Tuhisijan synnytyskeskustelu

Tein eilen naapurin mummujen kauhuksi ainakin tunnin lumitöitä ja sain vihdoin auton ulos hangesta auraajan tieltä. Huh, että oli rankkaa, mutta kannatti! Nyt kun lumi on kevyttä pakkaslunta, on lapioiminen vielä mahdollista viimeisillään olevalle. Palanen kerrallaan. Kohta pitäisi taas mennä siirtämään auto lumen tieltä kun alkavat tiputella sitä katolta.

Eilisen aherruksen jälkeen ajelin Papalle, joka kutsui minut aamulla syömään tekstarilla ”lihasoppa on valmista 2 tunnin päästä”. Tekstari tuli kun olin kävelemässä Kättäriltä kohti bussipysäkkiä – josta muuten hyppäsin heti bussiin, toisin kuin toiset jotka olivat odottaneet tunnin. Olin tulossa synnytyskeskustelusta.

Keskustelu oli ihan kiva. Mies ei päässyt mukaan ainostaan siitä syystä että autoa oli mahdotonta saada parkkiin Kättärin lähelle. Synnytyksen aikaan on siis myös otettava tämä skenaario huomioon. Kätilö oli nuori mutta kokeneen oloinen ja juttelimme lähinnä synnytystilanteen rooleista, isän tehtävistä, ponnistusasennoista ja imetyksestä.

Imetyksestä sain sellaisen uuden tiedonjyväsen, että lapselle tulee muutama muutosvaihe imemiseen: 3-4 päivän, viikon ja kuukauden iässä. Nämä ovat myös niitä ajankohtia jolloin äidit useimmin lopettavat imetyksen. Vauvan käytös muuttuu, useimmin imeminen tihenee ja moni äiti tulkitsee tämän niin, että maitoa ei tule riittävästi. Silloin lapselle annetaan helposti korviketta ja maidon tulo alkaa sen myötä ehtyä. Pitänee siis jatkaa vaan sitkeästi jos meinaa pidempään imettää. Juttelin aiheesta myös äidin kanssa, jonka luona kävin kahvilla. Äiti oli imettänyt minua 7 kuukautta.

Muistojen talletusta

Puhuimme kätilön kanssa paljon isän roolista synnytyksessä  ja erityisesti toin esille sitä kuinka vahva minä olen ja kuinka kiltti mies mulla on. Jotta kätilöt osaavat sitten toppuutella minua ja kannustaa isukkia sopivasti. Ja tähän väliin on myös pakko tallentaa Tuppuraiselle yksi raskauden aikainen isimuisto.

Isi juttelee sinulle joka päivä ja kertoo aina haaveilevansa siitä kun saa makoilla olohuoneen matolla ja sinä makaat isin mahan päällä tuhisten. Se on niin söpö haave, että aina hymyilyttää kun ajattelen sitä.  Tulet antamaan isille tosi paljon onnistumisen tunteita ja siitä saan olla kyllä onnellinen. Viimeksi pari iltaa sitten isi makoili olohuoneen lattialla ja tungin meidät siihen kainaloon silittelyjä kerjäämään. Olit rauhallinen ja ehkä unessakin kun köllötimme isin kainalossa. Siihen pääset sitten kun tulet.

Tallennan tähän loppuun vielä mielikuvan kotikonnusta. Puut ovat huurteessa ja kun aurinko paistaa, ne näyttävät tosi kauniilta. Vielä niistä ei ole kuvaa tullut otettua, mutta nyt on ainakin mielikuva tallennettuna tähän postaukseen. Tänään on pilvisempää ja ilma kylmenee. Tälle päivälle pakkasta on luvattu 4 astetta ja lauantaille jo 14 astetta. Toiset kummit tulevat pakkasiltaa viettämään, täytyisi miettiä millaista pöperöä pöytään laittaa.

4 thoughts on “Tuhisijan synnytyskeskustelu

  1. Voi niisk, sun (tai oikeastaan teidän) odotus alkaa olla jo loppusuoralla. Mä muistelen, että niitä tiheen imun kausia oli kolmen ja kuuden viikon iässä ja sit varmaan kolmen kuukaudenkin ja olikohan joku muukin. Paitsi että ainakin meillä oli jossain vaiheessa melkein joka ilta ja välillä yölläkin, tosin sillon tais olla enemmän kyse ihan puhtaasta tutin tarpeesta eikä niinkään nälästä. Tää kuvas ainakin meillä hyvin sitä alun ”rytmiä”: http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=74&Itemid=100 (tuolta saitilta löytyy muutenkin myös ihan hyvää tietoa, vaikka osa onkin melko fanaattista propagandaa).

    Just sua ajattelin tuossa, että vieläköhän sä jaksaisit tänne keskustaan päin tulla vaikka lounastaa joku päivä? Mä tarjoon. Täytynee laittaa viestiä jossain vähän yksityisemmässä mediassa.🙂

  2. Tiheää imua tulee ja menee. Kannattaa vaan silloin huokaista syvään, ottaa sohvalta hyvä asento, laittaa telkkari päälle ja antaa tyypin syödä. Parissa päivässä tilanne on ohi, ja sitten ollaan taas normirytmissä.

    Tsemppiä viimemetreille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s