Papparaisen lohisopalla

Tänään on ollut kiva päivä. Vähän ehkä mielen pohjalla kaivelee Tuppuraisen liikkeet, mutta olen ennenkin kuvitellut liikoja kun en juuri silloin tunne liikettä kun haluaisin. Täytyy illalla tehdä kylkimakuulaskentaa, jollei meno ylly samanlaiseksi kuin eilen. Ipana innostui varmaan Angry Birds-äänistä ja huitoi kylkiluita niin että vihloi. Peli sai ihan uudenlaisia ominaisuuksia.

Oltiin aamulla käymässä toimistolla ja siitä suunnattiin sitten Papan luokse. Vähän aavistelin että yhdentoista aikaan voisi saada kahvia ja voileivän, mutta Pappa olikin jo tehnyt ruuan. Mahtavan hyvää lohikeittoa (reilulla Koskenlaskijalla, shh!). Ruuan jälkeen avattiin tulevalle neloisisoisälle FB-profiili ja saa nyt sitten nähdä miten aktiivisesti sinne päivityksiä ilmestyy.

Isillä on nimpparipäivä

Leivoin äsken isukin nimpparipäivän kunniaksi mustikkapiirakan. Johon eksyi pussillinen vadelmiakin. Pitänee pistää pinaattikeittoa varten kananmunat kiehumaan ennen isännän kotiutumista – vai tekisinkö sittenkin katkarapupastaa??! Isoja ongelmia, pahoja pähkäilyjä.

Huomenna jo 36. raskausviikolle. Kohti täyspäisyyttä. Vai aikaisuuttako se olikin?

Pari tuntia myöhemmin: ipanajamit ovat sellaiset, että tulee mieleen unohtunut vatsan rasvaus, venyy ja venyy mutta venyykö riittävästi? Kyllä nyt kelpaa tunnustella vilahtelevaa kantapäätä ja muita epämääräisiä raajoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s