Närhen nännit tai munat

Imetyssyyllisyys. Siinäpä tunne, jota ei halua kaverikseen 38 asteen kuumeessa iltakymmeneltä. Itkin sitä eilen, tai ehkä sitä epävarmuutta kun ei rinnasta näe montako milliä sieltä tulee ja tuleeko sieltä mitään. Tunsin itseni ihan voimattomaksi ja ihan paskaksi, ihan niinkuin yhtenä yönä sairaalassa. Pitää saada paino nousuun ja tuntui etten riitä siihen hommaan. Ja oli aika lähellä että olisi annettu korviketta. Rikolliset.

Sitten taas tänään päivänvalossa asia näytti erilaiselta. Kahden vuorokauden aikana ipanan paino on noussut 115 grammaa ja äidin kuumekin lopulta kai laskenut (en ole ehtinyt mittaamaan). Nenä on vielä hemmetin tukossa, eikä tämä flunssa muutenkaan parhaaseen mahdolliseen saumaan iskenyt. Meillä on vielä painonnostokisat kesken. Jännää huomata, kuinka ihan itse itselleen asettaa imetyksen suhteen melkoiset paineet. Vaikka tosi onkin kyseessä kun vauvan paino ei nouse, ei ehkä tarttisi suhtautua esim. korvikkeeseen niin epäilevästi. Kaikki tämä johtuu varmasti päätöksestäni: imetyksen suhteen en luovuta. Havuja, perkele!

Tänään neuvolassa punnituksessa sain tunnustuksen. Terkkari sanoi että olen aika sissin lailla imettänyt ja oli ehkä vähän ihmeissään ettei vieläkään oltu turvauduttu pulloon. Tunsin jotain outoa ylpeyttä, vähän niinkuin olisin voittanut pitkän matkan juoksukisan. Ja samaan hengenvetoon ajattelin että voi helevettiläinen, mitä ihmettä tällä kärsimyksellä saa. Mutta kun olen päättänyt voittaa ja näyttää imetysvaikeuksille närhen munaskut, ei minua pysäytä mikään. Nyt luotan kuitenkin taas itseeni: maitoa tulee, korviketta kaveriksi ja toukalle painoa päälle.

Rintakumi on muuten auttanut pitämään koneet kunnossa, mutta eilen huomasin että se aiheutti myös ongelmia. Lapsi ei oikein saanut siitä yhtäkkiä otetta ja siksi ei oikein maitoakaan. Ehdottoman suosioni on saanut myös Lansinoh-voide, joka pitää atoopikonkin nännit vetreinä. Ja toimii muuten kuin unelma rikkiniistetyn nenänpielen pehmittäjänä.

Isi palaa töihin

Tänään on viimeinen päivä kun isi on meidän kanssa kotona – toistaiseksi. Isyysloman kaksi viikkoa on mennyt kyllä vauhdilla. Olen saanut koko ajan niin älyttömän paljon tukea isistä, etten tiedä millaiselta kotona oleminen huomenna tuntuu. Jos olen unohtanut vesilasin, maidonkerääjän tai harson jonnekin, on isi aina tuonut sen. Lapsen on voinut antaa rauhalliseen syliin ja lotrata suihkussa tai tehdä voileipiä.

Isi on kultaakin kalliimpi. Ja muutenkin ihana. Koko synnytyksen ja sairaalassa olon jotenkin nojasin mieheen, vaikkei meistä kumpikaan ollut yhtään viisaampi lapsen hoidossa. Oli helpottavaa kun oli joku johon tukeutua. Voi luoja niitä naisia, jotka joutuvat kokemaan tämän yksin. Isyysloman aikana meillä on onneksi ollut aikaa olla myös vähän kahdestaan, leffaa katsellen, sylikkäin tai – mikä (melkein) parasta – valtavan sushiaterian ja samppanjan parissa. Nam!!

Lyhyt analyysi kuluneisiin viikkoihin

Kahden viikon ikään ennättänyt äitiys on tuntunut hyvältä, sellaiselta joltain joka on elämästäni puuttunut. Lapsi on virkeänä mahdottoman söpö: mutristaa huulensa ympyräksi ja tuijottelee. Sellainen peiponpoikanen. Unisena tykkää kovasti tuhista äidin tai isin kaulalla vatsallaan. Ihokontakti tuntuu muutenkin hyvältä ja toimivalta koko perheelle. Kiukkuisenakin tyttö leppyy nopeasti, kun saa mitä haluaa. Lähes aina itkun voi niittää tissillä. Toisinaan siihen tehoaa pystyasento ja taputtelu. Ilma kiertääkin äänekkäästi pienessä mahassa ja tulee ulos monta kertaa päivässä märkänä ja räväkkänä lähetyksenä. Usein myös meillä vierailevien sukulaisten sylissä.

Varmuutta vanhempana olemiseen kertyy tunti tunnilta ja tämä tuntuu jo luontevalta, vaikka välillä rauhassa – esim. vessanpöntöllä – istuessani mietin että, ainiin, tätä samaa on luvassa huomennakin. Onneksi siellä vessassa ei ahdista. Jälkioireet ovat vähäisiä ja Tena-käyttäjänä olen toistaiseksi ollut varsin lyhytikäinen.

Eilen aloitettiin D-vitamiinin antaminen ja ostettiin siihen tarkoitukseen Gefilus-tippoja. Ei tarvitse erikseen läträtä maitohappobakteerien kanssa. Mutta kyllä on pakkaus hanurista. Ei sieltä pullosta tule sitä tippaa edes reilusti ravistamalla ja sitten saattaa jo tulla useampi. Kuka näitä pulloja oikein suunnittelee ja missä on pipetti?

Nukkuminen on ollut levollista. Eikä ole juuri väliä mihin ipanan käsistään laskee kun uni on syvää. Nyt hänen ylhäisyytensä vetelee hirsiä omassa sängyssään, usein sohvan nurkassa ja välillä jommassa kummassa sylissä. Pyrimme totuttamaan mahdollisimman paljon sänkyyn. Kohta varmaan olisi taas aika syödä – jo kuuluu pientä röhkintää.

Kakkatykki täytti viikon

Pienokainen on nyt saavuttanut viikon iän ja tänään odottelemme neuvolan tätiä kotiin katsomaan miten olemme pärjänneet. Sairaalassa lapsen paino laski yli 10% ja siitä asti on tehty hartiavoimin töitä syömisen sujumiseksi. Maitoa on nyt alkanut tulla enemmän kuin on tarvetta ja tuntuu että ollaan menossa kovaa vauhtia sujuvan imetyksen suuntaan. Viime yö oli jo ihan loistava. Herätys kolmelta, lapsi rinnalle, vaihto ja hiljainen lopetus. Uusi herätys kuudelta, pienet nokoset ja hiljainen imetys ennen seitsemää. Ja isi sai nukkua lähes putkeen. Vähäks olen ylpeä meidän peipposesta!!

Olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta en jaksa oikein keskittyä asioiden järjestelemiseen järkeviksi kokonaisuuksiksi. Pitäisi kirjailla muistiin synnytysjuttuja, sen jälkeisiä juttuja ja  kotona olon aikaisia tunnelmia. Sain varattua jo ristiäisetkin helmikuun 19. päivälle, joten sen suhteen ei tarvitse enää tehdä muuta kuin silittää mekko, hankkia leipomosta evästä ja shopata itellekin jotain uutta päällepantavaa. (Jei!!)

Rähmäripsi, tahmatassu

Oikea silmä on alkanut rähmiä reippaasti ja sitä on puhdisteltu aktiivisesti. Täytyy pitää ahkeraan tumppuja ja katsoa ettei rävähdä ärhäkkään punaiseksi. Reipas tankkausvaihe aiheuttaa myös vähän itkuja, kun kokoajan pitäisi saada syötävää, mutta ne onneksi ajoittuvat päivään. Olen rauhoitellut imetyksen damageja rintakumeilla ja välillä ne on imetyksen jälkeen ihan täynnä maitoa. Sitä siis tulee välillä suihkuamalla. Maitoa myös roiskuu rapatessa joka paikkaan ja kyllä se tahmaakin. Odotan kovasti että päästään kylvettämään Tuppuraista. Napatynkä on kokonaan irronnut ja sen peruskivikin alkaa olla aika siisti. Kakkaa tulee säännöllisesti ja sen saattoäänetkin ovat tuntuvia.

Kylvettämisestä tulee todennäköisesti kivaa puuhaa, koska pyllypyykkikin on nautinnollista. Eilen käytiin sitä varten ammeenhakureissulla. Tungin lapselle ihan liikaa päälle, mutta tulipa opittua. Ikeasta jäi siis Tuppuraiselle ensimielikuvaksi kova hiki.

Nyt tuo pieni peipponen alkaa heräillä ja pitänee tsekata mitä vaippa pitää sisällään. Silmäkin kaipaa taas puhdistavaa kosketusta. Täytyypä ottaa ”kynä käteen” taas pian uudestaan, että tulee pantua muistiin kaikki tunteet ja tapahtumat.

Tuhisijan synnytyskeskustelu

Tein eilen naapurin mummujen kauhuksi ainakin tunnin lumitöitä ja sain vihdoin auton ulos hangesta auraajan tieltä. Huh, että oli rankkaa, mutta kannatti! Nyt kun lumi on kevyttä pakkaslunta, on lapioiminen vielä mahdollista viimeisillään olevalle. Palanen kerrallaan. Kohta pitäisi taas mennä siirtämään auto lumen tieltä kun alkavat tiputella sitä katolta.

Eilisen aherruksen jälkeen ajelin Papalle, joka kutsui minut aamulla syömään tekstarilla ”lihasoppa on valmista 2 tunnin päästä”. Tekstari tuli kun olin kävelemässä Kättäriltä kohti bussipysäkkiä – josta muuten hyppäsin heti bussiin, toisin kuin toiset jotka olivat odottaneet tunnin. Olin tulossa synnytyskeskustelusta.

Keskustelu oli ihan kiva. Mies ei päässyt mukaan ainostaan siitä syystä että autoa oli mahdotonta saada parkkiin Kättärin lähelle. Synnytyksen aikaan on siis myös otettava tämä skenaario huomioon. Kätilö oli nuori mutta kokeneen oloinen ja juttelimme lähinnä synnytystilanteen rooleista, isän tehtävistä, ponnistusasennoista ja imetyksestä.

Imetyksestä sain sellaisen uuden tiedonjyväsen, että lapselle tulee muutama muutosvaihe imemiseen: 3-4 päivän, viikon ja kuukauden iässä. Nämä ovat myös niitä ajankohtia jolloin äidit useimmin lopettavat imetyksen. Vauvan käytös muuttuu, useimmin imeminen tihenee ja moni äiti tulkitsee tämän niin, että maitoa ei tule riittävästi. Silloin lapselle annetaan helposti korviketta ja maidon tulo alkaa sen myötä ehtyä. Pitänee siis jatkaa vaan sitkeästi jos meinaa pidempään imettää. Juttelin aiheesta myös äidin kanssa, jonka luona kävin kahvilla. Äiti oli imettänyt minua 7 kuukautta.

Muistojen talletusta

Puhuimme kätilön kanssa paljon isän roolista synnytyksessä  ja erityisesti toin esille sitä kuinka vahva minä olen ja kuinka kiltti mies mulla on. Jotta kätilöt osaavat sitten toppuutella minua ja kannustaa isukkia sopivasti. Ja tähän väliin on myös pakko tallentaa Tuppuraiselle yksi raskauden aikainen isimuisto.

Isi juttelee sinulle joka päivä ja kertoo aina haaveilevansa siitä kun saa makoilla olohuoneen matolla ja sinä makaat isin mahan päällä tuhisten. Se on niin söpö haave, että aina hymyilyttää kun ajattelen sitä.  Tulet antamaan isille tosi paljon onnistumisen tunteita ja siitä saan olla kyllä onnellinen. Viimeksi pari iltaa sitten isi makoili olohuoneen lattialla ja tungin meidät siihen kainaloon silittelyjä kerjäämään. Olit rauhallinen ja ehkä unessakin kun köllötimme isin kainalossa. Siihen pääset sitten kun tulet.

Tallennan tähän loppuun vielä mielikuvan kotikonnusta. Puut ovat huurteessa ja kun aurinko paistaa, ne näyttävät tosi kauniilta. Vielä niistä ei ole kuvaa tullut otettua, mutta nyt on ainakin mielikuva tallennettuna tähän postaukseen. Tänään on pilvisempää ja ilma kylmenee. Tälle päivälle pakkasta on luvattu 4 astetta ja lauantaille jo 14 astetta. Toiset kummit tulevat pakkasiltaa viettämään, täytyisi miettiä millaista pöperöä pöytään laittaa.

Mahalääkäriä tökkimässä

Ysiysi päivää jäljellä ja puolikas siitä vietetty neuvolassa. Ensin menimme aamusella virkeinä perhevalmennukseen. Se osoittautui ennakko-odotuksiani mielenkiintoisemmaksi tilaisuudeksi ja siellä tuntui olevan kivoja tyyppejäkin. Mieheni lisäksi ainakin kaksi softanörttiä. Minä olin ryhmäläisistä kaikista pisimmällä. Huomenna alkaa jo 27. viikko ja lähes kaikki muut ryhmäläiset olivat noin viikolla 22.

Imetys-dvd oli vähän laimea, mutta ihan kiva tapa esittää asia painostamatta. Enkä ollut sellaista ennen nähnyt. Vain yksi pariskunta oli ihan tästä meidän läheltämme ja muut eri puolilta Haagaa, saa nähdä löytyykö näistä esimerkiksi kärrylenkkikavereita.  Minusta on aina niin hauskaa kun tuntemattomat ihmiset pannaan ryhmätyötilaan ja jaetaan pienryhmiin. Voi sitä jännityksen määrää. 🙂 Itseäni ei pelottaisi vaikka vetää perhevalmennus kylmiltään, mutta tosi moni selvästi jännitti ryhmässä oloa. Kivaa oli se, että ihmiset ihan oikeasti kysyivät mieltään askarruttavista asioista.

Hyvässä kasvussa, vahvassa liikkeessä

Valmennuksen jälkeen odottelimme jonkin aikaa päästäksemme neuvolalääkärille. Terkkari mittaili ensin perusjutut, kaikki suunnilleen kohdallaan. Painoakin kertyy luvalliset 300 grammaa viikkoa kohti, mutta silti kokonaisluku on aina yhtä shokeeraava. Lääkärin vastaanotolla kerrattiin vähän kilpirauhasen vajaatoimintaa ja muuta peruskuviota ja sitten ryhdyttiin tsekkaamaan toimitusluukun tiiviyttä ja sitä mielenkiintoisinta osuutta, eli Tuppuraisen kehitystä ultraamalla. Kaikki lääkärit eivät kuulemma ultraa.

Siellä hän viipotteli menemään, jo niin isona ettei lääkärin sanoman mukaan ”mahdu enää kuvaan”. Painoarvio katsottiin aktiivisten (++) liikkeiden vuoksi kahteen kertaan ja se oli nyt 850 grammaa. Hihii, mikä mini-ihminen! Olin ounastellut että hän liikuskelee sillä tavalla että välillä tunkee selkäänsä ja peppuansa ylöspäin, jalat palleassani, ja niinhän siellä näytti makaavan. Pää alaspäin ja kroppa tuohon vasemmalle puolelle sijoittuneena. Se on selkeästi lempipaikka.

Lääkäriä nauratti kun Väiski vastasi aina kieppumalla ultraimen painahduksiin ja selitin hänelle että se on meidän kommunikointitapamme – tuo painallus – ihan kuin minun olisi tarvinnut selitellä liian vilkkaan lapsen menemisiä. 🙂

Muuten tuo käynti oli jotenkin lyhyt ja ohut. Loppuun vain toteamus että ei muuta kuin mahaa kasvattelemaan, kiitos ja näkemiin. Vai onkohan sitä vaan liian vaativa kun ajattelee että tämä kaikki 2 kertaa jotka neuvolalääkärissä käydään, voisivat tuntua yhtä isoilta ja merkityksellisiltä kuin seulontaultrat? Ehkä ylireagoin. Kivaa oli kuitenkin nähdä Tuppurainen taas vilaukselta.

Postin kautta kotiin

Noudin postista huutamani setin vaatteita ja kylläpäs niitä olikin paljon. Pitää laittaa vielä erikseen kiitosviestiä Siilinjärveläiselle myyjälle. Tosi söpösiä nuttuja, bodyja ja erilaisia settejä. Sitten vielä niitä kaikista liikkiksimpiä: myssyjä. Jo tuo sana on minusta ihan superhassu. Kukaan ei kai vakavalla naamalla voisi sanoa käyttävänsä myssyä. Samaa kategoriaa kuin mieheni minusta ja Tuppuraisesta käyttämät nimitykset: Möhmötti ja Töhvötti. Olemme siis ilmeisesti öttien sukua.

Nyt luppaa silmä. Täytyy tehdä välipalaa ja harkita vartin nokosia. Loput työt saa odottaa huomiseen.