Vertaista verkosta

Olen ihan kamalan tyytyväinen päätöksestäni blogata. Tästä on tullut itselle varsin tärkeä henkireikä, mutta samalla on löytynyt vertaansa vailla oleva tukiverkko. Vaikka kukaan seuraamieni blogien (tai no yksi) kirjoittajista ei ole minulle oikeasti tuttu, koen valtavaa jännitystä ja innostusta myös heidän tarinoitaan kohtaan. Tällä hetkellä jännitän kovasti Tirriäisen syntymää, joka etenee hitaasti kotosalla.

Lisäksi olen kamalan otettu taas saamastani tunnustuksesta. Beautiful Blogger Award-tunnustuksen takana on Pinkki pingu. Mahtavat kiitokset! Aamuni, joka ei alkanut niin mukavasti, on pelastettu.

Tänä aamuna olin lähes valmiina lähtemään toimistolle, kun tunsin jo vessassa mietoa pistelyä alavatsalla.  Meikki naamaan ja makuuhuoneeseen housuja hakemaan ja alavatsalla ei enää tuntunut mitään. Mutta maitotehtaat alkoivat pingottaa ja sitten tuntui kun niitä olisi viillelty veitsellä sisältäpäin. Siis niin kipeää rintavarustusta ei voi olla! Ryömin miehen viereen sänkyyn ja painauduin häneen kiinni. Kipu jatkui ja jatkui mutta helpotti onneksi vähän ajan päästä kun sain osakseni selkäsilityksiä. Ihana mies muuten minulla, ihan paras!!

Juna oli jo mennyt aikaa sitten ja kivun helpottaessa aloin nousta. Alavatsan pistokset olivat palanneet. Kävellessähän ne vain tuntuvat. Oli pakko luovuttaa ja mennä olohuoneen sohvalle vähäksi aikaa makaamaan, kone sylissä jotta voisi osallistua viikkopalaveriin. Nyt alkaa olla helpompaa. Tuppuraisella on menossa aamupäivän argentiinalainen tango, tai jokin muu laajoja kaaria vaativa harjoitus. En uskalla kamalan paljon kävellä, koska inhoan tätä kipua! Onneksi huomenna on neuvolalääkäri, voin vähän kysellä.

Takaisin positiiviseen

Onneksi näihinkin oireisiin löytyy turhanpäiväisten keskustelupalstadiagnoosien lisäksi oikeita vertaiskirjoituksia kun vähän nettiä selailee. On mahtavaa, että voi saada omille ”typerille” ja ”erikoisille” tuntemuksille ihan fiksun leiman. Lähes kaikki muutkin pohtivat tästä maailman suurimmasta ihmeestä koituvia oireita ja tuntemuksia yhtä paljon ja syvällisesti. On myös kivaa lukea kuinka niin moni jättää liian pumpulin pois kokemuksistaan, sillä onhan tämä odottaminen välillä ihan hanurista (väliotsikkoa pilkatakseni).

Aamuisen tv-ohjelman (en myönnä että katsoin Studio55:sta) innoittamana ryhdin kimppuun. Asetun nyt lattialle parhaaseen mahdollisen ryhtiin, jotta selkä voisi paremmin ja alan kirjoittaa uudet 7 juttua itsestäni. Ajattelin, että voisin listata lapsen kasvatukseen liittyviä tärkeitä periaatteitani. Pidätän oikeuden muutokseen koska ja missä tahansa. Pidätän myös oikeuden raakaan karrikointiin.

Sitä ennen nostan esille minun mielestäni naisten blogeissa hieman unhoitetut, mutta maininnan ansaitsevat isät. Seuraan välillä myös muutamaa isäblogia pysyäkseni kärryillä kolmijalkaisten perspektiivistä ja sieltä löytyy tosi kivoja tarinoita. En tiedä haluaako kukaan miehistä tunnustusta julkisesti myöntää, mutta toivotaan että se edes jotakuta lämmittäisi.

Miehille tiedoksi: naiset aina keksivät näitä ihania kiertojuttuja ja tämä BB-award, jolla ei ole mitään tekemistä isoveljen kanssa, pitää jakaa aina 7:lle jos sen saa. Jakamisen yhteydessä pitää paljastaa itsestään 7 faktaa tai juttua.

Tunnustusta miehille jotka jakavat tuntojaan ja ansaitsevat myös meiltä naisilta huomiota. Aivan kuten omammekin.
Tutustu näihin tarinoihin:  Tuleva isä, Kotirintamamies, Isyystarina, I am your father ja Osa-aikaisä

Periaatteet jakoon

1. Ei. Toistosta tehoa.

Lapsi opetetaan alusta asti systemaattiseen eihin. Jos ei kosketa, ei kosketa. Ihminen oppii vain toistosta. Siksi tiukkojen rajojen asettaminen ja niistä yhdessä kiinni pitäminen on yksi tärkeimmistä periaatteistani. Kieltämisen jälkeen ei myöskään heti pelleillä tai muuten aseteta kieltoa kyseenalaiseksi. Sitä ei tarvitse pahoitella lapselle.

2. Lasten kanssa ei neuvotella

Lapsen mielen voi pahoittaa, kunhan hän ymmärtää että pahastuminen oli turhaa. En siis aio neuvotella lasten kassa asioista jotka aikuiset päättävät. Olen valmistautunut itkupotkuraivareihin ja heitän myös tarvittaessa omani kehiin.

3. Isä isosti esiin

Isä ja äiti ovat tasavertaiset ja koska äiti on enemmän läsnä aluksi, isän roolia ja isän kanssa tehtäviä asioita pitää korostaa. Isän pitää saada tehdä asiat omalla tavallaan ja tahdillaan. (tämä periaate vaatii minulta eniten opettelua, puuttumattomuutta)

4. Pannukakku ennen Puuha-Petejä

Kalliiden lelujen, harrastusten tai keräilykohteiden sijaan tärkeimpiä ovat yhteiset jutut. Niitä ovat esim. sunnuntaiaamuna tehtävä pannari tai syyspäivänä askartelua varten kerättävät vaahteranlehdet tai yhteinen pyykkipäivä.

5. Hellyys on ääretön

Helliminen pitää olla aina agendalla. Joka päivä halataan ja suukotellaan. Vaikka se lopulta olisikin vähän noloa.

6. Elämän suunta, opiskelu ja ura omasta innosta

Lapsi itse päättää mikä hänestä tulee isona ja mitä hän harrastaa. Mutta on vanhemman tehtävä tarjota vaihtoehtoja ja joskus ”pakottaakin” ottamaan asioista selvää.

7. Ruoka- ja juomakaappiin väriä

Lapset opetetaan kokeilemaan ja maistelemaan. Terveellisen ruokavalion perusta ei ole peruna, liha ja leipä, vaan kaikkien kulttuurien parhaat hyvässä suhteessa. Alkoholista ei saa tehdä peikkoa, silloin siitä ei tule peikkoa.

4 thoughts on “Vertaista verkosta

  1. Mahtavaa!! Jahka saan joskus sen oman naperoiseni, niin ei-toistot raikuvat myös täällä ja itkupotkuraivareista ottaa opikseen niin äiti, kuin naperokin. Meillähän nimittäin ei itkupotkuraivolla saa mitään läpi.

    Ja minäkin täällä jännittelen Tirriäisen saapumista! Taitaa olla sen aika ainakin aamuisen postauksen perusteella.🙂

  2. Heips! Pingun ansiosta päädyin tänne ja täällähän on aivan mahtavaa samisasiaa🙂 Tai siis no, meillähän ei ole vielä toukkaa matkalla, mutta yritys on kova. Kasvatusperiaatteet on niiiin linjassa🙂

    • Voi kiitos samiskommenteista, tänne vaan ilmavaivoja ja muita ihanuuksia ennakkoon pohtimaan! Ja erityisesti tsemppiä yritykseen, joskin toivottavasti ilman stressiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s