Kaikki hyvin neukkarissa, autossa ahdistaa

Diagnoosi: riittävän kiinnittynyt, mitä se sitten tarkoittaakaan. Olin oikeassa. Toukka oli kääntynyt köllöttämään selkä vasemmalle, mikä siis tarkoittaa sitä että pää ei ole ihan kiinni. Terkkarin mielestä on kuitenkin niin syvällä, että riittää. Ei kaiketi tarvitse huolehtia siitä että napanuora luiskahtaisi jos lapsivedet menevät. Lopputervehdys: hyvää synnytystä jos ei nähdä ensi viikolla. Niinpä, huomenna on täydet 39 ja laskettua kohti mennään.

Pitkien aamu-unien (eli huonosti nukutun yön) jälkeen pissanäytteen tikistäminen oli taas taidetta, mutta puhtoista lupaili se onneton tilkka. Verenpainekin oli rauhallinen. Ipana nukkui kun sydänääniä alettiin kuunnella ja heräsikin terävimmilleen vasta autossa, kaupassa ja kotimatkalla. Autoa ajaessa liikkeet tuntuvat ihan supistuksilta. Alkavat paineena korkealla ja kestävät kolmisenkymmentä sekkaa. Mutta voi olla että ovat tosiaan vaan liikkeitä. Nyt jumppaa tuntuu ihan tuolla ala-aulan kieppehillä ja pylly pyörii navan korkeudella. Jotain se Tuppurainen siellä kovasti ahertaa.

Kaljamaharallia

Autolla ajaminen on muutenkin koomista. Ajan kuin ne sellaiset lihavat vanhat ukot, joilla maha estää ratin kääntämisen. Siis hilaan rattia vähän kerrallaan sivulle. Itseäkin moinen kurvailu huvittaa. Välillä kestää myös kauan että auton saa suoristettua ja tänäänkin kaupan parkkihallista ulostautuessani menin reilusti vastaantulijoiden puolella, tietysti niin että olin varma ettei sieltä tule ketään. En vaan jaksa vääntää rattia turhan tiukkaan. Tuon kaupan parkkihalli on myös vähän kurja tolppineen, niiden välissä puikkelehtiminen vaatii ratin kääntöä. Kovaa on elämä.

Tämä luminen talvi on myös aiheuttanut sen, että joillakin teillä on ikäviä pomppuja. Ja koska rakko on niin rapsakkana kokoajan, ei pomppuihin ajava mies selviä ilman verbaalikuritusta. Jo ryhdyin pohtimaan miten paljon sitä mahdollisesti kehtaa kiroilla taksikuskille matkalla sairaalaan, jos hän ajaa monttuun. Jos taksiin päädytään. Vai pitäisikö tilata taksi tekstiviestillä ja kirjottaa osotteen lisäksi että ”potentiaalisesti vihainen ensisynnyttäjä”.

Ananasakäämä

Nyt me taidetaan toukan kanssa napata siivu ihanaa tuoretta patonkia ja vähän hedelmiä. Oli taas pakko ostaa ananasta, kun turvotus palasi. Sitten ryhdytään verkkaisesti kotihommiin. Lista on pitkä, mutten kirjoita sitä tähän. Muuten huomaan iltapäivällä etten taaskaan päässyt sen loppuun. Ja ehkä joku muukin huomaisi.

 

 

Sushiunia

Joulu on syöty ja odottelu jatkuu. Mitään kummempia merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei ole, ja vaikka terkkari sanoi Tuppuraisen kiinnittyneen, on tänään ollut hikka ja jalat selvästi eri puolella aamulla ja illemmalla. Eli akselin ympäri hän on selkeästi pyörähtänyt. En sitten tiedä onko se mahdollista jos pää olisi kiinnittynyt. Enkä jaksa lueskella spekulointeja erilaisilta palstoilta. Huomenna sitä voi neuvolassa ihmetellä.

Kävin tänään pakkolenkillä koska oli päästävä vähän ulos kaiken tämän planttuplooran ja sinsallan ahmimisen jälkeen, mutta meno oli kyllä vaivalloista. Kipua kävelemisestä ei tule, mutta jotenkin se vaan on tahmeaa. Jalat liikkuu äärettömän hiljaa ja niiden välissä on jotain. Silti se teki älyttömän hyvää ja oli kivaa katsella valtavia kinoksia ympärillä. Vielä pitää kaivaa auto hangesta huomista neuvolaa varten.

Joululahjaosastosta olen tuhonnut jo Mielensäpahoittajan, joka oli loistava lukuhauskuus. Anoppi oli muistanut toukkaa käsityönä tehdyillä vaatteilla ja itse tehdyillä söpöstelytöppösillä. Isin hankkimassa paketissa oli musiikkimobile. Ihana! ♥  Eilen käytiin papalla syömässä ja muuten on vaan köllötelty ja leffailtu. Kyllä on hyvä että joulu on vaan kerran vuodessa, ja ehkä voisin seuraavan kerran odottaa lasta jonain muuna pyhänä. Ei yksin siksi että tekee ihan älyttömästi mielä mätiä. Siis ä-lyt-tö-mäs-ti. No, sitten parin, kolmen viikon päästä. Ja sushia. Ja roseviiniä lasillinen, tai kaks. Mmmm.  Olen nähnyt jo monena yönä unta sushista. Ja ehkä vähän synnytyksestäkin, mutta kyllä sushi on enemmän mielessä. 🙂 Ei siis voi sanoa että jännittäisi.

Joulun lightversio

Veden juominen. Siinä vasta kummallinen homma. Olen jostain syystä ollut aina ihan älyttömän huono juomaan ja vielä monesti yhdistänyt siihen pidättämisen jalon taidon. Eli minulla on superrakko. En sitten tiedä, ajattelenko alitajuisesti olevani niin kiireinen etten muka ehdi juoda tai vessaan, mutta joskus olen jopa vältellyt, tai siirrellyt sitä – vähän niinku niistämistä lapsena. Raskauden aikana on ollut pakko muuttua, ja toisaalta se on sujunut helpostikin, koska kroppa on siihen ohjannut. Lapsuuden niistokammosta johtuen hengitystekniikkaan pitää kyllä synnytyksessä keskittyä. Olen tottumuksesta ja atooppisuudestani johtuen suuhengittäjä-tukkonenä.

Tämä vesidilemma realisoitui jo toisen kerran neuvolassa tiistaina. Tikistin ja tikistin, mutten saanut mitään pissapurkkiin. Terkkari nauroi että olen kyllä erikoinen tapaus ja paketoi minulle testitikkuja ”joulupaketiksi”. No, ei siellä valkuainen ole juhlinut. Kaikki oli muutenkin mukavasti – ehkä sain verenpaineen vähän koholle huhkimalla kerrospukeutumiseni kanssa (siitä voisi kirjottaa oman lukunsa). Ipana heilui niin paljon että sykkeen kuunteleminen oli haastavaa, mutta reippaasti se sydän siellä pamppaili. Pään sijaintia testattiin pariinkin kertaan ja yhdistettynä lyhentyneeseen sf-mittaan pääsimme jo tekemääni diagnoosiin: toukka on alempana ja kiinnittynyt.

Öisin on työläintä

Terkkari kyseli josko lantio olisi oireillut jotenkin enemmän, mutta en minä kovin paljoa ole tuntenut. Mutta tietysti sitten  heti neuvolan jälkeen rekisteröin voimakkaampaa kiristelyä. Todella mietoja ovat kyllä kaikki nämä venytysoireet. Paino oli noussut viikossa sata grammaa ja se kertoo että tuoreen ananaksen kiskominen on tuottanut tulosta. Turvotus on vähentynyt.

Öisin herätessäni vessaan (siis kyllä minäkin sentään kerran yössä) tunnen sellaista jännityksen tuntuista kipua alavatsalla, ihan kuin yön aikana olisi supistellut. En osaa analysoida sitä tarkemmin ja aamuisin se on poissa. Ehkä jännitän vaan öistä pissahätää. Kuka näitä voi ymmärtää? Yöt ovat ehkä tämän elämän tyhmin osuus ja se on ihan kummallista: olen unikeko ja miehenikin unikeonpäivänä tavannut tapaus.

Joulu hankittuna

Olen jaksanut ihan hämmästyttävän hyvin käydä mm. ”jouluostoksilla” ja olla liikkeellä. Välillä koko päivän. Äitini aiheutti tiistaille kovasti ohjelmaa, kun häneltä hajosi kännykkä – ja luonnollisesti samalla koko maailma. Siis onhan se nyt ainakin ilmastonmuutokseen verrattavissa oleva katastrofi. No, ajoin hänen luokseen viedäkseni varapuhelimen, menin kauppaan ostamaan hänelle uuden ja toimitin sen vielä perille asennuksineen ja opastuksineen. Nyt on uusi hieno punainen puhelin ja ”osaava” käyttäjä. Jälkikäteen ajattelin että olisi ehkä pitänyt antaa kärvistellä, ei tarttisi joka päivä vastata kertoakseen ettei ole synnyttämässä. 🙂 No, mamma on mamma.

Olen hankkinut kahden viimeisen päivän aikana loput lahjat ja ostanut suuren osan jouluruuistakin. Tänään haetaan painavat. Meillä ei ole isompia joulusuunnitelmia, aattona käydään ystävillä ja mennään anoppilaan syömään. Ostin espoolaisesta tehtaanmyymälästä ihan superhyvää paahtopaistia, josta osan täytän sienisalaatilla ja osan piparjuurituorejuustolla viemisiksi. Kotiin tullaan unille ja joulupäiväksi olen varannut kotiin vähän laatikoita, lihaa ja täytettyjen lanttujen ainekset. Miestä pitää vähän hemmotella. Tapanina mennään minun isälleni, eli papalle. Hän tekee maailman parhaan rosollin, eli ”sinsallan” käsin. Nam! Tämän vuoden joulubudjettini on ollut ehkä 30% normaalista ja hyvä niin. Kaupassa näyttäisi siltä että olen poikkeus.

Joulu saa puolestani tulla ja mennä, aion vaan rentoilla ja nauttia 39. raskausviikon kulusta, yllättävän kevyissä tunnelmissa. Olisin kuvitellut elämän olevan tässä vaiheessa PALJON raskaampaa. Terkkarin sanoin: kyllä se vielä muuttuu raskaaksi! Ihanaa joulua!!!!

—

Isi on kuulemma ostanut sinulle joululahjan. Söpöä. Minua ihan jännittää mitä saat ja saankohan avata paketin puolestasi. ♥