Lapsuudenystävistä

Olen päättänyt pyhästi että täytän aktiivisesti vauvakirjaa ja dokumentoin muutenkin lapsen elämää. Kun mietin asiaa, olisi toisaalta kaikista helpointa liittää tänne blogiin kuvia ja tehdä tästä ei-anonyymi tarina ”toukasta”. En kuitenkaan tohdi. Anonyymiys antaa vieläkin ihanan suojan pulputtaa, vaikka osa lukijoista tietääkin kuka olen.

Vauvakirjan täyttäminen ja muistojen tallentaminen on varmaan aina sellainen ”olisi pitänyt -aihe”, joten turha siitä on ottaa paineita. Täytyy vaan tehdä parhaansa. Minulla itselläni on tallessa vauvakirjani, mutta kyllä siinä huomaa arjen koittaneen. Monta sivua on vielä täyttämättä, mutta ei se äitykkä niitä enää muistaisi. Yhden minulle uuden asian hän taas muisti. Minä olen lapsena käynyt laulukokeessa ja hakenut toiseen kouluun musiikkiluokalle. Pääsin. Mutten mennyt, koska silloinen paras ystäväni ei päässyt.

Kaverin vaikutukset

Tämä ystävä oli iso vaikuttaja elämässäni ala-asteelta lukion loppuun, eikä monestikaan kovin hyvässä. Olin varmasti hänen vuokseen keskiverrompi koulussa kuin olisin ollut muuten. Teinitoikkarointini oli isompaa hänen kanssaan ja jotenkin monessa asiassa jouduin raahaamaan häntä perässäni. Vasta myöhemmin tajusin muiden katsovan häntä vähän vinoon ja olevani vähän väärässä jonossa. Tänä päivänä ei enää juurikaan olla yhteyksissä, enkä haluakaan. Elämme nykyään ihan eri ”maailmoissa”, menemättä nyt tarkemmin tarinaan siitä, miten kaikki lopulta lutviutui.

Hänen elämänsä on viinanhuuruinen ”luuserimagneetin” kuvio. Abortteja ja masennusta, nuoruusvuosien kaihoa ja lapsellista haihattelua. Pidän häneen sopivaa välimatkaa, mutta toisaalta velvollisuutenani pysyä tutkalla. Ei ketään minun kirjani mukaan voi kokonaan hylätä. Toivoisin hänellekin parempaa.

Tästä kokemuksesta kumpuaa tarve varmistaa että lapsen ympärillä on hyviä asioita. En minä hänen kavereitaan voi valita, mutta voin toki vaikuttaa siihen että hän hylkää itseään kavereiden vuoksi. Etenkin nuoren ihmisen elämässä on kavereilla ihan käsittämättömän suuri vaikutusvalta. Muistan vieläkin miten kitkerästi taistelin vastaan, kun äitini syytti minua sossuilusta. Että olin tälle ystävälleni liian sossu. Ja oikeassahan äiti oli. Äidit kai useimmiten ovat.

Olenko minä ainoa joka on ”menettänyt” jotain lapsuudenystävien vuoksi?

2 thoughts on “Lapsuudenystävistä

  1. Tuo kaveri-juttu onkin tosi hankalaa vanhemmille. Kun niitä lapsen ystäviä ei tosiaan voi valita, mutta kuitenkin pitäisi ohjata parempaan seuraan… Meillä asiaan vaikuttaa myös pieni paikkakunta = ei niissä kavereissa ole kovasti valinnan varaa. Poika on vasta eskarissa, mutta erittäin altis kaikille vaikutteille juuri nyt, pitää ”kuulua porukkaan”. Mun linja on ollu keskustelu, yritän havahduttaa jo nyt lasta erottamaan omaa ja kavereiden tahtoa, sekä pistämään vastaan tyhmille jutuille. Toistaiseksi on mennyt hyvin, mutta pienessä ryhmässä on muutama sellanen lapsi, joista pelkään tulevaisuudessa tulevan ongelmia mun humaanille, vietävissä olevalle pojalleni. Toivon parasta, pelkään pahinta, yritän parhaani.

    Itse teininä seurasin vierestä kuinka poikaystävä vei mun parasta ystävää kuin pässiä narussa. Tyttö onneksi ymmärsi poistua ajoissa pelistä, poika taitaa olla jo kuollut. Sekin oli vaikea tilanne nähdä sivusta ystävänä ilman vaikutusmahdollisuuksia.

    Kiitos ihanasta blogista, en oo ennen kommentoinutkaan.

    • Huh, noita poikaystäviä on tullut nähtyä liiankin läheltä. Vaan eipä sitä voi lasta maailmalta suojata, pitää vaan uskaltaa ohjeistaa oikein ja toivoa parasta.
      Kiitos kehuista, ne aina punastuttavat samalla tavalla!🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s