Tänään on virallisesti viimeinen hoitovapaan arkipäivä. On ihan kamalan haikea olo, vaikka kroppa ja pää huutaa jo työrytmiä, valinnaisesti keskeytettyjä lounaita, aivojen aktivointia ja aikuista seuraa. Katselin äsken kun tyttö nukkui ja mietin että enää minä en näe näitä päiväunia. Mutta sitten siinä kaiken draaman keskellä totesin että nojaa; näenhän minä niitä, neljänä päivänä viikossa.
Tällä viikolla tuli kuluneeksi vuosi ja kuukausi siitä kun jäin äitiyslomalle. En oikeastaan uskonut palaavani näin nopeasti töihin ja olisihan täällä kotonakin kiva olla. Toisaalta tiesin että tällä luonteella kaipaan melko nopeasti jotain sisältöä. Siis sellaista ammatillista. Kodin sisustamisessakaan ei ole tarpeeksi haastetta. Tai no, on. On vähän nurinkurista googletella kankaita, kalusteita ja sisustusjuttuja kun kuukausittain kolahtaa nelisensataa tilille. Täytyy ruveta siis ensin hankkimaan vähän lisään nollia.
Toukka on jo perhonen
Tyttö kasvaa ja kehittyy valtavaa vauhtia. Alle viikon päästä meillä juhlitaan jo 1-vuotissynttäreitä. Tällä hetkellä kaikista kovimpia juttuja ovat joulupukin tuoma piano, jossa on kymmenkunta nappia. Kolmesta se soittaa ”hassunhauskan” laulun ja muista yksittäisiä säveliä. Sen tahtiin tanssiminen – eli jalkojen koukistelu on hupaa. Pianon lisäksi opetellaan lastaamaan pyykkipoikia takaisin ämpäriin, eikä vaan sieltä pois, sekä raahataan joka paikkaan sukkia ja kenkiä. Typy tietää että ne laitetaan jalkaan ja vaatiikin usein niiden kiinnittämistä. Mukana kulkevat myös muovinen pehmisjätski, puisen palapelin palat ja jääkaappimagneetit. Välillä menee ihan sekaisin että mikä niistä pysyy ovessa ja mikä tippuu.
Eilen nukutettaessa, sekä päivä- että yöunille, tyttö hoki kovasti tavuja ta-tu. Nauratti kovasti, koska meillä on sen niminen kaveri. Voimakas ta-tu, ta-tu, ta-tu -hoenta vaan jatkui ja jatkui. Tänään äkkäsin, että kyse on varmaan ikkunoissa juoksevista tontuista. Niiden läsnäolo tarkistetaan ainakin 200 kertaa päivässä sormella osoittamalla. Paikalla olevan aikuisen on paree todeta että tonttu se siellä. Muuten puhuminen on kovasta harjoittelusta huolimatta vielä aika kaukana. Tai mistäs minä sen tietäisin. Äiti on satunnaisesti ti. Kun neidiltä kysyy, että mennäänkö vaihtamaan vaippa tai lähdetkö nukkumaan, saa välillä vastaukseksi vähän ”joon” kaltaisen tokaisun.
Väsyttää, vi -hmoo ja serkkua pukkaa
Uudenvuoden aattoa ajateltiin viettää ihan kotinurkissa, kun on niin nuutunut olo. Viimeaikoina on nukuttu, viime yötä lukuunottamatta, vähän heikosti. Tyttö on heräillyt, nostettu viereen ja sitten minä olen jatkanut heräilyä. Oikeanpuoleinen hartiaosasto on ihan juntturassa. Töihinpaluustressikin näkyy kahdella tavalla. Öisin päässä rullaa miljoona työasiaa minuutissa ja päivisin tulee välillä sellainen ”onko musta tähän?” ja ”voiko kukaan näin nuutuneen näkönen olla muka uskottava?” -tyyppisiä mielialoja. Onneksi varasin parin viikon päähän ajan stailaukseen joorfeissiin. Pakko ostaa vähän uusia vaatteita, vaikka kiloja onkin vielä karistettavana.
Tuuli on puhallellut koko Suomessa mukavasti joulunpyhinä, meidän kotitiellämmekin on puu kaatunut sillaksi tien yli. Mutta onneksi meillä ei mennyt kertaakaan sähköt. Sauli Niinistöllä sen sijaan meni, ja selvisi että Salekin asuu täällä Laaksolahdessa. Siinäpä yksi syy lisää lenkkeillä . Voi törmätä tulevaan pressaan, joka ulkoiluttaa Lennua. 🙂 Täytyy kyllä sanoa, että on ollut ihmeellinen joulu. Vettä ja syyssäätä. Olis voinut olla tällaista vuosi sitten. Vieläkin hengästyttää kun mietin sitä jatkuvaa mahan ja lapion kanssa kolaamista, kun ei päästy autolla parkkiruutuun. Sellainen kupoli on nyt muuten tyttöperhosen tädillä ja helmikuun alussa on luvassa uusi serkku. Veikkaan tyttöä, niitä tähän porukkaan tulee lauma, sanon ma.
Vanhemmat serkutkin piipahtivat tapanina. Veljeni lapset ovat jo semiteinejä. Oli kiva nähdä noita ipanoita, vaikka ei heihin oikein osaa sellaisina enää suhtautua. Lupasivat tulla meille joku kerta peli-iltaan ja ilmoittautuivat lapsenvahtiehdokkaiksikin. Kivaa! Isäntä eilen lupailikin että järkkää meille jossain vaiheessa jotain yhteistä kivaa. Taitaa kuitenkin olla vielä mummola ainut vaihtoehto lapsen sijoittamiselle, jos vaikka syömään päästäisiin. Tälle viikonlopulle on hankittuna tähtisadetikkuja ja tinat. Niiden kaveriksi tehdään tapaksia ja hoidellaan pitkää tehtävälistaa: kiinnitetään verhoja ja erilaisia stoppareita, järjestellään pesuaineita ja muita myrkkyjä, valmistellaan lapsille ruokia pakkaseen ja roudataan kamaa vintille. Tiistaina alkaa hoitoputki.
Kai sitä ihminen pärjää erossa mukelostaan!?
Toisenkin toukan odotus 