Ostosongelmia ja -iloja

Olen kärsinyt viime viikot täydellisestä shoppausenergian lopahduksesta. En jaksa millään humputella kaupoissa vaikka se olisi minulle parasta viihdettä silloin, kun ei ole mitään muuta tekemistä. Oikein nauratti kun olin tällä viikolla sopinut ystäväni kanssa treffit kauppakeskukseen syömään* kuudeksi ja ajattelin että minähän menen ajoissa ja pörrään. No, tunnin tai puoltoista pörrättyäni oli pakko mennä autoon viemään ostoksia ja lepäämään. Siinä istuessani meinasin ihan oikeasti nukahtaa, niin rättipoikki olin. Kääk!

*** toim.huom. Classic Pizza on loistava, mutta täysi olo kestää ainakin 20h

En siis enää voi haaveilla shoppailusta. Täytyy vielä tarkentaa tuota shoppailu -sanaa sen verran, että en kovinkaan usein osta mitään. Mutta kaupoista saa ihan valtavan paljon ideoita. Kiertämällä erilaisia liikkeitä minulle muodostuu usein päähäni myös joululahjalista. Tänä vuonna tosin sukulaiset ja ystävät saattavat joutua syömään kynsiään. Voihan olla etten jaksa ostaa lahjan lahjaa. Kummilapsille jotain netistä ja anopille ja appiukolle röykkiö, että pääsevät taas ”syyttämään” minua joulun lahjapaljoudesta.🙂

Ja yksi dilemma: viikon yksin kotona, täytyy käydä ruokakaupassa, ei saa kantaa painavia. Joka päivä kauppaan? Nöywei! Miten siitä selviää taas reilun viikon päästä?

Tavaroiden nimiä, merkkejä ja malleja

Tulin tänään ajatelleeksi miten usein tuijotan omista lapsuuden valokuvistani millaisia tuotepakkauksia tai tavaroita meillä on kotona ollut. Muistan hyvin Fairyn, Floran, maitotölkin eri versiot, paahtoleipäpussin ja Mehukatti-kanisterin keittiökuvista. Harvoin tulee miettineeksi miltä nuo meidän tänään käyttämät tuotteet näyttää silloin kun Tuppurainen on 30 (ja vähän päälle, kröhöm). Pitääkin ihan ottaa sellaisia kuvia, missä tuotteet näkyvät.

Raskauden aikana olen syönyt valtavan paljon esimerkiksi Valion raejuustoa, sitruunan makuista Bulgarian jogurttia, Ingmanin kotijuustoa, A+ maustamatonta jugua, Pirkan muromysliä ja Primulan ciabo- ja ohraleipää. Primula on muutenkin parasta, eikä sitä yhtään himmennä hiilineutralius. Eikä tietenkään sovi unohtaa vain erittäin huolellisella kohtuudella (övereillä) nautiskelemaani (ahmimaani) Ben&Jerry’s cookie dough – tai uutena löytönä chocolate fudge brownie -jäätelöä. Tosin, ystäväni huomautti että överini ovat naurettavia ja joutaisin harjoitusleirille, kun myönsin etten saa koko purkkia kerralla menemään, vaan ehkä neljäsosan. No sekin on minulle överi.

Ja niiiiiiin siistiä että on satsuma-aika. That’s my game. Kohti 30. viikkoa siis satsumien antamalla c-vitamiinienergialla ja ehkä vähän maanantaina saatavalla neuvolatuomiolla viimeisen kuukauden painonnoususta. Se on ollut huigeeta.  Aina pitää kuitenkin lopettaa nousussa: tänään iskä tulee kotiin!!!

2 thoughts on “Ostosongelmia ja -iloja

  1. Ei muuta kuin Elloksen ja Anttilan katalogit käteen, niin johan jatkuu shoppailu hieman kevyempänä versiona🙂 Mies varmasti joutaa sitten kantamaan paketit postista kotiin!

    Saatko muuten nakitettua ketään auttamaan ruokaostoksissa?

    • Osuva kommentti tähän sunnuntaiaamuun, kun suhaan verkkokaupoissa. Mies täytyy aina pistää noutamaan paketit, mutta olen joskus vähän malttamaton ja haen itse.😉
      Tuo ruokaostosdilemma on kyllä sellainen, että täytynee pyytää joku kaveriksi tai mennä sitten vaan useammin. Tietysti voisi tehdä niinkin että menee automarkettiin, kärrää ostokset 10 kassissa autoon ja kantaa ne yksitellen.🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s