Papparaisen lohisopalla

Tänään on ollut kiva päivä. Vähän ehkä mielen pohjalla kaivelee Tuppuraisen liikkeet, mutta olen ennenkin kuvitellut liikoja kun en juuri silloin tunne liikettä kun haluaisin. Täytyy illalla tehdä kylkimakuulaskentaa, jollei meno ylly samanlaiseksi kuin eilen. Ipana innostui varmaan Angry Birds-äänistä ja huitoi kylkiluita niin että vihloi. Peli sai ihan uudenlaisia ominaisuuksia.

Oltiin aamulla käymässä toimistolla ja siitä suunnattiin sitten Papan luokse. Vähän aavistelin että yhdentoista aikaan voisi saada kahvia ja voileivän, mutta Pappa olikin jo tehnyt ruuan. Mahtavan hyvää lohikeittoa (reilulla Koskenlaskijalla, shh!). Ruuan jälkeen avattiin tulevalle neloisisoisälle FB-profiili ja saa nyt sitten nähdä miten aktiivisesti sinne päivityksiä ilmestyy.

Isillä on nimpparipäivä

Leivoin äsken isukin nimpparipäivän kunniaksi mustikkapiirakan. Johon eksyi pussillinen vadelmiakin. Pitänee pistää pinaattikeittoa varten kananmunat kiehumaan ennen isännän kotiutumista – vai tekisinkö sittenkin katkarapupastaa??! Isoja ongelmia, pahoja pähkäilyjä.

Huomenna jo 36. raskausviikolle. Kohti täyspäisyyttä. Vai aikaisuuttako se olikin?

—

Pari tuntia myöhemmin: ipanajamit ovat sellaiset, että tulee mieleen unohtunut vatsan rasvaus, venyy ja venyy mutta venyykö riittävästi? Kyllä nyt kelpaa tunnustella vilahtelevaa kantapäätä ja muita epämääräisiä raajoja.

Neuvoa-antavat otettu

Eilen oli oikein ihana päivä rannalla. Pakkasimme eväitä mukaan ja suuntasimme J- ja K-perheiden kanssa Seurasaareen piknik-rantailulle. Aurinko paistoi ja tuulikin sopivasti ja oli mukavaa istuskella rantahiekassa. Väiskikin malttoi olla pitkään puhaltelematta vatsaani täyteen ilmaa. Lapset nauttivat rantaelämästä ja ihan pienimmälläkin prinsessalla oli mukavat oltavat. Minä sain osakseni taas uusia onnitteluja.

Pikainen visiitti kotiin; suihkuun ja syömään ja matka jatkui Karkkilaan veljeni luo. Olin luvannut isälleni kyydin kotiin. Juttelimme pihassa kaikenlaista, mm. serkkuni vaimon lasketusta ajasta ja minun tulevan uuden kummityttöni syntymästä sektiolla 3.8. (JEE!!) ja kokoajan mietin että pitäisikö tähän väliin möläyttää. Mutta ei oikein tullut mahdollisuutta.

Aidanrakennusta

Kun olimme lähdössä kaikki omiin suuntiimme – veljeni lasten kanssa uimaan ja me kotia kohti – saatiin aitakeskustelu aikaiseksi ja sanoin että me tarvitaan päiväuniaita. Veljeni taisi tajuta heti mistä puhun mutta isukki ei hiffannut. Vähän aikaa jatkettiin aidanteon teknisillä yksityiskohdilla kunnes totesin miehelleni että ei se pappa nyt tajunnut mitä me sillä aidalla meinattiin. Ja tokaisin että meilläkin on sellainen samanlainen laskettu aika kun serkullani, mutta tammikuussa. Tuli hiljaisuus.

Isäni on sellainen tyyppi, ettei hänelle ole koskaan ollut helppoa ilmaista tunteitaan ja olen kyllä vuosien varrella oppinut sieltä aika paljon merkkejä tunnistamaan. Hän oli selvästi iloinen, muttei osannut näyttää sitä ja sanoi että tätä täytyy nyt vähän funtsia, kun tuli niin äkkiä. Autossa kyselin että mitäs mieltä hän nyt sitten on tuosta kakkatykki-asiasta ja vieläkin oli pohdinta päällä.

Hänellä on aina niin kova huoli kaikista muista ihmisistä, että hän haluaa pohtia kaikki asiat perimmäistä laitaa myöden. Sitten joskus myöhemmin, muutaman saunakaljan jälkeen, hän saattaa tokaista: ”Sulla on kaikki hyvin”.  Siihen lauseeseen on paketoitu kaikki ilon ja ylpeyden osoitukset ja sen sanominen on häneltä aika paljon. Veikkaan että se lause tulee tulevina päivinä mökillä jossain muodossa.

Kippis ja onnea

Mentiin vielä isukin luokse kahville. Kahvipöydästä hän sitten tokaisi yhtäkkiä avokilleen, että nyt täytyy oottaa neuvoa-antavat, kun on shokki päällä ja hymyili. Avokki ihmetteli mistä on kysymys mutta pappa ei saanut sanaa suustaan. Hän tarjosi miehellenikin lasillisen jotain kamalaa virolaista Vodkaa ja ”laimennettua mustikka-mansikka -mehua” joka oli niin veden väristä että oli pakko nauraa. Todellakin laimennettua. Tulkitsin tuon drinkin kilistyksineen onnitteluksi, mutta ei pappa sitä osannut ääneen sanoa.

Pohdimme taas pitkät pätkät hänen lapsuutensa juttuja ja suhteita täteihini, jotka ovat olleet melko kinkkiset aina mummon kuolemasta saakka. Sitten puhuimme mökistä, jonne huomenna pitäisi suunnata. Hän haluaisi niin kovasti jättää sen meille perinnöksi, mutta en oikein tiedä tuleeko sen hallinnoinnista yhteisesti yhtään mitään. Tuskin. No, tätä mökkikeskustelua on käyty jo monta vuotta eikä siihen ole tullut mitään päätöksiä. Ehkä pitäisi vaan säästää rahaa ja lunastaa mökki pois. No, sitä voi miettiä sitten kun rahaa tulee taas jostain säännöllisesti, enemmän kuin seitsemänsataa kuussa. 🙂