Korvalääkärillä

Ensimmäinen virallinen kuume sairastettu (rokotuksen jälkeistä ei lasketa). Se nousi perjantai-iltana ja oli otsa-/korvakuumemittarin mukaan 35 astetta. Jessus muuten mitä kuraa nuo laitteet. Oikeasti lämpö oli varmaan siinä 38,5 kieppeillä. Panadolin avulla rauhoituttiin lopullisesti unille puolenyön jälkeen ja yö sujuikin sitten oikein mukavasti. Aamulla lämpöä oli vielä ja iso märkä läntti harmaassa lakanassa, äidin tyynyn vieressä. Pikkuprinsessa söi aamumaidon ja nukkui sen jälkeen vielä yli kaksi tuntia.

Oli edellisenä päivänä nukkunut tosi vähän, syönyt tosi huonosti ja kiukutellut kuin pieni ampiainen aina ennen uniaikaa. Selkeitä merkkejä oli siis ollut ilmassa. Varasin ajan Pikkujättiin, koska halusin varmistaa että korvissa ei ole mitään. Sain ajan iltapäiväksi ja kurvasimme lääkäriin jo selkeästi virkeämmän tytön kanssa. Lääkäri oli oikein kiva, äidin ja isin mielestä.

Voi surku sitä parkua kun äidin piti pidellä käsiä ja päätä, jotta lääkäri saisi näköyhteyden tärykalvolle. Ja vielä sattui niin ikävästi että vaikkuakin oli tiellä, jota jouduttiin sitten putsaamaan. On muuten aika kamala tunne, kun joutuu ekan kerran puristamaan rimpuilevaa lasta kovaa – niin kovaa että tuntuu siltä että satuttaa. Mutta onneksi vauvan muisti on lyhyt ja heti kun otteeni hellitti, itku loppui.

”Tärykalvot ovat kirkkaat ja hyvässä asennossa”, sanoi lääkäri. Jes! Nielu puhdas eikä muitakaan merkkejä infektiosta. Pirpana oli siis saanut isiä vaivanneen lentsun ja sanoi sille hyvästit yhdessä päivässä kuumeilemalla. Helpolla siis selvittiin. Ja ihan mielelläni maksoin vähän yli 80 euroa mielenrauhasta (ja onhan meillä toki vakuutus). Nyt niitä korvia ei toistaiseksi tarvitse miettiä.

Sisä- ja ulkopäiviä sekä heviosastoa

Minua eivät ole yhtään kelit ohjanneet. Ihan mahtavan aurinkoisina päivinä on saatettu nysvätä nurkissa ja tänään on sitten kävelty ukkosessa. Tai oikeastaan sen jälkeisessä sateessa, nimittäin sellaisessa joka kastelee ihan täydellisesti. Vähän niinkuin vettä tulisi suihkupullosta.

Ipana nukkuu taas välillä ihan päiväuniksi kutsuttavan pätkän ja nauttii etenkin rattaissa koisaamisesta. Eilenkin tekivät isin kanssa unilenkin kun minä luuttusin. Mutta kyllä puolituntiset tai kakskytminsaset on enemmän sääntö ku poikkeus. Tuntuu siltä että kiinteiden alottamisella on ollu tekemistä pidempien unien kanssa, vaikka terkkari väittikin että maito pitää paremmin nälkää. Mene ja tiedä. Ihan urpo sanonta muuten tuo.

Bataatista aprikoosiin

On päästy nautiskelemaan jo monenlaisista makuelämyksistä. Aloitettiin bataatilla. Sitten kokeiltiin luumua, päärynää, mangoa, mustikkaa, aprikoosia ja maissia. Näistä ehdottomia suosikkeja ovat bataatti, mango, maissi ja aprikoosi.  Päärynä oli neidin mielestä ihan turhaa, luumu sai osakseen vaihtelevia reaktioita ja mustikka oli ihan ok. Mustikkapäivänä sattumoisin opittiin myös pärisemään ja äidin mielestä yhtälö ei ollut niin kovin kätevä.

Bataattia keiteltiinkin (isi keitti) iso satsi ja pakastin sen jääpala-astiassa. Sekaan Nannia ja avot. Nyt syödessä aukeaa jo suu, kun aiemmin piti työntää vaan huulien välistä. Ja tytsi ei enää työnnä ruokaa ulos kielellään, vaan on tajunnut että on kivempaa kun se menee sisäänpäin.

Hikihikihiki

Olen ollut synnytyksen jälkeen sellainen hikoileva tynnyri. Pienistäkin askareista on tullut tosi kuuma ja ahdistaa kun ei oikein mikään mene päälle tai näytä kivalta. Näistä kiloista on nyt vaan pakko päästä eroon. Sitä varten pitää 1. lopettaa ”päiväkahvin kanssa jotain” 2. vähentää koneella jumittamista 3. harrastaa hikiliikuntaa ja hikikotitöitä 4. lisätä pupuosastoa lautasella ja 5. katsoa ahkerasti peiliin. Uskoisin niillä lähtevän. Korkkasin tässä jo Nuuksio- ja fillarikauden. Nuuksiosta tuli hyvä olo, fillarilenkiltä takapuoli aivan saa*perin kipeäksi.

Ostin kannustimeksi proteiinipatukoita ja tilasin muuten siinä samalla valmiiksi gluteenitonta puuroa lapsukaiselle, ettei tarvitse tyytyä pelkkään puhdaskaurapuuroon, kun emme vehnäistä anna. Muutenkin oikein hyvä kauppa tuo Hyvinvoinnin tavaratalo, kummallisesta urlistaan huolimatta. Sieltä saapi sappisaippuat ja ekologiset pesuvermeet, sekä kaikenlaista muuta hyödyllistä.

Nyt heräsi piipperssön ja huutelee sängyssään. Kun menen kysymään että kuka täällä oikein huutaa, on vastassa sellainen iso hangonkeksimäinen hymy. ♥

Ja härranduudeli, pitäähän tähän kohtaan lisätä että 366 päivää ja 25,063 katselukertaa (!!) sitten aloitin tämän blogin. Oddly enough, myös 366 päivää positiivisesta raskaustestistä alkoivat ensimmäiset menkat. Että semmottista supertärkeää statistiikkaa.

Kikatikik, räkätiräk

Ihanaa aamua! Perjantai 13. päivä alkoi mahtavasti kun tytsi vastasi vatsapäryttelyyn kuuluvalla naurulla! Kylläpä se oli hunajaa äidin korville! Sellaisen matalan, kurkun pohjasta asti tulevan naurun sävelet kaikuvat vieläkin korvissani.

Sain pienen pätkän naurua talteen videolle kännykällä, pitänee huvittaa isiä illalla komediapätkällä.

Apteekkarin ylivalta

Pakko purnuttaa apteekkiasiasta. Tai siis Kannelmäen Prismassa sijaitsevan apteekki Isokannel nimisen laitoksen olemassaolosta. Laitoksen siksi, että niissähän ei perinteisesti tunneta sellaista ilmiötä kuin asiakas.

Ostin eräänä päivänä sieltä d-vitamiinia. Olen käyttänyt ipanalla D-tipat nimistä tuotetta, mutta en löytänyt sitä hyllystä (apteekin valikoima on muutenkin aika pieni ja osin jopa surkea). Minua avustamaan tullut nuori mies kertoi sen valmistuksen loppuneen ja kysyin olisiko hänellä sitten myydä minulle joku vastaava d3-vitamiinitippa. Hän myi Jekovitin.

Kotona katselin pulloa ja huomasin että se onkin d2. Kaivoin kuitin roskiksesta ja lähdin seuraavana päivänä tuotetta vaihtamaan. Paikalla ei ollut sitä samaa tyyppiä, vain joku nuori kundi, joka sanoi että ”nämä ovat lääkkeitä, eikä niitä voi vaihtaa”. Johon minä totesin että ei, vaan te olette myyneet minulle väärän tuotteen ja haluan vaihtaa sen oikeaan. Proviisori ei ollut paikalla ja poika käski minun tulla seuraavana päivänä uudelleen. Kysyin häneltä ymmärtääkö hän juoksuttavansa asiakasta rapiat viiden euron tuotteen vaihdon takia. Hän ei osannut sanoa mitään muuta, kuin hokea että paikalla ei ollut ketään joka voisi päättää palautuksesta. Ja hyllyssä oli muuten vino pino sitä ”lopetettua” D-tippaa.

En viitsinyt mennä seuraavana päivänä koko paikkaan, joten päätin kävellä eilen Prismaan ja hoitaa asian samalla. Taas eri ihminen. Selitin tilanteen hänelle ja hän sanoi ”kun nämä ovat lääkkeitä, ei näitä oikein voi vaihtaa” ja minä toistin että te olette myyneet minulle väärän tuotteen. Hän lähti neuvottelemaan asiasta proviisorin kanssa joka istui boksissaan apteekin laidalla. Odotin aivan päättömän kauan. Eikä proviisori viitsinyt kertaakaan näyttää edes naamaansa minulle.

Sitten poika lähti vaeltamaan kohti D-vitamiinihyllyä, josta oli taas myyty loppuun kaikki d3:t. (Haloo!  se toinen vitamiinitippa ei ole suositusten mukainen!!) Jostain varastosta löytyi verkkaisella vauhdilla uusi pakkaus, josta tämä hidasliikkeinen jannu sitten otti yhden ja tuli luokseni. Laupiaan samarialaisen tavoin hän ilmoitti että ”me voimme nyt poikkeuksellisesti antaa tämän tuotteen tämän palautettavan tilalle”. Pyysin häntä maksamaan minulle takaisin tuotteiden välisen erotuksen, koska tämä oikea tuote oli noin euron verran Jekovitiä halvempi. Kaverilla meni sormi suuhun ja taas piti mennä kysymään proviisorilta.

Hän tuli takaisin ja sanoi että ”tämä palautettu d-vitamiini menee hävitykseen, eli me voidaan nyt antaa tämä toinen tilalle”. Sanoin että ette voi maksattaa asiakkaalla omaa virhettänne. ”Proviisorin mielestä erotusta ei voi maksaa kun tästä tulee meille jo tappiota”, sanoi nuori mies. Minun kropassani nousi pystyyn noin seitsemänsataa karvaa ja totesin ”lievästi korotetulla äänellä” että maksatatte siis sen eron minulla. Jatkoin kovempaan ääneen, että eipä tarvitse tulla tähän apteekkiin enää ja marssin ulos. Poika juoksi proviisorin luokse ja todennäköisesti yhdessä kauhistelivat siellä miten idiootti olin ja hyvä vaan jos en enää tule.

Ihan oikeasti! Farmaseutti on asiantuntija, joka myy asiakkaalle tuotteita suosituksellaan. Jos hän tekee virheen, ei voi lääkkeeksi luokiteltavan tuotteenkaan osalta olla niin että ”kato nää on lääkkeitä, me eletään jo muutenkin Kela-rahoilla, mutta kyllä meidän täytyy näistä väärin myydyistäkin tehdä voittoa”.

Soitin kotiin päästyäni kuluttajaneuvontaan, jossa ystävällinen nainen oli kanssani samaa mieltä. Hän sanoi että lääkelaissa voi olla jokin poikkeus lääkkeiden palauttamisesta tai vaihtamisesta. Mutta sanoi että kyllä asiantuntijapalveluna kuluttajalle myydystä väärästä tuotteesta tulisi apteekin – ei asiakkaan-  kantaa mahdollinen tappio.

Olen yrittänyt metsästää sähköpostiosoitetta johon voisin lähettää palautetta, mutta sellaista ei ole. Täytynee tänään soittaa ja pyytää keskustella apteekkarin kanssa. Olen lapsen syntymän myötä kantanut tuohon apteekkiin aivan luvattoman suuren summan rahaa ja aion räyhätä apteekkarille ihan koko rahan edestä. Että tarkkana vaan sitten apteekissa!

Ensimmäinen äitienpäivä

Heräsin klo 4.40 pienen tyttösen ähinään. Nostin ipanan viereeni ja syötiin vähän aamumaitoa. Klo 5.20 oli aika laittaa tyttö takaisin pinnasänkyyn, mutta minua ei nukuttanutkaan. Tuijottelin ulos ikkunasta ja muistelin edellistä äitienpäivää. Tiesin silloin jo olevani raskaana ja todennäköisesti pääseväni juhlimaan itsekin seuraavaa äitienpäivää, mutten voinut kertoa sitä kenellekään. Sen salailun tuskan purin lähes vuosi sitten tähän blogiin. Nyt se kaikki odotuksen tunne on muisto vaan. Itseasiassa olen jo aikalailla unohtanut miltä odottaminen tuntui. En muista myöskään miltä raskaana oleminen fyysisesti tuntui, tai ainakaan en muista sitä tarkkaan. Jostain syystä aika hävittää tuntemukset.

Ensimmäisen äitienpäiväni sen sijaan varmaankin muista aina. Kun olin aamulla jonkin aikaa muistellut, nukahdin uudelleen, ehkä seitsemältä. En voinut olla välillä kuulematta kun keittiössä puuhasteltiin aamiaista, mutta unikin maistui. Sitten isi ja tyttönen tulivat herättämään. Olivat laittaneet ihanan aamiaisen munakokkeleineen, pekoneineen ja muffinsseineen.

Äitienpäivän sää oli huikea, vaikka kyllä tuulesta vielä tunsi että on kevät. Nautiskelimme gourmet-lounaan Munkkiniemen rannassa (sushibaari oli kiinni, joten haimme mäkkäristä burgerit) ja ajoimme vielä päivän päätteeksi ipanan kummeja moikkaamaan. Kylässä neitiin iski armoton väsymys ja kotiin tultiin täydessä unessa. Nostin nukkuvan tyttösen kaukalosta vaipan ja yöpuvun vaihtoon ja neiti iski uuden vaihteen silmään: sellaisen ylikierroksilla käyvän pikkuriiviön vaihteen. Pinnasängyssä tuo pieni väkkärä pyöri akselinsa ympäri ja uni näytti olevan ihan mahdoton juttu. Äidin rinnalla uni vei kuitenkin voiton ja valtasi pienen koneiston minuutissa. Nyt nukkuvat nuo molemmat äitienpäiväni sankarit ja taidan mennä minäkin kuuntelemaan tuhinaa.