Haparoivaa

Eilen, sunnuntaini kauhuksi, ipana otti pari kertaa sellaisen ensimmäisen kaikesta toheltamisesta irrallisen askeleen. Siis siirsi jalkaansa ilman tukea. Apua! Eihän se ole vielä kymmentä kuukauttakaan ja pitäisi muuttaa. Miten mä saan ikinä laatikot purettua jos toinen siinä sivussa opettelee kävelemään? Onneksi laatikoiden vuokra on ”open end” -versiona, niin ei tarvitse ahertaa mihinkään deadlineen tai maksaa ylimääräsiä jos ne saakin ennätysajassa pois.

Mutta siis kääk, aak, iik! Siinä päällimmäiset tunnelmat. Ja sitten ehkä vähän harmittaa kun likka on nuhainen. Kaksi yötä meni valvoessa nuhaa ja toisaalta ehkä tota toista etuhammasta, joka ottaa kaveriaan kiinni. Eihän sitä lopulta koskaan tiedä mikä sitä lasta kiukuttaa. Nyt kun koitti maanantai, tyttö ajatteli että täytyy antaa isin nukkua yöllä, että jaksaa töihin. Posotteli siis koko yön yhdeltä ”istumalta”. Äitikin sai ehjän unen.

Tänään aloitettiin aamu katsomalla Peppi Pitkätossua. Ruotsin tv:n vanhat Pepit on ihan parhaita. Ipana nukahti tv:n ääreen aamupäikkäreille ja äiti sai vähän aikaa rauhassa tunnustella omassa kurkussa hiipivää kaktusta. Kyllä se taitaa siellä olla. Nyt pannullinen teetä ja pankkiin. Pitäisi mennä pistämään pystyyn yksi uusi osakeyhtiö, tässä sivussa.

 

Vahvuus- ja heikkoushaaste á la Elma

Elma With arms wide openista heitti haasteen ja tässäpä siitä asiaa ja viertä. On siis kerrottava kolme vahvuutta sekä yksi kehityskohde äitinä. Nannaa! Tällaisista haasteista on ihan oikeasti hyötyä äitiysitsetunnolle, vähän niinkuin työelämässä siitä kun listataan asioita, joita osataan. Eikös cv:nkin päivittämisestä tule aina sellainen ihanan kokenut ja osaava olo?

Noniiiiin! Ja sitten se meinaa heti iskeä. Itsekritiikki. Mutta potkastaan sitä ahteriin ja aletaan kehumaan.

1. Olen erinomainen äiti, koska olen varma. En vaivu hysteriaan, epätoivoon tai passiiviin vaan ajattelen ja toimin. Pysyn rauhallisena ja tiedän että lapsi luottaa että äiti tietää mihin suuntaan mennään. Jos esim. ollaan vaippaa vaihtamassa ja tekisi mieli leikkiä, homma hoituu vaipanvaihdon ehdoilla eikä siinä ruveta arpomaan että ”Ollaanko hoitopöydällä nyt kaksi vai kaksikymmentä minuuttia. Kun meidän Erkki halusi vetää nallea narusta”

2. Olen erinomainen äiti, koska osaan ottaa rennosti. Ei ole vaarallista jos pyykkiä on vähän sallittua enemmän tai tiskit seisovat koko päivän koneessa – tai tiskipöydällä pesemättöminä. Eikä ole niin nökönuukaa onko lapsi syönyt just eilen sitä samaa lohipilttiä, tai jos se syö sitä nelikuisten kasvismössöä vieläkin satunnaisesti, kunhan voi hyvin. Eikä se nyt haittaa jos unillekaan ei päästä ihan sillä sekunnilla kuin kaikki ne kirjat sanoo, joissa korostetaan lapsen rytmiä. Kunhan lapsi on iloinen ja voi hyvin.

3. Olen erinomainen äiti, koska en ole pelkästään äiti. Pidän omasta elämästäni, aikuisten jutuista, töistä, kodin sisustamisesta, tyhjänpäiväisestä hillumisesta kaupoissa, nettisurffailusta, palapeleistä, viinin juomisesta (Elma!!!), vieraiden viihdyttämisestä, kokkaamisesta ja matkustamisesta. Enkä luovu niistä. Mutten koskaan anna lapsen tuntea itseään hylätyksi tai huomiotta jääneeksi. Priorisoinnin ei tarvitse tarkoittaa asioiden jättämistä kokonaan pois.

Ja sitten se kehityskohde. Tosi vaikeeta löytää mitään, kun peilistä katsoo nyt niin täydellinen äiti. Hmm. No okei, ehkä mä voisin VÄHÄN enemmän aktivoitua lapsen sosiaalisuuden lisäämisessä. En ole viitsinyt mennä mammakerhoihin, kun tuntuu että tuo nakero viihtyy parhaiten kotona, puistossa, Mummolassa, Prismassa, rattaissa ympäri kaupunkia ja kahviloissa. Muskariin ja vauvauintiin on jo menty, mutta täytynee etsiä uuden kodin lähettyviltä uusia sosiaalisia aktivitteetteja.

Ei mulla ole mitään niitä vastaan, mutta on noita vauvoja lähipiirissäkin vertailtavana ja jotenkin siellä pyörii vaan ne samat ”kenellä on millainenkin Popin haalari ja mistä nettikaupasta se on ostettu” -keskustelut.

Aiiinjajuu. Haastetta eteenpäin. Otettaiskos vaikka ihan omasta blogilistasta arpomalla:

Sinne meni.

Yksinhuoltojoukko

Mies lähti viikoksi jenkkilään ja minä päätin alottaa ”unikoulun”. Vaikka ei meillä mitään varsinaista tarvetta ole, koska tyttö nukkuu kyllä, mutta on tähän asti nukutettu pullolla ja vierihoidolla. Tästedes nukutetaan omaan sänkyyn, itsekseen rauhoittumaan. Ensimmäisen kerran saldo oli viisi tyynnyttelykertaa ja bingo. Se nukkuu!! Voidaan muuton yhteydessä sitten siirtää pinnis omaan huoneeseen.

Huoltojoukko on laskenut unikouluilun lisäksi ahkerasti kaloreita ja nämä yksinäiset illat pitääkin sitten täyttää jollain ihan muulla kuin syömisellä. No, siihen on ollut lääkkeenä sisustusshoppailu. Viimeisimpänä katselin tytön tulevaan huoneeseen tapetteja & kankaita ja päädyn mahdollisesti kolmeen eri pääsävyyn: beessahtava, anilliinahtava ja turkoosihtava.

Olohuoneeseen on tilattuna valkoinen nahkasohva ja nyt etsiskelen sen kaveriksi divaania tai nojatuolia. Pitänee huomenna piipahtaa Vepsäläisellä kurkkaamassa millainen peli on Splitback-tuoli. Sama löytyy toisesta putiikista pitkänä makuuversionakin. Lisäksi pitäisi saada joku haju matoista ja tv-  ynnä muista säilytyskalusteista. Ja ehkä olis aika laittaa vähän vanhoja myyntiin. Kävi nimittäin silviisii, että asuntokaupat aikaistuivat ja ne tehtiin jo. Muuttoon on siis rafli 4-5 viikkoa, maksimissaan kuusi.

Vaihteex vaihe x

Tyttö on taas kehittynyt kamalata vauhtia. Taaperokärry saa kyytiä seisoma- ja konttauskävelynä, jokaiseen koloon ja kulmaan on päästävä seisomaan ja irtikin voi välillä päästää jopa 4 sekunniksi. Seisomista harrastetaan aina ja koko päivä, myös kylvyssä. Täytyykin mennä vielä tänään suihkuun, ettei vaan jää huomiselle. Ne yhteiset kylpy- ja suihkuhetket ovat aika hektisiä sille jolla on just shampoo silmässä kun pikkutyyppi ponkasee ammeessaan pystyyn joku harava tai muu terävä lelu kädessään.

Nokkamukittelua on vähän yritetty, mutta ei siitä mitään tule. Ja minähän olen siinä asiassa vähän sellainen lannistuja. En ole tarpeeksi jaksanut tarjota noita juomavirikkeitä, heh. Ehkä sit joskus. Mutta on kuulkaa yksi ihan oikeakin murhe. Kun pärinä on palannut. Siis se sellainen jatkuva pärinä kun ruokaa pitäisi saada sisään eikä huonekaluille. Piru että meinää heittää hiillokselle, eikä typy selkeästikään ymmärrä mitä tekee tai mitä vikaa siinä on. Mitä nyt jää syöminen välistä noin kolme kertaa päivässä. Siihen kun yhdistetään puoli tuntia unta koko päivänä, on iltapesu ja vaipanvaihto mielenkiintoinen show.  Toivon kovasti että tämä on taas yksi niitä kuuluisia vaiheita. Loppuuko näiden vaiheiden tulo ja meno ikinä?

Mitäs muuta piti. Niiiiiiinjuu, sanoja. Lamppu on ihan jo tuloillaan: PPU. PA…PPU. Ja Nalle Puh on myös varsin tuttu, muttei koskaan itsesanottu. Koira on kiva sana, mutta sitäkään ei sanota. Yleensä artikuloidessani sanoja, tyttö ottaa alahuulestani kiinni ja alkaa kaivaa. Se etsii sieltä varmaan sitä kuuluisaa ostettavaa vokaalia. No, ihan sydän sykkyrällä seuraan tätä valtavaa kehitystä. Olisipa se aina noin kivaa.

Ainiin. Saihan tämä joukko yhden huippukivan jutun aikaiseksi: kolme litraa kuivattuja suppilovahveroita ja samalla reissulla ihan törksyn hyvät unet Manducassa. Kyllä metsä on aina metsä.