Sisä- ja ulkopäiviä sekä heviosastoa

Minua eivät ole yhtään kelit ohjanneet. Ihan mahtavan aurinkoisina päivinä on saatettu nysvätä nurkissa ja tänään on sitten kävelty ukkosessa. Tai oikeastaan sen jälkeisessä sateessa, nimittäin sellaisessa joka kastelee ihan täydellisesti. Vähän niinkuin vettä tulisi suihkupullosta.

Ipana nukkuu taas välillä ihan päiväuniksi kutsuttavan pätkän ja nauttii etenkin rattaissa koisaamisesta. Eilenkin tekivät isin kanssa unilenkin kun minä luuttusin. Mutta kyllä puolituntiset tai kakskytminsaset on enemmän sääntö ku poikkeus. Tuntuu siltä että kiinteiden alottamisella on ollu tekemistä pidempien unien kanssa, vaikka terkkari väittikin että maito pitää paremmin nälkää. Mene ja tiedä. Ihan urpo sanonta muuten tuo.

Bataatista aprikoosiin

On päästy nautiskelemaan jo monenlaisista makuelämyksistä. Aloitettiin bataatilla. Sitten kokeiltiin luumua, päärynää, mangoa, mustikkaa, aprikoosia ja maissia. Näistä ehdottomia suosikkeja ovat bataatti, mango, maissi ja aprikoosi.  Päärynä oli neidin mielestä ihan turhaa, luumu sai osakseen vaihtelevia reaktioita ja mustikka oli ihan ok. Mustikkapäivänä sattumoisin opittiin myös pärisemään ja äidin mielestä yhtälö ei ollut niin kovin kätevä.

Bataattia keiteltiinkin (isi keitti) iso satsi ja pakastin sen jääpala-astiassa. Sekaan Nannia ja avot. Nyt syödessä aukeaa jo suu, kun aiemmin piti työntää vaan huulien välistä. Ja tytsi ei enää työnnä ruokaa ulos kielellään, vaan on tajunnut että on kivempaa kun se menee sisäänpäin.

Hikihikihiki

Olen ollut synnytyksen jälkeen sellainen hikoileva tynnyri. Pienistäkin askareista on tullut tosi kuuma ja ahdistaa kun ei oikein mikään mene päälle tai näytä kivalta. Näistä kiloista on nyt vaan pakko päästä eroon. Sitä varten pitää 1. lopettaa ”päiväkahvin kanssa jotain” 2. vähentää koneella jumittamista 3. harrastaa hikiliikuntaa ja hikikotitöitä 4. lisätä pupuosastoa lautasella ja 5. katsoa ahkerasti peiliin. Uskoisin niillä lähtevän. Korkkasin tässä jo Nuuksio- ja fillarikauden. Nuuksiosta tuli hyvä olo, fillarilenkiltä takapuoli aivan saa*perin kipeäksi.

Ostin kannustimeksi proteiinipatukoita ja tilasin muuten siinä samalla valmiiksi gluteenitonta puuroa lapsukaiselle, ettei tarvitse tyytyä pelkkään puhdaskaurapuuroon, kun emme vehnäistä anna. Muutenkin oikein hyvä kauppa tuo Hyvinvoinnin tavaratalo, kummallisesta urlistaan huolimatta. Sieltä saapi sappisaippuat ja ekologiset pesuvermeet, sekä kaikenlaista muuta hyödyllistä.

Nyt heräsi piipperssön ja huutelee sängyssään. Kun menen kysymään että kuka täällä oikein huutaa, on vastassa sellainen iso hangonkeksimäinen hymy. ♥

Ja härranduudeli, pitäähän tähän kohtaan lisätä että 366 päivää ja 25,063 katselukertaa (!!) sitten aloitin tämän blogin. Oddly enough, myös 366 päivää positiivisesta raskaustestistä alkoivat ensimmäiset menkat. Että semmottista supertärkeää statistiikkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s