Uusi kuu, vanhenemista ja työkuvioita

Elokuun ensimmäinen päivä. Tämä päivä on siitä kiva että kesä ei vielä ole ohi, vaikka töihin palaaminen onkin käsillä tuntien päästä. Se tuo lähemmäksi illat, jolloin saa laittaa kynttilät palamaan ja villatöppöset jalkaan. Vaikka kesä onkin minulle tärkein vuodenaika, on syksy aika mahtava juttu. Toivoisin kovasti että tänä vuonna kesäinen sää kestäisi pitkään ja talvi olisi luminen mutta leuto. Olisi mukavaa jos auringosta saisi nauttia vielä parikin kuukautta täysillä ja kerätä d-vitamiinia molempien tarpeisiin.

Elokuu tarkoittaa myös minun osaltani vanhenemista vuodella. Kolmekymmentäkolme kuulostaa ihan passelilta luvulta ja sen näköinen naama kyllä katsoo peilistäkin. Olen Väiskin syntyessä kymmenen vuotta vanhempi kuin äitini oli saadessaan veljeni, ja kuusi vuotta vanhempi kun hän oli saadessaan minut. Kun Väiski on rippikouluikäinen, minä lähentelen viittäkymppiä. Hilpeetä!

Ripit ja kasteet ja muut pappistouhut

Olen pohdiskellut kovasti noita lapsen elämään liittyviä tärkeitä etappeja. Vaikka en usko, kuulun kirkkoon. Jollain tavalla koen halua kunnioittaa perinteitä ja ehkä tekeväni pienellä rahallani jotain hyvääkin. Mies erosi kirkosta pian häidemme jälkeen. Väiski varmasti saa nimen (jonkun muun kuin Väiski Tuppurainen) kirkollisin menoin, mutta olen ajatellut että se voisi tapahtua kotona ilman kummempia sukuzembaloita. Minut on kastettu kotona ja jotenkin siinä voisi olla sopiva tunnelma tällaiselle puolipakanaperheelle. Olisi ehkä mukavaa saada vihkipappimme, äitini serkku, kastamaan lapsi. No, sitä ehtii miettiä myöhemminkin.

Ripari oli minun mielestäni hauska ja tärkeä osa nuoruutta, eikä pyhäkoulussakaan mitään vikaa ollut. Muistan sieltä oikeastaan vain valkoiset lammastarrat joita kerättiin vihkoon. Ehkä joskus askarreltiin ja juotiin mehua. Pyhäkoulun sijaan löytyy varmaankin monta mukavaa kerhoa johon lapsen voi viedä, mutta olen kyllä melko kevyen harrastamisen kannalla. Harrastuksia pitää olla jotta sosiaaliset taidot kehittyvät, mutta tärkeintä on että kivaa tekemistä löytyy kotoa ja kotipiiristä.

Arkisen aherruksen suunta mietityttää

Huomenna alkaa uudenlainen 17 viikon jakso. Sen verran minulla on työaikaa jäljellä ennen äitiysloman alkua. Vähän huolissani olen siitä miten paljon tulosta ehdin tuona aikana tekemään, mutta toisaalta sitä on turha murehtia. Periaatteessa pärjäämme vaikka en tekisi latiakaan. Elokuu on ohi todella nopeasti ja täytyisi pystyä myymään juuri oikean mittaisia projekteja. No, onneksi nyt näyttää olevan tilausta sellaisille kevyehköille 3 x 3 tunnin työpajoille, joista saa helposti lisää ainakin saman verran.  Kymmenen sellaista kuukaudessa olisi jo loistava tulos. Olen luottavainen sillä tähän mennessä onnistumisprosenttini myynnissä on ollut korkea.

Ansaituilla rahoilla pitäisi sitten ostaa kaikenlaista tärkeää ja vähemmän tärkeää, kuten esimerkiksi kaikenlaista söpöä vauvarekvisiittaa. Olen laskeskellut että perushankinnat saadaan aktiivisella huutokauppailulla kasaan edukkaasti, mutta vähän jännitän miten käy kun alkaa sisustusinto leimuta. Tänään Ikeassa oli taas jos jonkinlaista houkutusta. Ostinkin Väiskille pienen pehmon jonka ostamisesta olen haaveillut pitkään, vaan nyt siihen oli vihdoin perusteet. En vain voinut ohittaa  porkkana-autolla ajavaa pupua. Ja olihan siis pakko ostaa jotain kun vaatehuoneen siivouksen yhteydessä raivasin Tuppuraiselle oman hyllyn. Eihän sitä voi jättää tyhjilleen ammottamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s