Kirje toukalle

Rakas toukka,

olet ollut tänään maanantaini agenda, sillä meille oli varattu ensimmäinen virallinen ultra klo 12.15. Menin hyvissä ajoin Kätilöopistolle, koska minua niin kovasti jännitti ja toisaalta koska piti viedä pissanäytteet aamupäivän aikana labraan. Istuin kättärillä ensin kahvilla ja sitten isääsi odottamassa aulassa ja katselin kun erilaiset äidinalut ja äidit marssivat äitiyspoliklinikalle. Voin kuvitella kuinka monta erilaista päiväkirjaa ja tarinaa syntyisi niistä kaikista elämistä ja elämän aluista.

Ilmoittauduin äitiyspoliklinikalle ja siellä oli vain kourallinen muita ihmisiä – yksi pariskunta selvästi myös ekaan ultraan menossa. Isäsikin vihdoin löysi tiensä odotushuoneeseen. Hetken aikaa istuimme ja odotimme ja nimeämme huusi lempeä kätilö. Aivan ihana muumimammamainen nainen. Sitten vaan lähetteet ja muut paperit ojoon, housut pois ja asiaan. Isukkirukka oli alkuun vähän orpona, kai tajutessaan että se pitkä putki tungetaan minuun.

Rauhallinen tuijottelusessio

Viimeksi kun näin sinut, olit pieni katkarapu kiinni ruskuaispussissa. Mittaa sinulla oli silloin seiskaviikolla noin 8 milliä ja sydämesi hakkasi hurjaa tahtia. Tällä kertaa olit valtavan paljon suurempi ja ihan ihmisen – suuripäisen sellaisen näköinen. Kätilö mittasi päästä peppuun -mitaksi 47 millimetriä ja arvioi että olet jalkoinesi noin kuuden ja puolen sentin mittainen – tulitikkuaskiin sopiva jos jättää kannen isoa päätä varten auki.

Hetken aikaa jouduin odottamaan (ja pidättämään hengitystä) että sydämen syke näkyisi, mutta siellähän se sitten pamppaili. Lilluttelit kohdussa kuin loma olisi juuri alkanut. Isäsi kyseli sykkeen nopeutta ja kerrankin insinööri oli lukujen kanssa ihan hakusessa. Arvaili että se olisi 90 pintaan. Kätilö nauroi ja sanoi että se lähentelee kahtasataa.

Olit selvästi unessa. Kuvausaparaatin kiertäessä sinua, päälakimittauksen jälkeen osoitit kuitenkin todellisen luonteesi ja aloit sambata. Isäsi demonstroi myöhemmin sairaalan käytävässä sitä hienoa lantion kieputusta. Kätilö kehui aktiivisia liikkeitäsi ja puhui sinusta muutenkin ihanan lempeästi. Hän sanoi toivovansa että kaikkien kohduissa näyttäisi tältä. Se lämmitti.

Hauskinta oli nähdä että sinulla oli jo selvät sormet ja varpaat. Zuumailimme hetken myös jalkapohjiasi ja ne olivat kyllä söpöt: pienet ja leveät. Saimme tutkailla sinua ihanan kiireettömästi ja vaikka liikehditkin kovasti, oli osin helppo hahmottaa muun muassa kasvonpiirteitä. Joskin ne olivat vielä vaaleita ja tummia alueita.

Selkärankasi näkyi pienenä kalanruotona kuvassa ja reisiluusi törötti voimakkaana. Saattaa olla että laitoit jo yhdessä vaiheessa peukalon suuhun, tai niin kätilö ainakin ounasteli.  Kätilö sanoi myös että tätä vauvaa selvästi äiti suojelee kovasti, koska kohtu ei ollut pyöreä vaan olin ilmeisesti supistanut sitä jotenkin. En ihan ymmärrä mitä hän tarkoitti, mutta sanoi että jos vastaavan ”supistamisen taidon” saisi muutettua tahdonalaiseksi, saisi siitä varmasti Nobelin. Kotiin saadussa kuvassa kohtu on sellainen epäsymmetrinen amerikkalaisen jalkapallon ja lehmän pään välimuoto.

Pelätty niskaturvotus

Olin jo unohtanut koko turvotusaiheen, kun kätilö huikkasi jotain sen olemattomuudesta. Minulle jäi tarkka luku epäselväksi, mutta se oli alle millin, eli täysin normaali. Koska siitä niin paljon puhutaan, ihmettelin että sitä ei kirjattu äitiyskorttiin. Kromosomihäiriöitä tai muita vikoja ei ole suljettu pois, mutta ainakaan ei kuuluta riskiryhmään tällä hetkellä.

Olit siis aivan täydellinen ja sen kunniaksi aion tänään nauttia vain kuviesi tuijottelusta ja ottaa kunniaksesi lasillisen hyvää omenamehua. Täytynee tulevien kuukausien aikana tutustuttaa sinut Zumbaamiseen, sillä selvästi olit jo omaksunut aika hyvät liikkeet. Sitä ennen toivon kuitenkin että kasvat ja kehityt turvassa ja rauhassa ja synnyt terveenä tähän maailmaan. Jos uskoisin jumalaan, rukoilisin sitä ehkä häneltä. Mutta sen sijaan pyydän sinulta, toukkasein, että taistelet seuraavat puoli vuotta kanssani voitontahtoisesti ja tulet maailmaan tammikuun alussa. Seitsemännestä päivästä tammikuuta vaihdettiin viidenteen tammikuuta, mutta päivällä ei ole väliä, kunhan tulet.

Toivomalla parasta saa varmasti aikaan parempaa, kuin jos varautuu pahimpaan.

Sinua kiitollisena odottaen,
äiti

3 thoughts on “Kirje toukalle

  1. ❤ Eihän tuommoista voi kuivilla silmillä lukea. Miten ihanaa on toukan sitten vanhempana lukea tuota ja huomata, miten valtavan rakas on ollut äidilleen jo heti alkumetreiltä lähtien.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s