Jännitystä juhannukseen. Kaksitoista viikkoa täynnä, tai oikeastaan 12 + 1 jos ollaan ihan tarkkoja. Tänään pitäisi sitten paljastaa anopille ja appiukolle miksi mennään juhannusillalliselle omalla autolla ja miksi en juo viiniä ruuan kanssa. Mies on miettinyt kovasti miten uutisen kertoisi, mutta olen varma että sillä ei pidä pokka jos keksii jonkun ”liian hyvän jutun”. Täytyy ottaa varmuudeksi ultrakuvat mukaan, jos tarvitaan rekvisiittaa.
Hauskinta on seurata missä vaiheessa anoppi hiffaa mistä on kyse. Appiukko on yleensä muutaman sekunnin (tai kymmeniä) nopeampi.
Omalle äidilleni päätin kirjoittaa kirjeen jonka postitan kun lähdemme kesälomareissuun. Äidin kanssa on välillä vähän hankalaa ja ajattelin antaa hänelle ajattelemisen aihetta sillä aikaa kun ollaan matkalla. Jos hän vaikka ymmärtäisi että elämässä on monta valon ja oma-aloitteisen aktiivisuuden aihetta.
Isälleni olisin kertonut jos olisimme menneet mökille juhannusta viettämään. Mutta kyllä tässä vielä ehtii. Ja mitä pidemmälle edetään, sitä turvallisemmin mielin voi asiasta luonnollisesti puhua.
Olen kärsinyt tosi oudoista kivuista pallean tuntumassa. Mutta minusta ne tuntuvat siltä kuin ylävatsan lihakset olisivat krampanneet. Nyt kun löhöän nojatuolissa tätä kirjoittamassa, huomaan kyllä että asentoni ei ole ergonomisin. Saattaa siis olla ihan itse aiheutettua. Mutta outoa silti. Se aikaansaa paineen ylävatsaan ja olo tukaloituu. Toivotaan että juhannussateista saa kuitenkin nauttia ilman kipristelyä. Jos ei sataisikaan, täytyy yrittää varastaa anoppilassa Mölkkymestaruus.
Ihanan leppoisaa juhannusta kaikille!
Jos voisin tehdä sen selittelemättä, liittyisin Facebookissa ryhmään : Juhannus selvinpäin.
Toisenkin toukan odotus 