Koko pakki heiluu!

Tää on niin siistiä. Eilen illalla alkoi sellainen temmellys että ensimmäistä kertaa näkyy ulkopuolelle TODELLA selkeästi kun toinen liikuskelee. Parhaimmillaan molemmat puolet vatsasta nousevat vuorotellen terävästi ylöspäin töytäisyistä. Pitäisi yrittää keskittyä tekemään tarjousta IT-firmalle ja samalla yksi vallattomana huitelee menemään.

Isukkikin sai eilen nähdä liikkeet ja kyllä nyt hämästyisi jos olisi tässä katsomassa. Niin voimakkaasti kupu liikkuu. Tuntuu että Tuppurainen on siellä poikittain ja iskee sekä käsillä että jaloilla liikettä koneeseen.

Hihii! Tällaista työnteon iloa toivoisi kaikille.

Kirstin, Johannan ja Sonjan luona

Tänään oli neuvola ja juteltiin lähinnä läpi kaikki mitä jo tiesinkin äitiyspäivärahan ja -avustuksen hakemisesta. Pissa oli puhdas ja hemoglobiinikin pysynyt yli 130:n. Ei siis toistaiseksi tarvita rautalisää. Tällä iällä joudun tietysti myös sokerirasitukseen ja siihen ihanuuteen olisi nyt noin 4 viikkoa. Väiskin syke oli noin 140 ja tänään se saatiin todella kovaa kuulumaan. Ihan meinasi dopplerin sietokyky olla koetuksella.

Kyselin terkkarilta olinko tulkinnut vatsan kovettumisen oikein – kun veikkasin harjoitussupistuksia ja hän sanoi että se on mahdollista. Saattaa myös olla että se on vauvan profiili, jos hän työntää itseään selkä edellä ulospäin. No, kunhan ei ole kipuja, niin saa olla kumpaa vaan. Ensi kerralla onkin sitten lääkärin aika ja minulle tuli yllätyksenä että siellä ultrataankin. Kivaa! Tai siis eihän se ole aika lääkärille vaan Johannalle. Sonjakin on kuulemma mukana. Minulla on pieni haju että he ovat lääkäri ja terveydenhoitaja. Hauskan inhimillinen tapa esittää asia.

Pinnasänky löytyi, toinenkin ostos kutkuttaa

Huusin eilen meille täysin ehjän ja siistin pinnasängyn 15 eurolla. Se sopii valitsemaani linjaan. En kyllä voisi maksaa sängystä sataa tai kahtasataa euroa. Kun sitä käytetäänkin niin vähän aikaa. Lisäksi bongasin sellaisen todella söpösen ”nukkuma-alustan”, mutta täytyy pohtia onko sen huutaminen järkevää….tai ehkäpä tässä jo voisi jotain vähän järjetöntäkin huutaa. Se oli niin söpökin.

Noita kalusteita alkaa nyt näköjään kertymään niin että täytyisi kohta patistaa miestä pistämään tietokonepöytä ja siinä törröttävä pöytäkone lihoiksi. Lisäksi pitäisi keksiä paikka silityskeskukselle. Vinkki niille, jotka haluavat selvitä silittämisestä nopeasti ja helposti – silityskeskus kannattaa ehdottomasti hankkia. (Enpä muuten olisi ihan heti kuvitellut linkittäväni blogistani sanoja Marttojen sivuille – mutta kerta se on ensimmäinenkin)

Ympärillä yrittäjyyttä

Olen tehnyt viime ajat töitä yhden yrittäjyyskasvatukseen liittyvän projektin parissa ja innostunut moneen otteeseen tästä omasta yrittäjyydestänikin taas sen myötä. Toki realiteetti on se, että marraskuusta firmani taukoilee vuoden päivät, mutta paluu töihin on varmasti mukava asia. Siitä saa olla iloinen. Toinen ilon aihe on että pitkään kysymysmerkkivaiheessa ollut ystäväni on tarttunut tilaisuutta ”sarvista” ja oli tänään meillä pohtimassa mm. rahoitussuunnitelman saloja. Minulla meinasikin mennä sormi suuhun näiden ”tuttujen” asioiden kanssa kun olikin kyse toiminimestä eikä osakeyhtiöstä. Varmaan kaikista pelottavinta ja vaikeinta on juuri tuo hallinnollinen puoli ja varsinkin verotus. Burp! Onneksi on tilitoimistoja. Ja kyllä se oman talouden riskien hallinta on vaan tärkeä juttu. Ei voi suin päin sotiin lähteä.

Mutta päivän saldo on siis varsin positiivinen. Potkuihin juuri yltyneen tirriäisen sydän kiivaana sykkien, uuden yrittäjän realistisen innostuneisuuden siivittämänä kohti unisia maisemia ja huomenna uusi päivä täynnä etätyön onnea. Olipas niin minulle tyypillisen hankalasti puettu sanahuntuun tuo tokaisu. Huomenna jo 21 + 6 ja yksiraskausviikko taas ehtoopuolella.

Väiskiksi ennustettu

Ihana sunnuntai. Aamun pitkä kahvisessio, turkkilaista jugurttia ja omenasosetta. Kyllä kelpaa pikkuisen potkia navan vierustaa. Tämä viikonloppu on lipunut ohi aika vikkelään, kun on ollut joka päivälle ohjelmaa. Perjantaina vietimme synttäreitäni syömällä ulkona ja illan lopuksi nukahdin tavoilleni uskollisesti sohvalle.

Mummo, mummi, isoäiti, mamma, bibi, baba, mumma, famu vai mikä?

Lauantaina toukan mummo tuli kylään. Hän on muuten aikoinaan, 1997 mummoksi tullessaan itse valinnut että haluaa ehdottomasti olla mummo. Toiset karsastavat tuota sanaa. Isästäni tuli sitten kai pohojalaasen perinteen mukaan pappa, vaikka perinteisemmin kai kuuluisi olla paappa. Mieheni puolella ovat mummi ja vaari, viime syksynä syntyneen rintsenssan valjastamina.

No mummohan oli voimaa ja intoa täynnä ja ihmetteli kovasti jo kohonnutta kumpuani. Odottelin että noituudet alkaisivat heti mutta malttoi äitimäiseen tyyliin vähän aikaa tarkkailla minua – tiedättehän sillä lailla kun äidit tarkkailevat lapsiaan, päästä varpaisiin. Lähtiessä hän sitten bongasi eteisessä roikkuvat ihka ensimmäiset luistimeni (tosi kesäinen sisustuselementti) ja totesi että nämä menevät meidän lapselle, kunhan nyt ensin tehdään tämä poika. Tulihan se sieltä.

Tänään luvassa ylläri

Taisin jo aiemmin mainita bonganneeni Facebookista että vanha hyvä ystäväni on minua kolmisen viikkoa edellä. Hän kertoi siellä ekoista tuntemistaan liikkeistä jo jokin aika sitten. Olen malttanut olla asiasta hiljaa ja tänään he tulevat meille kylään 1-vuotiaan tulevan isoveikan kanssa. Odotan innolla ensireaktiota kun mahakkaat törmäävät. Hän odottaa poikaa. Tämän ystävän kanssa on tunnettu muistaakseni jo alle kouluikäisestä, no ainakin ala-asteelta ja juttu jatkuu aina pitkän tauon jälkeen samasta. Meillä on monta hauskaa yhteistä muistoa, joista etenkin vauvanukkeleikit muistan terävästi. Kaivoin valmiiksi yhden kuvankin, jossa olemme pukeneet nuket valmiiksi varmaankin pyöräilyä varten.

Ostoslista on pitkä, miten minimoisi tavaran määrän?

Olen lisäksi aloittanut konkreettiset hankinnat vauvan huonetta varten. Huusin Ikean Hemnes-sarjan hoitopöydän netistä ja nyt metsästän pinnasänkyä. Turvakaukalon lainaaminen on jo sovittu ja vaunuihin meillä on kuulemma optio appiukon ja anopin toimesta. Täytyy mennä joku päivä katsomaan vähän värilastuja, jos valitsisi maalin pikkuhuoneen seinään. En ehkä viitsi tapetoida, kun katon rajassa on niin hankalasti kotelot ja verholauta.

Jatkuvasti olisi tarjolla jotain pientä kivaa tai käytännöllistä tavaraa, mutta olen yrittänyt toistaiseksi pidättäytyä hankinnoista ja ottamasta vastaan tavaroita. Viime viikolla porkkanalla ajava pupu sai kaverin kun hankin helistinpehmon lisäksi saman sarjan naulakon. Vaatteitakin on jo kokonaista 4 kappaletta, kun mummo toi keltaisen lappuhaalarin ja vaalean neuletakin ja mummi oli hankkinut Wienistä söpön pienen bodyn. Täytyy keksiä ensin miten kaikki tavarat ja vaatteet säilytetään, sitten vasta voi ajatella niiden hankintaa. Tarvitaan siis vielä lipastoa, hyllyjä ja muuta sellaista.

Nyt toinen muki kahvia ja sitten suihkun kautta kotitöihin.

Pullantuoksuinen viikonloppu edessä

Tänään oli pullapäivä. Olin koko päivän etänä ja ryhdyin leipomishommiin illansuussa. Rakastan pullantuoksua ja kun leivon, teen kerralla puolen tai jopa litran taikinan. Sitten ensimmäisen pellillisen kohdalla meidän ah, niin ihanasta, tehottomasta ja ilmeisesti halvasta liedestä irtosi uunin luukku. Meni siis aivan * päreiksi. Saimme sen ”koottua” kunnes viidennen pellillisen kohdalla se tapahtui uudelleen. Leipominen meni siis vähän kiukun voimalla. Nyt pitäisi varmaan selvittää saisiko kotivakuutuksesta tuosta mitään järkevää korvausta.

No, tuli tässä samalla opittua taas sekin että en osaa tehdä korvapuusteja. Ne ovat enemmänkin korvaniistoja, jos ulkonäköä tarkastelee. Mutta voisilmäpullat onnistuvat lähes aina, nam! Huomenna pullien kanssa töihin ja kohti 33. ikävuoden tuomia onnen aiheita.

Harkat ja näkyvät muljautukset

Tänään on viikkoja 21+1 ja muutaman päivän ajan on tuntunut jonkin verran harjoitussupistuksen tuntuisia ”kovettumisia”. Ne ovat kivuttomia, mutta vähän onton tuntuisia. Tavallaan voisin verrata niitä vatsakipuun mutta ilman varsinaista kipua. Täytynee vielä kysellä minun aamutv-staranakin kunostautuneelta neuvolan terkkariltani olenko tulkinnut oikein. Maanantainahan se neuvola taas kalenterissa komeilee ja heti aamusta kahdeksalta sinne pitäisi mennä pissimään.

Muljautukset ja potkut ovat voimakkaita ja tänään kun tein töitä perinteisen ergonomisessa puolimakuuasennossa sohvalla, vatsa liikahteli näkyvästi. Nyt kun olen ollut koko illan jalkeilla on ollut hiljaista, mutta kohta hammaspesun jälkeen varmaan sängyssä taas jorataan.

Mummo veikkailee poikaa

Suunnitelmista huolimatta en ehtinyt äitini luokse koko viikkoon, mutta hän on tulossa lauantaina synttärikahveille. Tänään puhelimessa povasi kovasti poikaa, mutta sanoi että kyllä sitten tietää varmuudella kun näkee mahani. Okei, en usko että hän sitä näkee, mutta olen oikeasti sitä mieltä että olen noidan tytär. Hän kuulee puhelimessa yleensä äänestäni asioita ennen kun ehdin kertoa ja näkee kaikenlaisia enneunia. No totuuden nimissä, tuo taipumus on vähän iän myötä hiipunut, mutta silti. Jotain kummallista siinä mummossa kyllä on. 🙂 Ja nyt ollaan taas hyvissä väleissä mikä on kiva asia.

Nyt täytyy mennä nukkumaan. Tai oikeastaan tunnustelemaan Tuppuraisen liikehdintää. Kivaa!

Terveisin mamma 32v – vielä parisen tuntia. 🙂

Bono, Nelli Nuudelipää ja mummomuistelot

Vein isukin ihmettelemään U2:sta stadikalle ja tulin kotiin viettämään rauhallista lauantai-iltaa. Jostain syystä minua ei kovin helpolla saa noihin konsertteihin, ei ainakaan kentälle tai muille seisomapaikoille, eikä ainakaan rahalla. Olen varmaan vähän tylsä, mutta en ole katunut. Bonoa kyllä arvostan ihmisenä, mutta musa ei ole sitä minulle ominta. Monen tunnin seisominen tuntuu muutenkin aika huonolta idealta, kun se alkaa helposti jäytää alaselkää ja kantapäitä. Mitä en ymmärrä. Miksiköhän kantapäät aina reagoivat seisomiseen?

Ymmärrän kyllä toisaalta sen, miten ihmiset menevät nauttimaan musan lisäksi siitä älyttömän tiiviistä fiiliksestä joka syntyy väkijoukosta, mutta olen vähän liian mukavuudenhaluinen panostaakseni siihen. Mieluummin näpertelen jotain kivaa rauhassa kotona. Mistä tulikin mieleeni että kaivoin esiin kirjan jonka saimme häälahjaksi vanhalta työtiimiltäni. Kirjan nimi on Joka sään puuhakirja (WSOY) ja se on täynnä kaikenlaista kivaa käsillä tekemistä. Ajattelin mielessäni että voisikohan sitä jo puolivuotiaan kanssa ruveta muovaamaan suolataikinasta erilaisia hahmoja! 🙂

Potkujen seurantaa ja hierontaa

Olen seurannut puuhakirjahaaveilun lomassa aktiivisesti Tuppuraisen liikehdintää. Se on aika tasaista ja joinain päivinä hän tuntuu rauhallisemmalta kuin toisina. Olen havaitsevinani että niinä päivinä jolloin minä nukun pidempään tai olen laiskempana, hänkin lekottelee. Pitää aina välillä ihan koittaa ”herätellä”. Siihen makea, esimerkiksi mehu toimii aika hyvin.

En ole vielä malttanut tuijotella josko erottaisin näkyvätkö potkut ulkopuolelta, mutta välillä ne ovat niin tymäköitä, että varmasti tunnun lisäksi myös näkyisivät. Pitäisi maata niskan lihaksille ikävässä asennossa vatsaa tuijottaen, tai pistää isäntä vahtimaan kumpua. Niska onkin ollut viime viikkoina aika jäykkänä, mutta kävin tällä viikolla hierojalla ja se helpotti. En pystyisi enää makaamaan vatsallani hierontapöydällä, mutta hieroja asetteli minut semi-istumaan siten että hartiat saatiin lepoasentoon. Se oli kyllä kivaa ja rentouttavaa pitkästä aikaa.

Raskaus muisteluttaa – tai muistelututututtaa

Olen huomannut että minusta on tullut muistelija. Kelailen kovasti kaikenlaisia lapsuuden juttuja. Olimme viime viikonlopun Pietarsaaressa serkkujeni luona – katsomassa sitä ihanaa uutta kummityttöäni. Tein heillä ruokaa jotta saivat edes yhtenä päivänä keskittyä olemiseen, kun talossa on myös yksi isompi ja vauhdikkaampi tirriäinen. Meillä on serkkuni kanssa ikäeroa päivälleen puoli vuotta ja hän oli iloissaan kun sanoin että nyt tulee melkein saman ”virallisen” kaavan mukaan ikäeroa Nelli-tytölle ja Tuppuraiselle. On muuten serkun tytön nimi isosiskon valitsema – yllättäen Nelli Nuudelipään mukaan. Isänikin oli matkassa mukana ja nautti silminnähden siskonsa ja muiden seurasta. Sinne on aina niin kiva mennä, kun siellä nauretaan paljon yhdessä. Vaikka tätini mies sairastaa Parkinsonin tautia ja nuorilla serkuillani on välillä haasteellista mm. työmarkkinoilla, osaavat he suhtautua elämään ihanasti huumorilla. Ihanan tarttuvaa!

Samalla reissulla vietimme aikaa siis isäni siskon luona joka on myös kummitätini. Hänen kanssaan tuli tosi monta elävää lapsuudenmuistoa mieleen ja muistin taas millainen töhvötti olin pienenä. Lauloin aina ja joka paikassa. Olin tosi ujo vieraille mutta tutuille esiinnyin jatkuvasti. Vietin paljon aikaa mummolassa, joka oli meiltä kotoa vain parin kilometrin päässä ja mummon kanssa touhuttiin kaikenlaista. Yleensä säilöttiin jotain, perattiin kasvimaata, virkattiin, neulottiin tai siivottiin. Meillä oli samanlaiset pallohuivit päässä. Mummon kanssa en varmaan kehdannut heittää virkkuukoukkua seinään jos en heti oppinut, mutta muuten yleensä niin kävi. Olin vähän kärsimätön luonne.

Jos elämä kävi ihan tylsäksi, pyöriminen ja hyöriminenkin oli ohjelmanumero. Sen aina muistaa silloin kun näkee lapsia, jotka eivät malta olla hetkeäkään paikallaan. Mutta kyllä minulla oli joskus malttiakin. Tätini muistutti mieleeni että askartelimme mummon kanssa pannunalusia sellaisista lehden muotoisista lasitetuista – ikäänkuin minikaakeleista. Liimasimme niitä johonkin pahvialustaan niin että ne muodostivat kuvion. En muista tuosta askartelusta mitään, mutta muistan kyllä sen tekemäni pannunalusen. Mummo taisi lisäksi olla vähän liian kiltti, sillä sain tädiltäni muistoksi sellaisen seinälle kiinnitettävän Arabian herkän kukka-aiheisen ruukun, jonka sisäpinnalle olin myös liimannut yhden sellaisen lehden.

Noita muisteloita omasta luonteesta on sitten kivaa joskus vertailla Tuppuraisen touhuihin. Täytyy yrittää aina kirjata niitä ylös kun jotain muistaa ja kun joku jotain kertoo. Näiden päiväkirjojen suola on että tänne saa kirjoihin ja kansiin kaikki ne ”kyllä mä sit tän muistan” -asiat ja tuntemukset unohdusta odottamaan.