Väiskin huone sai uuden värin

Nyt on viikonlopulla ollut tarkoitus, kun vihdoin alkoi pesänrakennus oikein konkreettisesti. Maalasin yhden pikkuhuoneen seinistä ”saven väriseksi”, harmahkon ruskeaksi ja siihen olisi tarkoitus hankkia valkoista tarraa. Ajatuksena on pelata valkoisella ja ruskealla koko huoneessa ja lisätä siihen sitten jotain muuta väriä tehosteeksi. Maalaaminen oli rankkaa, mutta kivaa pitkästä aikaa. Tai oikeastaan rankinta oli tapettien repiminen.

Vielä on muutama säilytyskalusteprobleema ratkaisematta vauvanhuoneen osalta, mutta muuten suunnitelma on aika selvä. Kalusteiden paikkaa ajattelin vähän vielä pyöritellä leikkaamalla niistä paperista miniatyyrit pohjapiirroksen päälle.  Mieskin oli pakotettu tyhjentämään vanhan (ja hervottoman kokoisen) pöytäkoneen tavarasta ja siirtämään sen sekä hervottoman kokoisen näytön pois huoneesta. Työpöytä pitänee laittaa nettiin myyntiin.

Tuppurainenkin on ollut tänään aktiivinen remonttireiska ja osallistunut urakkaan mellastamalla säännöllisesti. Äsken veljeni piipahti hakemassa meiltä vanhan läppärin ja ilmeisesti en ole ihan väärässä välillä pohtiessani mihin tämän kummun kanssa joudun, koska hän kysyi ystävällisesti että ”montakos teille on tulossa?”. Ja kuvaili vielä perään haaveunen kolmen lapsen hitaasta synnytyksestä. Ai että tuli ihan virkeä olo.🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s