Tyttöjen juttuja

Kiitos Äni! On kivaa olla Gorgeous. Nämä blogger awardit on niin tyttöjen juttuja, vähän niinku ystäväkirjat ja slämärit. Ihan tekee mieli hihittää nurkan takana. 🙂

Halutaan osoittaa huomiota toisia kohtaan ja lukea toisten vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Feissarissa näistä on välillä kulkenut  hauskoja versioita noutseissa. Henkilökohtainen suosikkini oli yhdessä vaiheessa kiertävä ”25 satunnaista asiaa minusta” jonka ohjeet meni näin:

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi merkitse 25 ystävääsi. Sinun täytyy merkitä henkilö, joka merkitsi sinut. Jos minä merkitsin sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

Tuo sai ihmiset kirjottamaan tosi koskettavia juttuja. Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen. Minä kirjasin aikoinani  tuohon mm. seuraavia faktoja:

– Mummo toivoi aina että liittyisin Tapiolan kuoroon ja menisin isona missikisoihin. Laulaminen loppui teinitoikkarointiin ja missiksi koen olevani liian lihava ja älykäs.

– Inhoan välinpitämättömyyttä, kapean maailmankuvan ylläpitämistä, suvaitsemattomuutta, oma-aloitteisuuden puutetta ja sitä että joku tekee saman virheen uudelleen.

– Puhun usein niin että sanoja jää pois tai ne tulevat ulos ihan ihmeellisessä järjestyksessä. Mutta ainakin lähimmät ymmärtävät.

Vastauksia kysymyksiin

Milloin aloitit blogisi?

22. toukokuuta, 2010.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee?

Blogi käsittelee äitiyden ihanuutta, enimmäkseen. Se on myös päiväkirja, johon tallentuu raskauden, syntymän, lapsuuden ja perhe-elämän muistoja.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Minua ahdisti salaisuuden pitäminen. Edessä oli noin kahdeksan viikon putki tietämättömyyttä, sen jälkeen 28 viikon putki ihmettelyä ja lopulta jotain ihan käsittämätöntä. Sitä oli päästävä purkamaan.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haaveilen ulkoasun päivittämisestä ja paremmasta nimestä. Haaveet kaatuu ajanpuutteeseen.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Se, että se on ihan minun näköiseni.

Viisi blogia, joille haluan tunnustuksen antaa:
Voisin muistaa tällä kertaa Elmaa, Hehkua, T:tä, Siniä ja Eliseä. Luen niin monia blogeja, että tämä valitseminen on vähän kurjaa.

Tapio ja Tellervo

Löysin vihdoin lapsuuteni lempilaulun sanat. Laulun nimi on Pieni tytön tylleröinen ja sopii tähän päivään kuin nenä päähän. Tylleröinen kiemurtelee sylissä ja on nukahtamaisillaan reippaan pakkaslenkin ja hyvän maitosatsin jälkeen.

En muistanut laulun nimeä, vain osan yhdestä säkeistöstä. Äitikään ei muista ja on kirjottanut vauvakirjaanikin että laulettiin ”Tapiosta ja Tellervosta”. Kyllä juutuupi on ihmeellinen aarrearkku. Enpä ole tajunnut ennemmin sieltä näitä rakkaita lastenlauluja etsiä. Ja löytyi vielä tämä ihana tulkinta.

—-

Pieni tytön tylleröinen

Pieni tytön tylleröinen tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukku-Matti, silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva, käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen sievää unta näki,
että hänen ympärilleen tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä, hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella Nukku-Matin mailla.

Nimi ja unikaverit

Tyttö sai viikonloppuna nimen ja äiti kuumeen. Nimi jäi ja sai kivaa palautetta, mutta onneksi äidin kuume oli vain ohimenevä ilmiö. Se nousi rankan ristiäispäivän iltana ja kaatoi tyttökaksikon kuuden jälkeen yhdessä sohvaan nukkumaan. Tytön siitä siirryttyä isin syliin, äiti jatkoi unia aina iltayhteentoista. Pikaisen syötön ja iltapesujen jälkeen uni maistui aamuun saakka, lyhyillä syömisillä. Kuume tuntui olevan illalla ihan kunnollinen, niin paljon paleli ja niin hikistä oli viltin alla.

Toinen maitotuutti oli osoittanut lieviä kivun merkkejä aiemmin ja aloin epäillä rintatulehdusta. Mutta kipu oli niin paikallista ja helpotti heti imetyksellä, että veikkaan jonkin tiehyeen vain tukkeutuneen. Kuume minulle nousee aika helposti. Olen ymmärtänyt että kotihoito tepsii näihin vaivoihin hyvin ja noudatinkin kahta periaatetta melko säntillisesti: runsaasti lepoa ja imetystä.

Poppoota ovesta sisään ja ulos

Tämä ohitse kiitänyt viikonloppu on ollut ihmisrikas. Perjantaina tyttönen oli mummilassa hoidossa monta tuntia, kun isi oli töissä ja äiti raahasi kaupasta leipomistarvikkeita ja ruokaa. Kun kotiuduimme, tulivat odotetut kummit vihdoin Pohjanmaalta meitä ilahduttamaan. Lauantaina kaiken leipomisen ja sen ajattelemisen sekä puhjenneen autonrenkaan (ei siitä sen enempää)  jälkeen sain kiidätettyä kinuskikakun ja suolaiset piirakat, lapsen tavarat ja tarvikkeet, kummit ja itseni ristiäispaikalle. Isi huolehti prinsessasta ja onnittelumaljoista.

Anoppi oli onneksi ottanut hoitaakseen kippojen ja kuppien asettelun esille ja sai kivasti työvoimaa sukulaisista. Paikalla olivat meidän molempien vanhemmat ja sisarukset sekä kummit perheineen. Tästä pieneltä tuntuvasta porukasta tuli kuitenkin 24 hengen joukko. Ei olisi ollut toivoakaan että oltaisiin mukavasti mahduttu meille kotiin.

Tilaisuus oli kiva, tosin pappi teki itse seremoniasta vähän liian jessepainotteisen mm. ”vaatimalla” meitä kovasti rukoilemaan ja puhumalla erittäin merkitsevästi meidän vastuistamme kristillisinä kasvattajina. Olin pyytänyt että otettaisiin rennosti, kun ei oikein tuo jesse meitä innosta. Oli ilmeisesti päättänyt aloittaa pakanamieheni käännytyksen kunnon kristityksi. Tai ei ehkä kuitenkaan, mutta kyllä oli papin usko syvä ja näkyvä.

Yksi asia jäi erityisesti mieleen. Pappi toisti lapsen koko nimen noin kaksikymmentä kertaa puheessaan. Se alkoi jo vähän nyppiä ja johti siihen että anopinkin piti ihan kysyä käytetäänkö etunimeä kutsumanimenä. Huh! Muuten tuo pappi oli ihan mukava ja itse operaatio oli kaunis. Kastetilaisuutta väritti myös kummien tytär, joka näytti veikeän luonteensa ja viihdytti meitä muun muassa näyttämällä napaansa ja karhukävelemällä lattialla. Se oli minusta parasta viihdettä, kun korkokengät painoivat jalkoja ja pappi paasasi siitä, mikä on kenenkin tehtävä. Anteeksi tämä pakanuuteni ja kurja asenteeni, mutta pidän kirkon lähestymistä kasteeseen vähän liian hevinä.

Kun kakut ja piirakat oli syöty, kakkavaipat vaihdettu ja muutamat maidot syötetty, lähdimme raahaamaan itseämme ja niitä samoja tavaroita kotiin. Sunnuntaina meillä kävivät vielä serkkutyttö perheineen ja yksi ystäväpariskunta lapsineen. Oli ihanaa nähdä kaikkia ihmisiä, mutta kyllä illalla huomasi että oli viikonlopun aikana porukkaa tullut ja mennyt. Oli aika levoton olo, sekä lapsella että meillä. Nukahdin puoli yhdeltä ja heräsin yhden syötön taktiikalla tänään puoli seitsemältä, vieläkin ihan ylikierroksilla.

Unikaveriksi ruuhkaa

Ipana sai ihania lahjoja: helmikorun, virkatun seepran, muumikulhon, lusikan ja haarukan, salkun, unipupun ja kuvakehyksen. Koruun kaiverramme ainakin nimen ja syntymäpäivän. Siitä tulee tytön oma aarre (jota äiti ei anna käyttää että säilyy ehjänä). 🙂 Ihania kavereita tuli lisää. Seepra on Pietarsaaren kummeilta ja sillä on vaaleanpunaiset tissit. Tuo veikeä Väinö-Jänö on ymmärtääkseni veljeni perheeltä. Se on Johanna K:n käsialaa ja jänön kyljessä olevassa ”persoonaselosteessa” lukee näin: Väinö on ketterä ja vilkas ja tuntee itsensä hyvin. Väinö jaksaa nukkua pitkään. Väinö harrastaa mato-ongintaa ja posliininmaalausta. Raajat palelevat herkästi. Väinö sopii siis meidän perheeseemme kuin nenä päähän, ehkä posliininmaalaushommia lukuunottamatta. Hupaisa kaveri.

Unipupuehdokkaita saatiin viikonlopun aikana kaksin kappalein. Serkun perheeltä ihana pehmoinen Pentik-pupu ja ystäväperheeltä vaaleanpunaisella ehostettu Ainu-pupunen. Unikaveriksi on siis tunkua. Jo laitokselle meitä katsomaan tullut ankka on myös vahvasti ehdolla. Ehdokkaat ovat asettuneet valokuvaan, jotta ne voitaisiin nähdä vuosienkin päästä puhtaina ja raikkaina.

Ristiäistunnustelut ja -neuvottelut

Erehdyin googlaamaan ”ristiäistarjoilut” -termillä. Oli tarkoitus pohtia hakukoneen tuella leipomuksia sillä tasolla, että teenkö porkkanakakkua vai täytekakkua ja mitä suolaista piirakoiden ja munavoin lisäksi, jos jotain. Olen siis NIIIIIN ulkona tästä kuviosta. Ristiäisiin valmistellaan näköjään tänä päivänä kolmikerroksisia, marsipaanikuorrutteisia kakkuja jonka päällä komeilee sokerimassasta askarreltu vauva ja nalle ja pari muuta hahmoa. What!?

Onko ihan leimiä tarjota ihan vaan kermavaahtokakkua? No, olenhan minäkin toisaalta aikani ihmetellyt Kinuskikissan taidonnäytteitä ja miettinyt ryhtyväni joskus kokeilemaan. Mutta en älynnyt että tämä leipomistrendi on niin kovin levinnyt. En oikeasti kärsi mistään huonommuuden tunteesta jos tarjoan ihan ”peruskakkua”, mutta miten minä – ruokaihminen, foodie, kulinaristi – olen missannut tämän leivontabuumin nykymuodon.

Oli ihan pakko surffata vähän leipomustarvikkeita myyvissä verkkokaupoissa. Ja täytyy myöntää että blogien lisäksi niistä heräsi melkoinen leipomisinto. Ehkä voisin sittenkin hakea Confetista vähän massaa ja askarrella porkkanakakun päälle jotain kivaa koristusta. Ja sitten muistan: lapsen kanssa kaalilaatikosta tuli vähän ”kiireversio”. Tuskin ehdin pipertää kakun päälle yhtään mitään hermostumatta ja heittämättä piperrysvälineitä seinään.

Kirkollista pakanallista pippaloa

Kohta pistän ipanan vaunuihin ja uhmaan pakkasta viisi minuuttia per suunta. Mennään katsomaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa ristiäistilaa. Myöhemmin iltapäivällä treffataan pappi. Olen miettinyt vähän virsiä ja muuta toivetta tuon tilaisuuden sisällöksi. Tulen esittämään toiveen ns. kirkollisen osuuden lyhyydestä ja rentoudesta. Haluaisin kovasti että lapsi kastetaan ilman sitä perinteistä kristillistä pelottelua ja mahdollisimman vähällä jesseilyllä. Monet virretkin edustavat minusta sellaista perinteistä ”kurjuus on vakio” -linjaa. Olen tutkaillut nettivirsikirjaa ja ajattelin että Ystävä sä lapsien ja Kuule isä taivaan, pyyntö tää ovat sopivimpia viisuja meidän seremoniaan.

Vähän harmittaa että pappi vaihtui. Meillä piti olla sellainen nuori rennonoloinen miespappi ja nyt on joku nainen. Ans kattoo ny millanen. Olisi ehkä pitänyt pyytää meidän vihkipappi hommiin. Mutta Tampereelta asti en kehdannut kosiskella. Lauantaina sitten suuri salaisuus paljastuu ja tyttö saa nimen. Ihanaa! Jännä nähdä millaisia reaktioita nimi aiheuttaa. Äitini reaktion jo arvaan, mummi ja vaari eivät ole arvanneet lähellekään. Olemme kertoneet kaikille utelijoille että nimeksi tulee Pirkko-Petteri. Kun kirjoitin eilen oikean nimen Maistraatin paperiin, isi halusi vielä katsoa sen. Varmisti että laitoin oikein, enkä säveltänyt mitään omaa. Hih! 🙂

Eilen silitin äitini ompeleman, minulla olleen kastemekon ja ompelin siihen pienen rusetin. Se pitäisi kuulemma tärkätä, mutta en viitsi. Jos tulee vähän ryppyjä, tulkoot. Niitä tulee elämässä muutenkin. Lapsi varmasti viihtyy koltussa sen ajan mitä pitääkin. Onneksi ristiäisten ajankohta on teoriassa sellainen, että ipana on unien loppuvaiheilla/ pirteänä hereillä. Iltapäivällä ei useinkaan ole kiukkua ilmennyt. Kopkop. Ja saahan sitä vähän protestoidakin, jumalan kämmenellä.

Ystävänpäivän takaraivo

Pakko postata uusi takaraivo:

Niin ihana auringonpaiste siivilöityy ikkunasta,  ja keittiön mittari näytti vähän aikaa sitten  -21,6, nyt tasan keskipäivän aikaan -19,5 astetta. Unet on siis pakko nukkua sisällä, eikä ulkoilemaankaan voi mennä. Kurjaa!

Nauttikaamme ystävänpäivästä kotona. Onneksi on vielä lakujätskiä. Ja äidin pitää miettiä ristiäiskuviot kuntoon.

Mummokin saa rentoutua kun kävi vihdoin tuomassa ristiäismekon. Oli jo varma että lapsi raukka on juhlissaan alasti. ”Ihan vähän stressaa turhasta”.