Etuuksia ja veroja

Laskurit ovat suhisseet kun olen yrittänyt saada selkoa tämän vuoden verotuksesta. Tilanne on kannaltani siinä mielessä kinkkinen että samaan vuoteen mahtuu palkkatyötä, yrittäjäksi ryhtymisen kautta starttirahaa ja sitten marraskuun lopussa äitiyslomaa. No onneksi tämäkin kombinaatio tuntui veroneuvojan näkökulmasta ihan tutulta. Loppuvuoden veroprosentti on nolla, mikäli maltan olla maksamatta itselleni palkkaa.

Siinäpä se. Kun pitäisi kaikenlaista hankkiakin. No, ehkä täytyy vain elää muutama kuukausi kerrallaan ja tutkailla tilannetta. Toistaiseksi tämä yrittäjän kapea leipä on ollut ihan vaivaton elämäntilanne, kun mies on hyväpalkkainen. Mutta kyllä olisi kivaa ehkä seuraavien 7 kuukauden aikana vähän omaakin rahaa tienata. Ja olen luonteeltani sellainen, että minun on todella vaikeaa elää toisen rahoilla.

Äitiysraha

Äitiysrahan määräytyminen vähän huoletti minua, kun ryhdyin juuri yrittäjäksi ja vuoden työtulo on vakuutusta varten arvioitava melko pieneksi. Mutta onneksi se lasketaan edelleen edellisen verovuoden, eli minun tapauksessani vuoden 2008 verotuksen mukaan. Siinäkin mielessä onneksi, että se on tulovuosistani paras konsanaan. Sinä samaisena vuonna tein niin paljon töitä että joku olisi määrään jo kuollut, siispä on kiva päästä mahdollisesti vielä nauttimaan sen vuoden hedelmistä.

Tuo kyseinen vuosi oli stressitasoltaan valtava. Sellaista en enää halua kokea, enkä soisi muillekaan. Jotenkin nyt yrittäjänä ja varsinkin raskauden paljastuttua, on suhtautuminen rahaan ja työntekoon muuttunut radikaalisti. Ei sillä ole juuri mitään väliä.

Etäpäivä kotosalla kirvoitti kirjoittamaan. Ulkona paistaa aurinko ja kohta pitäisi pukea päälle, kurvata toimistolle ja asiakkaalle ja sitten golfkentälle. Toivotaan että koko päivä on näin aurinkoinen.

2 thoughts on “Etuuksia ja veroja

  1. Siispä kannattaa yrittää sijoittaa toinen toukka kolmen vuoden sisään ensimmäisestä. Näin saat saman äitiyspäivärahan kuin ensimmäiselläkin kierroksella.😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s