Huh, mikä viikonloppu takana. Asuntovelka tuplaantui. Tuli ihan hiki, mutta nyt meidän perheellä on tiedossa niin ihana koti, etten voisi paremmasta unelmoida. Kahdeksan Helsinki-vuoden jälkeen minusta tulee taas espoolainen. Se on ihan kivaa, ja kyllä me oltiinkin jo valmiita maisemanvaihdokselle. *edit; nyt hokasin, että edellisviikolla postasin jotta ”ehkä se unelmien asunto tulee eteen jo ensi viikolla”. Muahhahah, niinpä siinä sitten kävi.
Uusi kotimme on 105-neliöinen ”viisiö” paritalossa. Vai miten se nyt sanotaan. Siinä on ihana ISO piha, jossa tyttöselle on oma hiekkalaatikko ja talvella pulkkamäki. Siellä on myös yrttimaa ja pieni metsämansikkapenkki. 🙂 Remonttia ei tarvita, enkä rohkenisi siihen rahaa toistaiseksi laittaakaan, mutta sisustaa tietysti pitää. Nyt alkaa siis kahden matalaprofiilisen valkoisen nahkasohvan metsästys!
Olohuoneessa on takka talvipäiviä lämmittämään ja yläkertaan tehdään, yhdestä parvekkeelle johtavasta huoneesta, vilpola saunojia viilentämään. Alueella on ihan älyttömän hyvät koulut ja päiväkodit ja palveluihin lyhyt matka. Ai että mä olen tyytyväinen!! Niin onnellinen. Muutto on tosin vasta marras-tammikuun välimaastossa, mutta pitäähän ensin myydä oma. Asunnon myyjilläkään ei ole vielä paikkaa mihin roudata perheensä.
Tulojen romahdus
Tähän samaan syssyynhän minulla tietysti loppuu vanhempainvapaa ja alkaa ah, niin ihana hoitovapaa suurine tuloineen. Espoossa kaupunkilisä on vielä vähän pienempi kuin Helsingissä. Mutta toisaalta, hetken täällä kotona vain olla saa, pitää yrittää vaan pärjätä parhaansa mukaan. Lapsen kanssa yhdessäolo ei kuitenkaan lopulta maksa mitään.
Onneksi olen saanut ihan kiinnostavan työtarjouksen. Tai keskustelu on avattu ja uskoisin että minulle löytyy heti töihinpaluun kynnyksellä oikein hyvä, pitkäkestoinen projekti. Täytyy vielä miettiä koska olisin valmis aloittamaan ja kuinka paljon haluaisin tehdä tunteja/päiviä. Laskutustakin pitäisi miettiä. Siis aikuisten asioita.
Ja jotta tämä kohta edessä oleva taloudellinen kurjuus ei maksimoituisi, ostin itselleni juuri kengät. Ihanat Gaborit. Niiden lesti sopii mulle yleensä kuin nyrkki silmämunaan. Jalkakin on vähän raskaudesta laskeutunut, niin täytyy panostaa kenkiin. Ja ostinhan minä tytöllekin yhdet. Vähän ehkä pliisu väri, mutta kun melkein koko valikoima kaupoissa on vain punaista ja sinistä – ja ruskeaa. Eikä ne sovi meidän vadelmanvärisiin Ticketin välikausareihin, tai siihen ihanaan Popin harmaaseen takkiin, johon sorruin. No, en sorru enää kauaa.
—
Toisenkin toukan odotus 
ONNEA UUTEEN KOTIIN!!! Syksy tulee kuitenkin aika lailla pikapuoliin, joten teilläkin on muutto ihan kohta edessä.
Niinhän se on, rahan menoa ei voi estää. Mua edelleen hirvittä asuntolainan ottaminen, koska Espoossa asuntojen hinnat ovat tällä hetkellä aika järkyttäviä. Me varmaankin ostetaan sellainen asumisoikeus- tai osaomistusasunto sitten, kun tästä muutetaan. 🙂
Kiitos! Ostin kerran, aikaa sitten sellaisen asumisoikeuskämpän. En koskaan muuttanut siihen, eikä siinä olis ollut mitään järkeä. Vuokra nousi niin korkeaksi. Sillä rahalla lyhentää jo ihan mukavaa asuntolainaa ja kun asuntovakuuden (75%) lisäksi saa valtiontakauksen, ei paljonkaan lisävakuuksia tarvita.
Paljon onnea ”viisiöstä”! Mulle nousi leveä hymy huulille noita ensimmäisiä kappaleita lukiessa. Niistä paistaa niin selvästi onni! 🙂
PS. Kaupunkilisä, mikä se on…? *retorisesti ja ironisesti* Huoh! On se varmasti Espoossakin tyhjää parempi. Meidän hoodeilla ei moisia ole olemassakaan. Onneksi on vielä puoli vuotta jäljellä ”huimia” (eh heh heh) summia tukia ennen meidän hoitovapaata.
Äläpä muuta viserrä, Mutta on se kiva että jotain saa. Ja kiitos!!