Kaksi vuotta sitten alkoi olla piukat paikat ja liikkuminen tuotti erilaisia veitsenterämäisiä kipuja. Tai näin olen kirjoittanut, sillä en kyllä muista miltä ne tuntuivat. Siellä minä varmaan kääntelin kylkeäni vanhan kodin pedissä ja tunnustelin liikkeitä, ellen ollut jo tähän aikaan myöhäisillasta nukahtanut. En tiennyt että kahden päivän päästä, tismalleen laskettuna päivänä saapuisi luoksemme tuo tuulitukka.
Sen touhukkaan kaksivuotiaan (kohta) kanssa on tänään rakennettu pihalle jos jonkinlaista lumieläintä. Tein ensin koiran, ison sellaisen, jolla voi ratsastaa. Sitten tilattiin lammas. Lampaan jälkeen olisi pitänyt tehdä hevonen, mutta sain ylipuhuttua sen kissaksi. Vielä pieni lumilintu kirsikkapuun oksalle istumaan ja piha oli kuin eläintarha. Tyttö huusi välillä kädet ilmaan kurotettuina että ”sitä on kivaa!!”. En tiedä miksi se yhtäkkiä on alkanut sanoa että tätä on punainen ja sitä on sininen. No, ehkä se kielioppi sieltä oikenee.
Joulu ja uuvee oli varmaan eilen
Tänä jouluna ei tarvinnut mennä mihinkään. Enkä syönyt yhtään nokaretta kinkkua tai laatikoita. Tehtiin valtava määrä alkupaloja ja hirvipataa ja kutsuttiin mummi, vaari ja pappa joulunviettoon. Tyttö oli riemuissaan vieraista ja saikin ihan älyttömän paljon paketteja. Ja kohtahan niitä tulee taas.
Uuden vuoden ilona ja outoutena olivat raketit. Tänäänkin aamupalapöydässä typy sanoi asiantuntevasti että ”eilen tuolla meni niitä raketteja ylös ylös korkeelle”. Eilen on käsitteenä käytössä ja eilisiä voivat olla mitkä tahansa päivät. Ehkä ja varmaan ovat myös löytäneet meille. Aina kun Possu Pallero -dvd:stä yksi jakso loppuu, sohvalta kuuluu että ”varmaan tulee kohta uusi”. Se tarkoittaa että äidin pitää painaa namiskaa ja vähän äkkiä.
Yksi vähän kyseenalaisempi hauskuus on se, että lausuitpa tuolle pikkuväkkärälle minkä tahansa pyynnön, hän kuittaa sen viileän asiallisesti vastaamalla ”kohta”. Nytkö tää viivyttely jo alkaa?!!
Tutti ja unet
Tutti lähetettiin tonttuvauvoille jouluna, eikä siitä ole sen jälkeen tarvinnut keskustella. Mutta kyllä on unirytmi ottanut hittiä. Eikä se varmaankaan johdu pelkästään tutista, vaan ylipäätään pitkästä vapaasta. Yöunet ovat venyneet lomalla niin pitkiksi ettei pätkä meinaa nukahtaa päikkäreille ollenkaan. Tänäänkin nukahti vasta viiden aikaan autoon kun käytiin nappaamassa isi töistä kyytiin. Huomenna on aloitettava aamurytmi. Kello soimaan seiskalta, vaikka ollaankin tytsin kanssa kotona. Kai se on aika itsekin alkaa taas rytmittämään arkitahtiin.
Arki tarkoittaa meillä viimeistä kotihoitopätkää tammikuusta kesäkuun loppuun. Viisi päivää viikossa. Sitten elokuussa koittaakin päiväkotielämä. Saa nähdä mitä tuo läheisen päiväkodin johtaja vastaa kysymyksiini. Kun olen vähän sitä mieltä että typy voisi mennä hyvin jo 2,5-vuotiaana isojen ryhmään. Suapi nährä.
Itsekin pistin vähän työelämän taas hyrskyn myrskyn ja uutta pitäisi rakennella. Ja appiukko vihjaili jouluna kovasti että ”olis taas kiva päästä ristiäisiin”. Hmmm…täytyypä pohtia asiaa. Ei kai tää elämä olisi yhtään hassumpaa jos kävis vähän töissä ja jäis sit taas jossain vaiheessa vähän kotiin, jos onni on. 🙂
Toisenkin toukan odotus 