Alle viiskybänen jumppaaja

Tänään on 33 viikkoa täynnä ja laskettuun aikaan alle 50 päivää. Eilisestä alkaen tunne tuon luvun viisikymmentä suhteen on erilainen. Tunnen itseni nimittäin vähintään viisikymppiseksi. Ketään yli viisikymppistä parjaamatta – ofcoos. On nimittäin alkanut sellainen selkäkipu, joka tekee jo Ahtisaarimaisesta kävelystäni ++koomista (neuvolakortista omaksuttu merkintätekniikka toimii tässä). Veikkaan että kyseessä on liitoskipu tai sitten rasitus joka vain yksinkertaisesti johtuu asennon muuttumisesta. Hyvin alhaalla alaselässä, jopa lantiossa vihloo ja pistää.

Olen lukenut että raskauden aikaisia selkäkipuja on kahta tyyppiä: alaselkäkipua, joka on yleensä kokijalleen jo entuudestaan tuttu ilmiö ja sitten tämä minun versioni, jota kaiketi takalantion kivuksi kutsutaan. Osasyyllisiä ovat heikot vatsa- ja selkälihakset, huono ergonomia, paino jne., mutta muuten näiden kipujen syytä tai varsinkaan niihin pätevää hoitoa ei kai oikein tiedetä.

Jumppapalloilua ja egologista verkko-ostamista

Yritimme eilen ottaa käyttöön pitkään varastossa olleen jumppapallon, mutta eihän meillä tietenkään ollut tallessa sen pumppua. Tai laturia, niinkuin minä asiantuntevasti homman ilmaisin. Piti siis turvautua lankkutyyppisen lihasharjoitteluun ja venyttelyyn ja se vähän helpottikin. Toisena hoitomuotona olen tänään etänä ja pistän kuitteja järjestykseen. Kotona voi keksiä paljon monipuolisempia työskentelyasentoja ja olla vaikka pyjamahousuissa koko päivän. Päätös oli tosi hyvä sillä nyt mahassani on joku tyyppi, joka on omaksunut jumppaamisen filosofian kovinkin tarmokkaasti. Jalka tai jokin yhtä terävä ruumiinosa matkusti juuri navan vasemmalta reunalta korkeassa kaaressa vatsan oikeaan reunaan.  Se tuntuu siltä kuin liukas tennispallo viistäisi vatsanahkaa sisältäpäin.

Iltapäivällä pitäisi lähteä tutustumaan Kättärin jumppaan eli Haikaranpesän ekaan valmennukseen, jossa käydään läpi synnytystä. Siihen pitää kai kohta valmistautua myös pakkaamalla jotain valmiiksi laukkuun. No, jos ensin tilailisi loppuja roinia Amazonista. Huomasin että esim. Aventin tuttipullo/tuttipakkaus on yli puolet halvempi kuin Suomessa, ja jos…kröhöm…kun tilaan tarpeeksi roinaa, saan kuljetuksen maksutta. Onneksi joulu on tulossa ja leluissakin säästää kivasti kun tilailee maailmalta. Sinänsä harmi suomalaisen verkkokaupan näkökulmasta, mutta oma napa ensin. Tilaan myös Sangenicin vaipparoskikseen super-ekologisia kakkapussikasetteja puoleen hintaan. Siihen kun lätkäistään päälle kuljetuksen hiilijalanjälki, olen varsinainen Tshernobyl. Egoisti ennen ekoistia tällä kertaa.

Laskin muuten aivan itse eilen että 63 tai 64 päivän kuluttua kaiken tämän painon raahaaminen pitäisi viimeistään helpottaa tai ainakin olla helpottamassa. Olisi muuten aika siistiä jos toukka syntyisi 11.1.11. Olisi kummeillekin helppo muistaa. Tsihihii! Raukat eivät vielä arvaakaan millaisen härvelin saavat elämäänsä, jos hommaan suostuvat. Ihanan härvelin!

Mahalääkäriä tökkimässä

Ysiysi päivää jäljellä ja puolikas siitä vietetty neuvolassa. Ensin menimme aamusella virkeinä perhevalmennukseen. Se osoittautui ennakko-odotuksiani mielenkiintoisemmaksi tilaisuudeksi ja siellä tuntui olevan kivoja tyyppejäkin. Mieheni lisäksi ainakin kaksi softanörttiä. Minä olin ryhmäläisistä kaikista pisimmällä. Huomenna alkaa jo 27. viikko ja lähes kaikki muut ryhmäläiset olivat noin viikolla 22.

Imetys-dvd oli vähän laimea, mutta ihan kiva tapa esittää asia painostamatta. Enkä ollut sellaista ennen nähnyt. Vain yksi pariskunta oli ihan tästä meidän läheltämme ja muut eri puolilta Haagaa, saa nähdä löytyykö näistä esimerkiksi kärrylenkkikavereita.  Minusta on aina niin hauskaa kun tuntemattomat ihmiset pannaan ryhmätyötilaan ja jaetaan pienryhmiin. Voi sitä jännityksen määrää. 🙂 Itseäni ei pelottaisi vaikka vetää perhevalmennus kylmiltään, mutta tosi moni selvästi jännitti ryhmässä oloa. Kivaa oli se, että ihmiset ihan oikeasti kysyivät mieltään askarruttavista asioista.

Hyvässä kasvussa, vahvassa liikkeessä

Valmennuksen jälkeen odottelimme jonkin aikaa päästäksemme neuvolalääkärille. Terkkari mittaili ensin perusjutut, kaikki suunnilleen kohdallaan. Painoakin kertyy luvalliset 300 grammaa viikkoa kohti, mutta silti kokonaisluku on aina yhtä shokeeraava. Lääkärin vastaanotolla kerrattiin vähän kilpirauhasen vajaatoimintaa ja muuta peruskuviota ja sitten ryhdyttiin tsekkaamaan toimitusluukun tiiviyttä ja sitä mielenkiintoisinta osuutta, eli Tuppuraisen kehitystä ultraamalla. Kaikki lääkärit eivät kuulemma ultraa.

Siellä hän viipotteli menemään, jo niin isona ettei lääkärin sanoman mukaan ”mahdu enää kuvaan”. Painoarvio katsottiin aktiivisten (++) liikkeiden vuoksi kahteen kertaan ja se oli nyt 850 grammaa. Hihii, mikä mini-ihminen! Olin ounastellut että hän liikuskelee sillä tavalla että välillä tunkee selkäänsä ja peppuansa ylöspäin, jalat palleassani, ja niinhän siellä näytti makaavan. Pää alaspäin ja kroppa tuohon vasemmalle puolelle sijoittuneena. Se on selkeästi lempipaikka.

Lääkäriä nauratti kun Väiski vastasi aina kieppumalla ultraimen painahduksiin ja selitin hänelle että se on meidän kommunikointitapamme – tuo painallus – ihan kuin minun olisi tarvinnut selitellä liian vilkkaan lapsen menemisiä. 🙂

Muuten tuo käynti oli jotenkin lyhyt ja ohut. Loppuun vain toteamus että ei muuta kuin mahaa kasvattelemaan, kiitos ja näkemiin. Vai onkohan sitä vaan liian vaativa kun ajattelee että tämä kaikki 2 kertaa jotka neuvolalääkärissä käydään, voisivat tuntua yhtä isoilta ja merkityksellisiltä kuin seulontaultrat? Ehkä ylireagoin. Kivaa oli kuitenkin nähdä Tuppurainen taas vilaukselta.

Postin kautta kotiin

Noudin postista huutamani setin vaatteita ja kylläpäs niitä olikin paljon. Pitää laittaa vielä erikseen kiitosviestiä Siilinjärveläiselle myyjälle. Tosi söpösiä nuttuja, bodyja ja erilaisia settejä. Sitten vielä niitä kaikista liikkiksimpiä: myssyjä. Jo tuo sana on minusta ihan superhassu. Kukaan ei kai vakavalla naamalla voisi sanoa käyttävänsä myssyä. Samaa kategoriaa kuin mieheni minusta ja Tuppuraisesta käyttämät nimitykset: Möhmötti ja Töhvötti. Olemme siis ilmeisesti öttien sukua.

Nyt luppaa silmä. Täytyy tehdä välipalaa ja harkita vartin nokosia. Loput työt saa odottaa huomiseen.

Neuvolassa kajahti

Tulimme juuri isukin kanssa neuvolasta, jonne hänkin pääsi mukaan jo heti toisella kerralla. Tärkeimpänä kohtana vierailua oli tietenkin sydänäänten kuuntelu ja sieltä se doppleri pienen heiluttelun jälkeen havaitsi tsukutitsukutin. Neuvolakorttiin merkittiin sykkeeksi +145, joka on ihan mukavasti alueella. Terkkari sanoi että 120-180 on normaali väli ja sen pitäisi pysyä tuossa 140 korvilla.

En kyllä oikein hiffaa ihmisiä kun tilaavat kotiin noita dopplereita. Ehkä hakevat niistä turvan tunnetta, mutta minä ainakin vetäisin liian helposti omia johtopäätöksiä kun amatöörinä kuuntelisin suhinaa ja rahinaa vatsasta. Sivuääniä oli nimittäin melkoisesti, ehkä johtui eilisestä mansikoiden ja herneiden tinttaamisesta.

Hemoglobiini ja verenpaine olivat hyvät elleivät täydelliset, mutta vaaka taisi olla rikki koska se näytti niin suurta lukemaa. 🙂 Kun helteet helpottavat, on aika siirtyä lenkkipoluille vakavalla mielellä. Ensimmäisen kolmanneksen ajan oli kokoajan niin poikki ettei siihen ollut mitään saumoja, mutta nyt alkaisi taas olla energiaa. Ja ehkä vielä uskaltaisi mennä kamppailutunnillekin, parin kuukauden ajan.

Valmennusvalintoja

Reilun kuukauden päästä koittaa puoliväli ja rakenneultra. Sitten pitäisi tehdä valintoja valmennuksesta. Ajattelimme ilmoittautua Haikaranpesään, jos vaikka onnistaisi. Neuvolan ensimmäinen valmennus on syyskuun lopulla ja on varmaan ihan hauskaa nähdä muita Haagan alueen tammikuulaisia. Tällä alueella on kuulemma nyt noin 40 laskettua aikaa tammikuulle, jossa toki mukana myös uudelleensynnyttäjät.

Kello on vasta puoli kymmenen, mutta jo on tosi kuuma. Mitähän kivaa sitä keksisi tälle päivälle? Ehkä ilmastoitu leffateatteri ja Shrek 3D -versiona voisi olla paikallaan.