Appe maistuu auringolta

Tänään välipalan aikaan tyttö ilmoitti kovaan ääneen että appe!, kun äiti ehdotti josko otettaisiin vähän appelsiinia. Tätä ennenkin on meillä jo merkityksellisiä sananpätkiä tullut, mutta nyt niitä alkaa ilmaantua säännöllisesti huulille. Vähän myöhemmin ehdotin tytölle että kohta voitais katsoa Pikku kakkonen, niin äiti voi laittaa samalla ruokaa. Ipana säntäsi olkkariin, ynisi ja osoitti telkkaria ja sitten kaukosäätimiä. Sanoin että äiti tietää kyllä mistä se tulee, mutta siihen on vielä kymmenen minuuttia. Ja typy katsoi merkitsevästi seinällä olevaa kelloa. Joo, kymmenen minuuttia vielä, ajattelin. Mitä kaikkea se jo tajuaakaan.

On ihan selvää että tähän puheen kehittymiseen ja muutenkin ympäristön kanssa kommunikointiin on vaikuttanut se, että normaalisti ollaan aina tiistaista torstaihin neljän lapsen jengillä päivät. Tämä viikko on poikkeus, flunssa on aiheuttanut hoitajaongelman. Onneksi isi ja äiti voivat kuitenkin vuorotella kotona ja huomenna päästään mummolaan. Siellä saa aina 200% huomion noin 60 sekuntia minuutissa.

Jännittämisen aiheita piisaa

Nyt jännitetään kovasti pääsevätkö kummit Pietarsaaresta meille ensi viikonloppuna kylään. Heitä on kovasti odotettu, mutta vatsatauti on hiipinyt perheeseen. Peukut ja varpaat on kuitenkin pystyssä että se olisi jo tiessään. Sitä kauhua en toivo meille vieraaksi. Vaikka elämä onkin ollut viimeiset kolme kuukautta ihan älytöntä kotihimmailua, on kivaa kun saa vieraita. En oikein jaksa lähteä mihinkään kun töihinpaluun ja eroahdistuksen kombo ottaa aika koville. Menee varmaan vielä ainakin kuukausi, ennen kun tulee sellainen fiilis että huvittaisi järkätä kovasti menoja.

Toisena jännitettävänä asiana on pari päivää sitten viimeisen myyntipäivän ohittanut serkkutulokas. Lähipäivinä se varmaan syntyy ja voin vain kuvitella mikä sota tulee sitten mummin ja vaarin sylistä ja huomiosta. Tarjosin tänään odottajalle meidän ihanan lämmintä eteisen lattiaa makoilupaikaksi supistusten tullen, mutta väitti ettei haluaisi synnyttää tänne meille. Kumma tyyppi.

Energiaa auringosta ja ajattelusta

Ilmat on olleet kylmiä, mutta tämä talvi on ollut taas tosi kaunis. Aurinko paistaa päivisin ja tuntuu kivalta tehdä auringon hyväilemänä vähän aivotoimintaa vaativia juttuja. Tänään pääsin ensimmäiseen oikeaan myyntitapaamiseen ja heti napsahti oikein lupaava diili luukulle. Töiden tekeminen on aiheuttanut myös tehokkuuspiikkejä. Jos olen päivän kotona ja saan tehtyä päikkäreiden aikana vähän töitä, jaksan touhuta enemmän kaikkea muutakin. Eilenkin tein työadrenaliinin avulla kanapataa, siskonmakkarakeiton ja paistoin pari tusinaa pinaattilettua. Kun on noita hoitolapsia ruokittavana, on hyvä tehdä pakastimeen täytettä aina kun se vaan on mahdollista.

Huomenna ajattelin mennä aamulla suunnittelupalaveriin Bembölen kahvituvalle, kävellä sieltä kotiin – ainakin osan matkaa, kirjoittaa iltapäivään ja matkustaa sitten omien ajatusteni kanssa rauhassa bussilla mummolaan tyttöä hakemaan. Tai no, isi tilataan kuskiksi, mutta kuitenkin. Ainoana harmina näissä kivoissa päivissä on hammas. Se hajosi. Nyt väliaikaisen paikan kanssa, josta huolimatta hammasta vihloo, eletään viikko ja sitten alkaa kruunuremontti. Hintaa sille tulee vaivaiset 800 euroa, mutta se on nyt vaan kärsittävä. Tekis mieli ottaa lasi viiniä, mutta tämä hammas ei ehkä tykkäisi. Tai sitten siitä tulisi heti känniin, kun menis suoraan verenkiertoon. Ehkä sitä pitää kokeilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s