa ryhmään : Juhannus selvinpäin.

Trimesterin raja häämöttää

Aloin tässä päivänä eräänä ihmetellä että mites nämä kolmannekset nyt sitten meneekään, ja vaikka kuinka ihmettelin, en oikein saanut siitä selkoa. Yritin ottaa keskusteluun mukaan miehen, mutta hän vain sekoitti päätäni. Huomenna minulla tulee täyteen ne maagiset 12 viikkoa, joka on siis 4 viikon kuukausimatematiikalla 3 kuukautta. Ja joka on siis kaikkien perusopuksien mukaan ensimmäinen kolmannes, tai ainakin se ”suuririskisin osa”.

Koska laskettu aika asetetaan niin, että viimeisten kuukautisten alkamispäivään lisätään 40 viikkoa (9kk ja 7 pv), tuon jako kolmanneksiin tarkoittaisi 13,3 viikkoa per kolmannes.

Lääketieteen tohtorismies Aydin Tekay sanoo että ensimmäinen kolmannes on ohi rv 14 jälkeen, ja kolmas kolmannes alkaa rv 28 jälkeen. Tuolla matematiikalla se meneekin kai sitten oikein. Kuitenkin puhutaan ensimmäisen kolmanneksen tarkoittavan raskautta vain viikkoihin 12 saakka, mutta tällöinhän kolmesta kolmanneksesta tulisi yhteensä 36 viikkoa. Täh!?

Sama se, löydän ne, terve vaan me ootetaan

Vaikkei tällä kaikella sinänsä ole väliä ja erilaisia etappeja tulee liimailtua kalenteriin tämän tästä, on varmaan moni asian kanssa ihmeissään. Pitäisikö tietää? Onko ihan idiootti kun ei ymmärrä? Minä en aiokaan ymmärtää. On ollut jo tarpeeksi hölmöläisten hommaa että elämä on yhtäkkiä muuttunut viikoiksi ja päiviksi. Ja sitäpaitsi minusta tuntuu että aika monelle suuria etappeja raskaudessa ovat eka neuvola, eka ultra, 12 viikkoa, mahan ilmestyminen näkyviin, sydänäänet, potkujen tuntuminen ja muut vastaavat. Ja onhan sekin tietysti yksi saavutus, että oppii  todella hyviä tekniikoita esim. salapiereskelyyn. Siitä voi olla joskus hyötyä!

Toivottavasti kaikki vastaavassa tilanteessa olevat – ja yllätyksekseni hurjan monet lukijat (kiitos siitä) – eivät myöskään stressaa numeroista. Minä en ole koskaan ollut niissä valtavan hyvä ja toivonkin että toukka perii isänsä matikanlahjat. Ja kärsivällisyyden. Ja pitkäpinnaisuuden. Ja tarkkuuden. Ja huomioimisen taidon. Ja hellyydenosoitustaidot. Ja herkkyyden. Ja ja ja.

Yksi Facebook-ystäväni oli laittanut statukseensa tämän seuraavan. Minä en niin välitä noista ”jos olet sitäjatätä niin kopioi statukseesi sitäjatätä” -kiertostatuksista, mutta tänne sen saattaa hyvinkin livauttaa illan matikkalorun lopetukseksi.

”Jos sinulla on mies, joka saa sinut nauramaan, jota voit kutsua parhaaksi ystäväksesi, jonka kanssa haluat vanheta, jonka tiedät aina olevan paikalla nostamassa sinua kun olet allapäin, on maailmasi ja josta olet kiitollinen joka yö ja päivä, kopioi ja liitä tämä [toimitus korjaa] blogiisi.”

Kirje toukalle

Rakas toukka,

olet ollut tänään maanantaini agenda, sillä meille oli varattu ensimmäinen virallinen ultra klo 12.15. Menin hyvissä ajoin Kätilöopistolle, koska minua niin kovasti jännitti ja toisaalta koska piti viedä pissanäytteet aamupäivän aikana labraan. Istuin kättärillä ensin kahvilla ja sitten isääsi odottamassa aulassa ja katselin kun erilaiset äidinalut ja äidit marssivat äitiyspoliklinikalle. Voin kuvitella kuinka monta erilaista päiväkirjaa ja tarinaa syntyisi niistä kaikista elämistä ja elämän aluista.

Ilmoittauduin äitiyspoliklinikalle ja siellä oli vain kourallinen muita ihmisiä – yksi pariskunta selvästi myös ekaan ultraan menossa. Isäsikin vihdoin löysi tiensä odotushuoneeseen. Hetken aikaa istuimme ja odotimme ja nimeämme huusi lempeä kätilö. Aivan ihana muumimammamainen nainen. Sitten vaan lähetteet ja muut paperit ojoon, housut pois ja asiaan. Isukkirukka oli alkuun vähän orpona, kai tajutessaan että se pitkä putki tungetaan minuun.

Rauhallinen tuijottelusessio

Viimeksi kun näin sinut, olit pieni katkarapu kiinni ruskuaispussissa. Mittaa sinulla oli silloin seiskaviikolla noin 8 milliä ja sydämesi hakkasi hurjaa tahtia. Tällä kertaa olit valtavan paljon suurempi ja ihan ihmisen – suuripäisen sellaisen näköinen. Kätilö mittasi päästä peppuun -mitaksi 47 millimetriä ja arvioi että olet jalkoinesi noin kuuden ja puolen sentin mittainen – tulitikkuaskiin sopiva jos jättää kannen isoa päätä varten auki.

Hetken aikaa jouduin odottamaan (ja pidättämään hengitystä) että sydämen syke näkyisi, mutta siellähän se sitten pamppaili. Lilluttelit kohdussa kuin loma olisi juuri alkanut. Isäsi kyseli sykkeen nopeutta ja kerrankin insinööri oli lukujen kanssa ihan hakusessa. Arvaili että se olisi 90 pintaan. Kätilö nauroi ja sanoi että se lähentelee kahtasataa.

Olit selvästi unessa. Kuvausaparaatin kiertäessä sinua, päälakimittauksen jälkeen osoitit kuitenkin todellisen luonteesi ja aloit sambata. Isäsi demonstroi myöhemmin sairaalan käytävässä sitä hienoa lantion kieputusta. Kätilö kehui aktiivisia liikkeitäsi ja puhui sinusta muutenkin ihanan lempeästi. Hän sanoi toivovansa että kaikkien kohduissa näyttäisi tältä. Se lämmitti.

Hauskinta oli nähdä että sinulla oli jo selvät sormet ja varpaat. Zuumailimme hetken myös jalkapohjiasi ja ne olivat kyllä söpöt: pienet ja leveät. Saimme tutkailla sinua ihanan kiireettömästi ja vaikka liikehditkin kovasti, oli osin helppo hahmottaa muun muassa kasvonpiirteitä. Joskin ne olivat vielä vaaleita ja tummia alueita.

Selkärankasi näkyi pienenä kalanruotona kuvassa ja reisiluusi törötti voimakkaana. Saattaa olla että laitoit jo yhdessä vaiheessa peukalon suuhun, tai niin kätilö ainakin ounasteli.  Kätilö sanoi myös että tätä vauvaa selvästi äiti suojelee kovasti, koska kohtu ei ollut pyöreä vaan olin ilmeisesti supistanut sitä jotenkin. En ihan ymmärrä mitä hän tarkoitti, mutta sanoi että jos vastaavan ”supistamisen taidon” saisi muutettua tahdonalaiseksi, saisi siitä varmasti Nobelin. Kotiin saadussa kuvassa kohtu on sellainen epäsymmetrinen amerikkalaisen jalkapallon ja lehmän pään välimuoto.

Pelätty niskaturvotus

Olin jo unohtanut koko turvotusaiheen, kun kätilö huikkasi jotain sen olemattomuudesta. Minulle jäi tarkka luku epäselväksi, mutta se oli alle millin, eli täysin normaali. Koska siitä niin paljon puhutaan, ihmettelin että sitä ei kirjattu äitiyskorttiin. Kromosomihäiriöitä tai muita vikoja ei ole suljettu pois, mutta ainakaan ei kuuluta riskiryhmään tällä hetkellä.

Olit siis aivan täydellinen ja sen kunniaksi aion tänään nauttia vain kuviesi tuijottelusta ja ottaa kunniaksesi lasillisen hyvää omenamehua. Täytynee tulevien kuukausien aikana tutustuttaa sinut Zumbaamiseen, sillä selvästi olit jo omaksunut aika hyvät liikkeet. Sitä ennen toivon kuitenkin että kasvat ja kehityt turvassa ja rauhassa ja synnyt terveenä tähän maailmaan. Jos uskoisin jumalaan, rukoilisin sitä ehkä häneltä. Mutta sen sijaan pyydän sinulta, toukkasein, että taistelet seuraavat puoli vuotta kanssani voitontahtoisesti ja tulet maailmaan tammikuun alussa. Seitsemännestä päivästä tammikuuta vaihdettiin viidenteen tammikuuta, mutta päivällä ei ole väliä, kunhan tulet.

Toivomalla parasta saa varmasti aikaan parempaa, kuin jos varautuu pahimpaan.

Sinua kiitollisena odottaen,
äiti