Sisustusprojekti jatkuu potkimalla

Olin turhaan huolissani. Viimeiset päivät liikehdintää on ollut taas enemmän kuin nahka sallii. Taitaa Tuppurainen vain välillä pitää pari vapaapäivää potkuiluista. Nyt olen tyytyväisenä sohvalla metsäsienistä keitetyn keiton lämmittämän vatsan kanssa, ja siellä on taas vähän rauhallisempaa, mutta eiköhän meno nukkumaan mennessä ylly.

Tulimme tänään ystävien luota Paimiosta, josta haimme myös huutamani lipaston + hoitotason. Paluumatkalla poikettiin mökillä sieniä noutamassa ja vähän ehdittiin itsekin metsään kykkimään vaikka pappa olikin jo poiminut meille aikamoisen satsin. Näytin ihan muumilta isän keltaisessa sadetakissa ja vähän liian isoissa kumisaappaissa.

Huomenna jatketaan huoneen remonttia ja ehkä tästä kaaoksestakin päästään. Värimaailma alkaa hahmottua hankkimani omenanvihreän pinnasuojan myötä. Vielä on monenmonta reikää porattavana ja pikkutavaraa hankittavana. Kummipojan synttäreillä piipahtamisen lisäksi taidan viettää sunnuntain tiukasti pikkuhuoneessa, enkä nyt vessaa meinaa.

Huomiselle on onneksi varattuna vadillinen vispipuuroa, jonka keitin. Nam!

Väiskiksi ennustettu

Ihana sunnuntai. Aamun pitkä kahvisessio, turkkilaista jugurttia ja omenasosetta. Kyllä kelpaa pikkuisen potkia navan vierustaa. Tämä viikonloppu on lipunut ohi aika vikkelään, kun on ollut joka päivälle ohjelmaa. Perjantaina vietimme synttäreitäni syömällä ulkona ja illan lopuksi nukahdin tavoilleni uskollisesti sohvalle.

Mummo, mummi, isoäiti, mamma, bibi, baba, mumma, famu vai mikä?

Lauantaina toukan mummo tuli kylään. Hän on muuten aikoinaan, 1997 mummoksi tullessaan itse valinnut että haluaa ehdottomasti olla mummo. Toiset karsastavat tuota sanaa. Isästäni tuli sitten kai pohojalaasen perinteen mukaan pappa, vaikka perinteisemmin kai kuuluisi olla paappa. Mieheni puolella ovat mummi ja vaari, viime syksynä syntyneen rintsenssan valjastamina.

No mummohan oli voimaa ja intoa täynnä ja ihmetteli kovasti jo kohonnutta kumpuani. Odottelin että noituudet alkaisivat heti mutta malttoi äitimäiseen tyyliin vähän aikaa tarkkailla minua – tiedättehän sillä lailla kun äidit tarkkailevat lapsiaan, päästä varpaisiin. Lähtiessä hän sitten bongasi eteisessä roikkuvat ihka ensimmäiset luistimeni (tosi kesäinen sisustuselementti) ja totesi että nämä menevät meidän lapselle, kunhan nyt ensin tehdään tämä poika. Tulihan se sieltä.

Tänään luvassa ylläri

Taisin jo aiemmin mainita bonganneeni Facebookista että vanha hyvä ystäväni on minua kolmisen viikkoa edellä. Hän kertoi siellä ekoista tuntemistaan liikkeistä jo jokin aika sitten. Olen malttanut olla asiasta hiljaa ja tänään he tulevat meille kylään 1-vuotiaan tulevan isoveikan kanssa. Odotan innolla ensireaktiota kun mahakkaat törmäävät. Hän odottaa poikaa. Tämän ystävän kanssa on tunnettu muistaakseni jo alle kouluikäisestä, no ainakin ala-asteelta ja juttu jatkuu aina pitkän tauon jälkeen samasta. Meillä on monta hauskaa yhteistä muistoa, joista etenkin vauvanukkeleikit muistan terävästi. Kaivoin valmiiksi yhden kuvankin, jossa olemme pukeneet nuket valmiiksi varmaankin pyöräilyä varten.

Ostoslista on pitkä, miten minimoisi tavaran määrän?

Olen lisäksi aloittanut konkreettiset hankinnat vauvan huonetta varten. Huusin Ikean Hemnes-sarjan hoitopöydän netistä ja nyt metsästän pinnasänkyä. Turvakaukalon lainaaminen on jo sovittu ja vaunuihin meillä on kuulemma optio appiukon ja anopin toimesta. Täytyy mennä joku päivä katsomaan vähän värilastuja, jos valitsisi maalin pikkuhuoneen seinään. En ehkä viitsi tapetoida, kun katon rajassa on niin hankalasti kotelot ja verholauta.

Jatkuvasti olisi tarjolla jotain pientä kivaa tai käytännöllistä tavaraa, mutta olen yrittänyt toistaiseksi pidättäytyä hankinnoista ja ottamasta vastaan tavaroita. Viime viikolla porkkanalla ajava pupu sai kaverin kun hankin helistinpehmon lisäksi saman sarjan naulakon. Vaatteitakin on jo kokonaista 4 kappaletta, kun mummo toi keltaisen lappuhaalarin ja vaalean neuletakin ja mummi oli hankkinut Wienistä söpön pienen bodyn. Täytyy keksiä ensin miten kaikki tavarat ja vaatteet säilytetään, sitten vasta voi ajatella niiden hankintaa. Tarvitaan siis vielä lipastoa, hyllyjä ja muuta sellaista.

Nyt toinen muki kahvia ja sitten suihkun kautta kotitöihin.