Nelikuinen murunen

Neljään kuukauteen mahtuu paljon erilaisia päiviä. Tässä vaiheessa perhe-elämää tunnen nauttivani arjesta, enkä enää stressaa kummemmin syömisiä, nukkumisia tai muitakaan juttuja. Kai se sitten on sitä kokemuksen tuomaa varmuutta, vaikka aika onkin lyhyt. Tässä vaiheessa neitokainen nukkuu noin 10-12 tuntia yössä, yleensä yhden pysähdyksen taktiikalla. Heräämisiä sattuu harvoin pari kertaa jos nälkä oikein yllättää. Neiti ei tosin kovin äänekkäästi sitä ilmaise, sillä herään aina vaan ähinään. Peitto on potkittuna pois ja tyttö kippurassa ähistelee. Itku tulee vasta kun menen keittiöön ja sytytän sinne valon. Silloin tiedetään mitä on tulossa.

Kääntyminen ei vielä kamalasti kiinnosta. Ilmakylpyily ja muu makoilu lattialla on lisääntynyt ja etenkin vatsalla oloa harjoitellaan aktiivisesti. Tyttö nojailee kyynärvarsiin voimakkaana ja välillä nostaa itseään ylemmäskin. Leluihin tarttuminen on ollut arkipäivää jo jonkin aikaa, mutta mielenkiintoisemaa on tarttua omaan käteen. Niitä voi sitten yrittää kaikessa rauhassa kiskoa irti toisistaan silmät killissä. Naurua ei vielä kuulu, mutta sen sijaan mitä moninaisempi setti kiljahduksia ja pärinöitä on hanskassa. Ja pieni virkayskäkin. Pitää seurailla onko se yskää vai nauramisen opettelua. Vielä en osaa sanoa.

Kiinteytystä kohti

Nelikuisneuvolan jälkeen korttiin kirjattiin pituutta rapiat päälle 63 senttiä ja painoa vähän alle 6,7 kiloa. Sopusuhtainen ja suloinen tyttö, hieno iho. Näin lukee kortissa. On se äidin kulta kyllä oikeasti suloinen. Aina hymyilee ja kerää kehuja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Yhtenä päivänä Coffee Housessa tuli yksi rouva kurkkimaan vaunuihin ja sanoi siellä olevan maailman hurmaavimman vauvan. Isot silmät mainitaan aina.

Neuvolassa keskusteltiin kiinteistä, joiden aloittamisesta olin jo päätöksen tehnyt. Terkkari sanoi että vaikka usein tuntuu siltä että nelikuiselle ei ruoka riitä, on maidon proteiini paremmin täyttävää kuin vihannekset, eikä kiinteiden aloittamisella ole mitään kiirettä. Minä ajattelen niin, että mieluummin aloitetaan heti maistelemaan ja totuttelemaan kiinteisiin ja edetään pikkuhiljaa. Nyt on pari päivää irvistelty bataatin kanssa. Tai irvistäminen johtuu oikeastaan vain siitä miltä tuntuu kun ruokaa menee suuhun. Välillä tyttö hymyileekin oranssia töhnää jauhaessaan ja ymmärtää toisinaan myös nielaista. Vähän vielä tosin hakusessa tuo syöminen. Tänään vielä testataan logiikkaa bataatilla ja huomenna kokeillaan sitten luumua. Äiti pelaa varman päälle ja ottaa valikoimaan heti kovaa kakkaa ehkäisevät elintarvikkeet. Päärynääkin on jo ensi viikkoa varten kaapissa. Mutta maistellaan rauhaisasti yksi maku kerrallaan.

Korviketta meillä menee  kahdeksan-kymmenen desiä päivässä, tissiä siellä väleissä. Imettämisen hankaluus on siinä, että siihen olisi aina niin kiva nukahtaa. Yritän kuitenkin ylläpitää imetystä niin kauan kuin se on mielekästä. En ole mitenkään innoissani siitä seuraavasta vaiheesta jossa pitää alkaa treenata rintalihaksia että saisi suodatinpussit vähän ryhdikkäämmiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s