Joulun lightversio

Veden juominen. Siinä vasta kummallinen homma. Olen jostain syystä ollut aina ihan älyttömän huono juomaan ja vielä monesti yhdistänyt siihen pidättämisen jalon taidon. Eli minulla on superrakko. En sitten tiedä, ajattelenko alitajuisesti olevani niin kiireinen etten muka ehdi juoda tai vessaan, mutta joskus olen jopa vältellyt, tai siirrellyt sitä – vähän niinku niistämistä lapsena. Raskauden aikana on ollut pakko muuttua, ja toisaalta se on sujunut helpostikin, koska kroppa on siihen ohjannut. Lapsuuden niistokammosta johtuen hengitystekniikkaan pitää kyllä synnytyksessä keskittyä. Olen tottumuksesta ja atooppisuudestani johtuen suuhengittäjä-tukkonenä.

Tämä vesidilemma realisoitui jo toisen kerran neuvolassa tiistaina. Tikistin ja tikistin, mutten saanut mitään pissapurkkiin. Terkkari nauroi että olen kyllä erikoinen tapaus ja paketoi minulle testitikkuja ”joulupaketiksi”. No, ei siellä valkuainen ole juhlinut. Kaikki oli muutenkin mukavasti – ehkä sain verenpaineen vähän koholle huhkimalla kerrospukeutumiseni kanssa (siitä voisi kirjottaa oman lukunsa). Ipana heilui niin paljon että sykkeen kuunteleminen oli haastavaa, mutta reippaasti se sydän siellä pamppaili. Pään sijaintia testattiin pariinkin kertaan ja yhdistettynä lyhentyneeseen sf-mittaan pääsimme jo tekemääni diagnoosiin: toukka on alempana ja kiinnittynyt.

Öisin on työläintä

Terkkari kyseli josko lantio olisi oireillut jotenkin enemmän, mutta en minä kovin paljoa ole tuntenut. Mutta tietysti sitten  heti neuvolan jälkeen rekisteröin voimakkaampaa kiristelyä. Todella mietoja ovat kyllä kaikki nämä venytysoireet. Paino oli noussut viikossa sata grammaa ja se kertoo että tuoreen ananaksen kiskominen on tuottanut tulosta. Turvotus on vähentynyt.

Öisin herätessäni vessaan (siis kyllä minäkin sentään kerran yössä) tunnen sellaista jännityksen tuntuista kipua alavatsalla, ihan kuin yön aikana olisi supistellut. En osaa analysoida sitä tarkemmin ja aamuisin se on poissa. Ehkä jännitän vaan öistä pissahätää. Kuka näitä voi ymmärtää? Yöt ovat ehkä tämän elämän tyhmin osuus ja se on ihan kummallista: olen unikeko ja miehenikin unikeonpäivänä tavannut tapaus.

Joulu hankittuna

Olen jaksanut ihan hämmästyttävän hyvin käydä mm. ”jouluostoksilla” ja olla liikkeellä. Välillä koko päivän. Äitini aiheutti tiistaille kovasti ohjelmaa, kun häneltä hajosi kännykkä – ja luonnollisesti samalla koko maailma. Siis onhan se nyt ainakin ilmastonmuutokseen verrattavissa oleva katastrofi. No, ajoin hänen luokseen viedäkseni varapuhelimen, menin kauppaan ostamaan hänelle uuden ja toimitin sen vielä perille asennuksineen ja opastuksineen. Nyt on uusi hieno punainen puhelin ja ”osaava” käyttäjä. Jälkikäteen ajattelin että olisi ehkä pitänyt antaa kärvistellä, ei tarttisi joka päivä vastata kertoakseen ettei ole synnyttämässä. 🙂 No, mamma on mamma.

Olen hankkinut kahden viimeisen päivän aikana loput lahjat ja ostanut suuren osan jouluruuistakin. Tänään haetaan painavat. Meillä ei ole isompia joulusuunnitelmia, aattona käydään ystävillä ja mennään anoppilaan syömään. Ostin espoolaisesta tehtaanmyymälästä ihan superhyvää paahtopaistia, josta osan täytän sienisalaatilla ja osan piparjuurituorejuustolla viemisiksi. Kotiin tullaan unille ja joulupäiväksi olen varannut kotiin vähän laatikoita, lihaa ja täytettyjen lanttujen ainekset. Miestä pitää vähän hemmotella. Tapanina mennään minun isälleni, eli papalle. Hän tekee maailman parhaan rosollin, eli ”sinsallan” käsin. Nam! Tämän vuoden joulubudjettini on ollut ehkä 30% normaalista ja hyvä niin. Kaupassa näyttäisi siltä että olen poikkeus.

Joulu saa puolestani tulla ja mennä, aion vaan rentoilla ja nauttia 39. raskausviikon kulusta, yllättävän kevyissä tunnelmissa. Olisin kuvitellut elämän olevan tässä vaiheessa PALJON raskaampaa. Terkkarin sanoin: kyllä se vielä muuttuu raskaaksi! Ihanaa joulua!!!!

—

Isi on kuulemma ostanut sinulle joululahjan. Söpöä. Minua ihan jännittää mitä saat ja saankohan avata paketin puolestasi. ♥