Kohti puoliväliä -värssy

Jännitän rakenneultraa eniten siitä syystä että se on tavallaan viimeinen kohtaaminen ennen syntymää, jos ei lasketa sydänäänten kuuntelua. Toisaalta kohtaamisia on nyt liikkeiden muodossa joka päivä, mutta joku siinä näkemisessä on niin erityistä. Minä olen visuaalinen ihmistyyppi ja olen aina luottanut vahvasti näköhavaintoihin muiden aistien kustannuksella.

En oikein osaa jännittää mitään vikoja, ne otetaan sitten vastaan jos niitä tulee. Mutta kyllä mahdollinen sukupuolen selviäminenkin tuntuu jännittävältä. Muuttuuko sen myötä suhtautuminen näihin kuplintoihin ja potkuihin tai lapselle rakennettavaan omaan tilaan?

Aika näyttää.  Siis vajaa viikko. Koska 6 vuorokauden ja 17 tunnin päästä ultraus on jo ohi.

Nyt on ollut jotenkin utopistinen fiilis, niin uskomattomalta tuntuu joka kerta kun lapsi kääntyilee vatsassa…tai mitä ikinä tekeekään. Kun tulen töistä kotiin ja väsyttää, saatan vain makoilla hiirenhiljaa puoli tuntia ja tunnustella myllerrystä. Jonain päivinä se alkaa heti ja toisinaan kestää. Sama juttu illalla nukkumaan mennessä. Eilen oli ensimmäinen ilta kun nukahdin ennen kuin ehdin tuntea iltajameja, mutta se johtui ehkä siitä, että menin lähes suoraan lenkiltä unten maille.

Ihan huvittaa kun välillä tulee tarve jutella Tuppuraiselle ja tuntuu että hän joskus vastaakin tervehdyksiini. Tänään viimeksi moikkailtiin ja kommunikoitiin pitkään. Pitkin päivää nuo muljautukset keskeyttävät kivalla tavalla töissä keskittymisen ja välillä on pakko nousta ja liikkua vähän rauhoittelemaankin. Niitä seuratessani olen toistellut päässäni jo pitkään sanoja. Ne voivat olla laulun tai runon sanoja ja niitä voisi olla miljoona säettä, mutta nämä nousevat nyt päällimmäisenä mielen syövereistä:

Kuka kylkeäni kutittaa
vatsan kaarta lempeästi koputtaa?

Kuka vastaa pehmeään painallukseen
ja ihan varmasti minut siitä tunnistaa?

Niin kovasti odotan sinua

Saatan säpsähtää ja naurahtaa
saatan kyyneleen pudottaa

Saatan jutella sinulle salaa
ja saada sinut sillä liikkumaan

Niin kovasti odotan sinua

Joskus en sinua tunnekaan
ja huoli päätään kohottaa

Sitten asetun rauhassa odottamaan
ja hipaisun taas tuntea saan

Niin kovasti odotan sinua

Koukuttavaa tämä liikkeiden seuranta

Olen tehnyt viikonlopun aikana ahkerasti havaintoja, siis liikesellaisia. Aloin taas itsekseni mököttää (se on sellaista mökötystä joka ei näy ulospäin lähi-ihmisille) kun Väiski oli niin passiivinen. Mutta mökö oli turha, sillä eilen oli lepotauko ohi. Seurasin päivän mittaan ainakin 4 tai 5 kertaa aktiivista liikuskelua joka etenee aika usein samalla kaavalla. Kylässä piti välillä ihan nousta pöydästä kun tujaukset osuivat sopivasti johonkin hermoon.

Kun syön jotain, esimerkiksi omenan (niinkuin noin 3 minuuttia sitten) ja rahoitun istumaan tai varsinkin selinmakuulle, alkaa noin 5 minuutin kuluessa ensin kuplinta, joka kuuluu ulospäin ja sen jälkeen sarja liikkeitä tai potkuja. Pystyn jo välillä tunnistamaan miten päin hän siellä liikuskelee – tai siis mihin potkut suuntautuvat. Selkärankaan suuntautuvat potkut ikäänkuin ”kaikuvat”, jos tunnetta voisi noin kuvata.

Välihuomio – nyt kuplii ja myllertää, mutta vielä ei tunnu liikkeitä.

Kun sopiva aika on kulunut, tunnen selkeitä käännähdyksiä tai potkuja. Jos ne suuntautuvat eteenpäin, ne ovat yleensä niin teräviä että säpsähdän.

Nyt tuntuu jotain pientä, vasemmalla puolella. Mutta kirjoitusasentoni ei ole ihan optimaalinen, eikä näitä voi sanoa potkuiksi.

Tänään Väiski on ollut koko aamun vasemmalla puolella. Aamulla kun heräsin, huomasin että vatsa on ihan toispuoleinen. Kun makasin selälläni, vasemmalla puolella oli kova ja korkeampi kumpu ja oikea puoli alavatsaa oli loiva ja pehmeä. Kun vähän painalsin, ei tapahtunut mitään. Hän taisi olla unessa. Yleensä pieneen painallukseen tulee tymäkkä vastaus, ne on niitä töks töks, doing doing -keskusteluja, mitä olemme harrastaneet jo jonkin aikaa.

Vertailematta paras

Moni on ihmetellyt kuinka tunnen liikkeet niin aikaisin, mutta se taitaa olla aika yksilöllinen juttu. Keskustelupalstoilla käytävä vertailu tuntuu joskus menevän aika äärimmäisyyksiinkin, kun jotkut huolestuvat tuntemusten viipymisestä niin kovasti. Muutenkin vertailu on aika raakaa vaikka jokainen raskaus on erilainen.

Kaiffarini kertoi että yhteinen vanha työkaverimme oli mennyt perhevalmennuksen synnytyksen jälkeisiin tapaamisiin  ja kutsuu sitä nyt vauvojen vertailukerhoksi. Varmaan ihan osuvasti sanottu, mutta toivottavasti ei päde kaikkiin ryhmiin. Vertailuhan on toisaalta ihan luonnollista ja yksi vertaistuen muoto, kunhan se ei saa ikäviä piirteitä.

Noiden liikkeiden tunteminenkin on varmasti kiinni ylipäätään siitä, miten tietoinen on kropastaan. Ja jos joku harmittelee miten ei itse tunne mitään, voin lohduttaa että ehkä minä tunnen liikkeet vain siksi, että eipä ole paljon esteinä olevia tiukkoja vatsa- tai selkälihaksia. Veikkaan että liikkeet tuntuvat helpommin pehmeän uhkeassa kasvualustassa. 🙂

—

Ainiin, tänään pitäisi olla elokuun lämpimin päivä sitten ties minkä vuoden. Heinäkuussahan rikottiin jo kaikkien aikojen lämpöennätys. Thank god meille on tulossa talvivauva.

Piipusta nyt savu kohoaa…

Ei ole hiivaa. Ei ole tulehduksia. Ei ole valkuaista. Ei ole kilpirauhaset kallellaan. Ei mitään vikaa. Ja se on niin ärsyttävää. Koska se tarkoittaa sitä että unettomuudelle, joka ei – EHEI – mene ohi, ei löydy syytä. Tai vika on pään sisällä. Tiedän hyvän lääkkeen yöuniin, mutta se on kiellettyjen listalla. Jos voisin juoda 2 tai 3 viinilasillista, nukkuisin varmasti kuin tukki.

Herra Hiivakin tunsi töytäisyn

Tuli mieleen että minähän olen vähän niinkuin leipuri Hiiva (ilman hiivaa).

Työnnän pullat uunihin (työnnä eteenpäin)
Otan valmiit takaisin  (vedä taaksepäin)
Näen piipusta kun savu kohoaa  (tee sormella spiraalia ylöspäin kuin savua)

Leipuri Hiiva    (tee kahdella kädellä iso vatsa)
Hän asuu kumputiellä  (tee kädellä aaltoa joka kuvaa tietä edessäsi)
Hän pullat kakut leipoo siellä  (leivo kahta kättä yhteen)
Näen piipusta kun savu kohoaa  (spiraalilla sormea ylös)

Tässä on tosiaan pullat uunissa ja takapiipusta tulee ”savua” säännöllisesti. Kumputie kävisi osoitteesta, mutta valmista ei tule ennen tammikuuta. Paitsi että nyt on ollut mukavaa kun joka päivä tuntuu molskintaa. Eilen palasin vanhan työkaverin treffauskeikalta kotiin ja Väiski tempoi urakalla. Herra Hiivakin ehti juosta työhuoneesta tunnustelemaan ja huomasikin yhden potkuista. Hihii!

Oli muuten kivaa olla vähän kaupungilla, siitä taisikin olla jo pitkä aika. Ja tyyppi oli arvannut etukäteen että olen raskaana. Vieläkään en ole toipunut siitä ennakkoveikkauksesta. Nyt on viikonloppu ja nyt matkaan leffaan, syömään ja kotiin kainaloitumaan. Ehkä viikonloppuna unikisa voitetaan!

Uneton Seattl…Helsingissä.

18 viikkoa täynnä. Sen kunniaksi verikokeeseen ja pissaa purkkiin. Jihuu! No, on tässä sentään jotain juhlankin aiheita kun eilen sain taas elämääni yhden uuden tyypin, aivan valloittavan söpösen kummityttösen. Ja tänään kummipoikani toisaalla täyttää jo viisi. Siis 5! Toivottavasti aika sitten pysähtyy kun Väiski syntyy, eihän pienenpieni toukka voi koskaan olla 5-vuotias?

Hän muuten potkii joka päivä, aika paljonkin. Eilen töissäkin alkoi kova nyrkkeilysessio kun yritin keskittyä kirjoittamani tekstin oikolukemiseen. Illalla oli vähän rauhallisempaa, mutta tuntui että potkut suuntautuivat selkärangan puolelle. Syömisen jälkeen tulee aina aktiivivaihe ja toinen sitten kun rauhoittuu illalla joko sohvalle tai lopulta sänkyyn nukkumaan. Huisia!

Kilpirauhanen ylikierroksilla tai jokin muu valvottaa

Yritin nukkua tänään vähän pidempään, mikä on yksi yrittäjänä olemisen etuoikeuksista, sillä olin illalla aivan tajuttoman väsynyt. Silti tuntui siltä etten juuri ummistanut silmiä ennenkuin alkoi ihan valtavan kova ukkonen. Ja kello oli silloin 1.31. Seuraavan kerran katsoin pitkän taistelun (katson-en katso-katson- enkatso) jälkeen kelloa ja se näytti jotain viiden kieppeillä. Kummallista tässä on se, että mikään ei periaatteessa vaivaa. Ipana ei ole levoton potkuilija yöllä, ilmavaivat eivät pidä hereillä, mutta jokin vain pistää kieppumaan kyljeltä toiselle ja taas takaisin.

Verikokeissa tutkitaan miten kilpirauhashormonini voivat. Olen normaalisti vajaatoimintainen ja raskauden alkaessa tyroksiini-hormonin korvausta on automaattisesti nostettu. Voihan olla että kilpparini käy nyt ylikierroksilla enkä siksi saa unta. Toisena oireena liikatoiminnasta on usein se, että on kokoajan kuuma, mutta viimeaikoina tuota mittaria on ollut hankalaa seurata.

Töihin palaamisen tunnelmat

Nyt kun on jo pari työpäivää takana, on työn makuun päässyt ihan kivasti. Eilen sain lisäksi hahmoteltua kaksi hyvää suunnitelmaa seuraavan 4 kuukauden ajalle. Toinen sillä ajatuksella että jaksan täysillä loppuun asti ja toinen sillä varauksella että tulee jotakin, esim. anemian tms. aiheuttamaa ylimääräisen levon tarvetta. Tänään olisi labran jälkeen tarkoitus tarttua luuriin ja soitella läpi kaikki kesäkuussa kesken jääneet kontaktit. Tulee hikinen iltapäivä korvanlehdelle. Töissä oleminen on kyllä minusta kivaa ja ihan harmittaa kun niin monet raahautuvat sinne joka päivä väkisin. Eivätkä älyä tai voi vaihtaa.

Virittelin maanantai-iltana laskupäätäni tekemällä vertailua vakuutuksista exceliin. Referoin lapsivakuutusten eroja, jahka saan taulukkooni kaikki tiedot ja vielä tekemästäni itsekin selvää.