Kiitos ihanista kannustusviesteistä, olen ihan otettu.
—
5.1.2011 klo 18.28 muuttui tämän äidin ja yhden isin elämä täysin. Toukasta kuoriutui ennätysvauhdilla ihana tyttönen. Kotiin päästiin viiden päivän jälkeen, kun näistä mammuttimaisista tisseistä ei tulekaan ihan oikeassa kulmassa tai tahdissa kolostrumia. Mutta nyt ollaan painon kehityksessä jo mukavassa vaiheessa.
Tyttö tuli maailmaan ennätysvauhtia. Kirjoitan tarkempaa päiväkirjaa synnytyksestä myöhemmin, mutta homma meni suurin piirtein niin, että kun isäntä oli hälytetty kotiin ja kello lyönyt yksi iltapäivälla, alkoivat supistukset. Viiden minuutin välein, lyhyinä ja kipakoina. Pian kahden minuutin välein ja sietämättöminä. Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin klo 15.30 päädyttiin Naistenklinikalle. Kättäri oli sulki. Eikä Haikaranpesästä paljoa olisi päässyt synnytyksen osalta nauttimaankaan, olin 9 senttiä auki.
Epiduraalilla taukoa
Eipä voi ihanempaa tunnetta olla, kuin 15 minuutin taksimatkan aikana tulleiden supistusten ja orastavia ponnistuksia vastaan taistelun jälkeen iskettiin puudute rankaan. Ah. Kaksi tuntia sain olla täysin kivutta ja ”valuttaa” lasta kohti maailmaan – rennosti ponnistelemalla. Epiduraali siis toimi minulla kuin unelma, mutta tärisytti ihan valtavasti.
Lopullinen ponnistusvaihe alkoi kahden tunnin paikkeilla, kun puudutus vielä vähän jeesasi. Ja kyllähän se oli rankkaa. Mutta lopulta koko maailma holahti jalkojen välistä ja hetken päästä kuului sellainen kohtelias rääkäisy. Isikin uskalsi katsoa prosessia vähän. Oli ihmettynyt pään syntymisestä, joka tietysti näytti vähän hassulle mustan takatukan , veren ja muiden mönjien päällystämänä. Isi leikkasi napanuoran ja rinnalleni nostettiin virkeä tyttö joka katseli maailmaa suurin tummin silmin. Voi autuus! Jälkeisten syntymän toki huomasin (au!), mutta en sitä että muksu pisti desin pihkaa tulemaan heti äidin masulle. Ja sitä oli joka paikassa.
Revennyt reissussa, onnellisesti kotona
Kärsin toisen asteen repeämän ja lääkäri roudattiin saliin tarkistamaan tilannetta. Epäili että kakkaosaston sulkijalihas olisi katki. Hilarious! Minua lähdettiinkin heti valmistelemaan leikkuriin, enkä saanut esim. tietää ipanan painoa (3664) tai pituutta (48). Kaksi elämäni pisintä tuntia kului parsittavana ja heräämössä. Sillä aikaa isi sai onneksi rauhassa tutustua prinsessaan.
Vihdoin koitti hetki jolloin minut kärrättiin pissakatetrien ja tippojen kanssa osastolle ja pääsin perheen kanssa asettumaan. Siitä oma tarina myöhemmin. Nyt keskitymme kotielämän opetteluun. Tällä hetkellä ipana seurustelee virkeänä isin kanssa lattialla. Pakko mennä mukaan.
Ainiin ja se sulkija. Se on onneksi kunnossa, eikä repeämäkään ole kipeä. Istun vaikka kivikossa jos tarvis. Lapsen tähden vaikka seipäällä.
Toisenkin toukan odotus 
Onnea paljon:D Ihanaa:D
Kiitos!
Oho, hän tuli sit tosiaan aika vauhdilla! Kävi kuitenkin tuuri, ettei ollu sulkua myös Naistenklinikalla, seuraavaan paikkaan eli Jorviin olis ollut kivasti pidempi matka kärvistellä taksissa… Ja hyvä, että lopulta taisteluvauriot ei olleet ihan niin dramaattisia kummiskaan.
Nautiskelkaahan vauvahuuruista ja tsemppiä niihin eka viikkoihin, syömisihmetyksiin ja muihin! Ja kysy muuten ihmeessä, jos mietit jotain sellasta, jonka kans mä/me mahdollisesti ollaan myös pähkäilty taannoin.
Ai niin, nyt säkään et siis voi enää koskaan ajaa Naikkarin ohi ajattelematta, että tuolla se ihme näki päivänvalon. 🙂
Ajattelin sua kun kävi ilmi että Naikkarille päädytään. 🙂 Heti tulee mieleen yksi kysymys: Millä keinolla raskit/saat ”ellunkanana” nukkuvan lapsen heräämään ja tissin suuhun, kun olis pakko taas tankata? Sitä täällä välillä mietitään.
Onnea hirmuisesti!
Aikamoisella vauhdilla sitä sitten kuoriuduttiin maailmaan! Ihanaa vauva-arkea teidän perheelle ❤
Kiitokset, tästä se vauhti alkaa.
Igge meinas kans nukkua onnensa ohi, heräs vasta kun oli jo vähän liian myöhäistä ja niin kiljuva nälkä, että syöminen meni räyhäämiseksi. Me saatiin ohjeeksi heilutella korvia (lapsen), siis kädellä sillä tavalla huiskia niitä ja erityisen vaikeissa tapauksissa vietiin ukkeli suihkuun ja suihkuteltiin jalkoja viileällä vedellä. Myös vaipanvaihto herätti monesti ukkelia.
Sittenhän se tietysti nukahteli alkuun koko ajan uudelleen, joten sitä piti herätellä kesken syönninkin… Ah mä olin jo unohtanut sen rallin!
Onnea pienelle prinsessaperhoselle ja tuoreille vanhemmille! Vauhtia on alkutaipaleella riittänyt, mutta kuten itsekin yllä kommentoit, tuskin se tästä ihan heti laantuu. Vauvantuoksuisia ja ihmetyksen täytteisiä ensiviikkoja teille! 🙂
Kiitos! Eikä kannata pienistä säikähdellä, panikoida ehtii sitten kun lapsi syntyy turvallisesti maailmaan. 🙂
Vielä kerran kovasti onnea! Kunhan olette totutelleet toisiinne ja maailmaan, voisin meidän aika tasan 5kk vanhemman nyytin kanssa tulla moikkaamaan, jos sopii. Mä en kestä, miten ihanaa!
Kiitos, ehdottomasti moikkaillaan!
Joo mäkin haluaisin kovasti tavata pienen porvoolaisen… 😉 Moi vaan sinnekin!
🙂
Paljon onnea uudesta ihmeestä! Olen mielenkiinnolla lueskellut blogiasi, sillä perästä tullaan. Noin kuukauden päästä Haikaranpesässä toivon synnyttäväni mutta kuten nähtiin, niin se selviää sitten lähempänä 🙂
Kiitos ja tsemppiä! Toivotaan että Haikaranpesän ovi käy sopivasti kun on aika mennä.