Viva Las Vegas

Ainiin. Ja heti herään: enhän mä ole siellä vaan ukko. Yli viikon.

No, onneksi tämä leskeys ei ole ollut niin paha rasti kuin ajattelin. Meillä on ollut tytön kanssa hauskaa, vaikka täytyy myöntää että nyt seitsemännen illan kohdalla alkoi jo vähän puutua pakarat. Siis tähän ”iltavapaaseen” jonka roikun väsyneenä koneella tai telkkarin ääressä.

Onni tässäkin onnetto…onnellisuudessa on se, että päivisin pääsee töihin. Ja sit ehkä se, että ei mulla oikeastaan ole hirvittävästi ollut töitä tälle viikolle. Vähän paperihommia vaan ja muutoksenhallintaa. Muutoksia on tosissaan tulossa, mutta ehkä siitä täytyy tallennella rivi tai pari myöhemmin.

Kun äsken luin noita syyskuisia postauksiani, mietin että on se ihan taivahan ihme, miten nopeasti tuon pikkuihmisen puhe kehittyy. Parissa kuukaudessa on menty neljästä sanasta suoraan papupataan. Se puhuu ihan tolkuttoman pitkiä lauseita ja muodostaa jo ihan hienoja rakenteita. Yksi nykyhetken hellyyttävimmistä jutuista on isommilta opittu. Typy laittaa pään vinoon ja kysyy äidiltään vienosti: ”Mitä oli ruokana?”. Tämä kysymys päättyy sellaiseen pitkänä nousevaan aahan ja se esitetään joka kerta kun ruoka on tuloillaan pöytään.

On tosi makeeta kun voidaan käydä jo ihan kunnollisia keskusteluja ja saa vastaukseksi muutakin kuin mmmhm:n kaltaista hyminää. Kun ajetaan autolla, käy takapenkillä kokoajan suu. Luetellaan autoja ja kerrotaan mihin ne on menossa ja ajaako niitä sedät vai tädit. Välillä tarkistetaan että etupenkin kuski on hereillä ja kysytään jotain relevanttia. Yleensä että ”Äiti, mikä toi on?” Kun äitihän tietää tismalleen mitä pienet silmät ovat takapenkiltä, selkä menosuuntaan päin istuen, bonganneet. Ja meidän autossa myös lauletaan paljon. Tänäänkin meinasi äidiltä ääni loppua kun oli vedetty oravan ja peipon pesä, ihme ja kumma, elefanttimarssi, pieni tytön tylleröinen ja puttepossun nimpparit. Onneksi radiossa laulava Kaikurannan setä kelpasi hetkeksi.

Meillä myös lasketaan kaikenmaailman kuvista hahmoja yhdestä kymmeneen (joskus kylläkin oikoen: ukki, kakki, seitseman, kahdehman…) ja ihan missä vaan voidaan pysähtyä luettelemaan värejä. Usein kun osoitan vaikkapa kukan tai  sateenvarjon kuvaa ja kysyn mikä siinä on, saan vastaukseksi: Vihvee! tai Keetanen! Ja mikäs muukaan kuin Pinkki. Se on pop.

Kirjat ovat edelleen ihan parasta hupia. Nyt suosikkeja ovat Possu Pallero ja iso hassu nalle (joka ei osaa syödä herneitään lusikalla) ja Peiton alle -kirja, jossa on puolikkaita ”peittosivuja”, joilla peitellään viereisen sivun eläimet. Tähän asti ehkä luetuin, muu kuin vauvakirja, on ollut Oona ja Eetu – päivä hoidossa. On niin jännittävää kuinka Oona pärjää ekan päivän päiväkodissa ilman äitiä. Täytynee kaivella huomenna kirjastosta lisää Oona ja Eetu -sarjaa. Tuota voin suositella kaikille joiden lapset jossain vaiheessa raahataan kyseiseen laitokseen.

Laitoksesta puheenollen, pistin meillekin jo paperit vetämään. No okei, olihan se lievästi ennakoivaa kun hoitopaikan tarve on jo elokuussa, mutta eikös aikainen lintu nappaa? Pistin toiveeksi pari lähellä olevaa ryhmistä. Katsotaan vastaavatko mitään. Luulen että meille päiväkotiin siirtyminen sitten aikanaan on ihan semihelppoa, kun tämä kotihoitoporukka on koulinut tytön niin sujuvaksi ryhmätoimijaksi. Eikä äidin olemassaolo koskaan kiinnosta sen jälkeen kun tyttölauma on vallannut aamulla talon.

Huomenna on kuitenkin perjantai. Aamulla ovesta ei tule ketään. Voin keittää kananmunia ja vahvaa kahvia ja olla rauhassa. Vastata välillä mutisten kysymyksiin tai toimia kiipeilytelineenä ja ehkä joskus 10 aikaan laittaa pyykkiä koneeseen. Ehkä.

2 thoughts on “Viva Las Vegas

  1. Kiva kuulla teidän kuulumisia🙂

    Meillä Lennu ei vieläkään paljoa puhu. Tai sanoja tulee kyllä useita kymmeniä, mutta ihan yksittäin ne sieltä suusta ulos tipahtelevat. Varmasti ihanaa käydä oikeita keskusteluja pienen ihmisen kanssa🙂

    • Se on kyllä tosi kiva vaihe. Joskin välillä kaipaa sitä menetettyä hiljaisuuttakin. Koska kyllähän sille ipanalle pitää lähes aina vastata.🙂 Onneksi se ei vielä ymmärrä kysyä miksi?

      Ihanaa syksyä teille, pian se poitsu alkaa yhdistelemään sanoja. Meillä kaikki alkoi pelosta: ”ei auto tänne tuu”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s