Hypervenkulointia

Viime yö oli sarjassaan ei niin ainutlaatuinen, mutta sitäkin keljuttavampi. Sänkyyn puolenyön aikaan, kuten aina sunnuntaina (älykkäät ihmiset rikkovat rytmin aina viikonloppuna). Hetki kirjan kanssa kahden, potkuja välillä tarkastellen ja uni alkoi jo painaa silmää. Valot pois, hyvä kylkiasento, tyyny jalkojen väliin ja sellainen nukahtamista odottava hymy naamalle. Mutta naps ja surrur, aivot heräävät täyteen virkeystasoon ja esittävät pään sisällä kovalla ja vaativalla äänellä kysymyksiä:

– Milloin teet sen kirjoitushomman, jonka muistit viime viikolla unohtaneesi?
– Pitäisikö vielä nousta laittamaan kännykkään muistutus, jonka kuitenkin ohitat lopeta-valinnalla ja unohdat asian taas?
– Onkohan ensi kesänä mahkuja yhtään lomailla jossain muualla kuin kotona?
– Missä välissä huomenna postitat vakuutuslaput ja mikäköhän sitä vakuutusmyyjääkiin vaivaa kun sille pitää viikon välein puhelimessa vähän läikyttää?
– Muistatko että olet unohtanut vahvistaa kaikille osapuolille keskiviikon tapaamisen, tai tavallaan vaan yhdelle?
– Sen saman tyypin pipo ja hanskat on muuten edelleen eteisessä.
– Paljonkohan kello on?

Kuka näitä kysymyksiä keksii keskellä yötä?

Uusi yritys, uusi kylki ja nerokkaasti valmiiksi toiselle puolelle asemoitu tyyny jalkojen väliin. Isäntä tuhisee. Kirottua että käy kateeksi. Pienen hetken olin jo vaipumassa uneen kun alkoi paleltaa. Lisää peittoa jaloille. Aivot vain jatkavat vaatimistaan. Mietimietimieti!!

Tätä jatkui sopivina sarjoina läpi tuntien, joiden valoisuusaste muuttui yhä kirkkaammaksi. Kun sitten koitti aika, jolloin kellon soittoon oli noin tunti – mahdollisesti kaksi-  alkoi erittäin syvän ja vaativan unen aikakausi. Pirinä päätti sen kivuliaasti. Päätin nousta mutta tunsin oloni huonoksi. Vähän niinkun olis lämpöä tai jotain. Pohdin olisiko edellisen päivän lapsikekkereiltä tullut joku pöpö, mutta ei se lopulta tuntunut oikealta tulkinnalta.

Nyt kello tulee kolme iltapäivällä ja olo on parempi muttei priima. Silmät vaativat sulkeutumista, mutta sormet vastustelevat ja tekevät töitä – sen minkä tällä päällä nyt pystyy. Kohta on pakko lähteä postiin ja kauppaan. Ja siellä postissa odottaisi äitiyspakkauskin, mutta en uskalla kahdeksan kilon laatikkoa itsekseni raahata. Pitää odottaa miestä kotiin että pääsen hipelöimään juttuja.

Unettomuus tuntu oudolta, koska en oikeasti stressaa mistään aivojen kysymistä asioista. Siis edes kaverin unohtuneesta lenkkipiposta. Olenkohan mä ihan terve kun olen näin ”välinpitämätön”? 🙂 Onneksi nahkani alla on vilkasta elämää, koko systeemi heilahtelee kuin vene aalloilla ja välillä pitää rauhotella ettei tyyppi tule läpi peppuineen.

Piipusta nyt savu kohoaa…

Ei ole hiivaa. Ei ole tulehduksia. Ei ole valkuaista. Ei ole kilpirauhaset kallellaan. Ei mitään vikaa. Ja se on niin ärsyttävää. Koska se tarkoittaa sitä että unettomuudelle, joka ei – EHEI – mene ohi, ei löydy syytä. Tai vika on pään sisällä. Tiedän hyvän lääkkeen yöuniin, mutta se on kiellettyjen listalla. Jos voisin juoda 2 tai 3 viinilasillista, nukkuisin varmasti kuin tukki.

Herra Hiivakin tunsi töytäisyn

Tuli mieleen että minähän olen vähän niinkuin leipuri Hiiva (ilman hiivaa).

Työnnän pullat uunihin (työnnä eteenpäin)
Otan valmiit takaisin  (vedä taaksepäin)
Näen piipusta kun savu kohoaa  (tee sormella spiraalia ylöspäin kuin savua)

Leipuri Hiiva    (tee kahdella kädellä iso vatsa)
Hän asuu kumputiellä  (tee kädellä aaltoa joka kuvaa tietä edessäsi)
Hän pullat kakut leipoo siellä  (leivo kahta kättä yhteen)
Näen piipusta kun savu kohoaa  (spiraalilla sormea ylös)

Tässä on tosiaan pullat uunissa ja takapiipusta tulee ”savua” säännöllisesti. Kumputie kävisi osoitteesta, mutta valmista ei tule ennen tammikuuta. Paitsi että nyt on ollut mukavaa kun joka päivä tuntuu molskintaa. Eilen palasin vanhan työkaverin treffauskeikalta kotiin ja Väiski tempoi urakalla. Herra Hiivakin ehti juosta työhuoneesta tunnustelemaan ja huomasikin yhden potkuista. Hihii!

Oli muuten kivaa olla vähän kaupungilla, siitä taisikin olla jo pitkä aika. Ja tyyppi oli arvannut etukäteen että olen raskaana. Vieläkään en ole toipunut siitä ennakkoveikkauksesta. Nyt on viikonloppu ja nyt matkaan leffaan, syömään ja kotiin kainaloitumaan. Ehkä viikonloppuna unikisa voitetaan!

Uneton Seattl…Helsingissä.

18 viikkoa täynnä. Sen kunniaksi verikokeeseen ja pissaa purkkiin. Jihuu! No, on tässä sentään jotain juhlankin aiheita kun eilen sain taas elämääni yhden uuden tyypin, aivan valloittavan söpösen kummityttösen. Ja tänään kummipoikani toisaalla täyttää jo viisi. Siis 5! Toivottavasti aika sitten pysähtyy kun Väiski syntyy, eihän pienenpieni toukka voi koskaan olla 5-vuotias?

Hän muuten potkii joka päivä, aika paljonkin. Eilen töissäkin alkoi kova nyrkkeilysessio kun yritin keskittyä kirjoittamani tekstin oikolukemiseen. Illalla oli vähän rauhallisempaa, mutta tuntui että potkut suuntautuivat selkärangan puolelle. Syömisen jälkeen tulee aina aktiivivaihe ja toinen sitten kun rauhoittuu illalla joko sohvalle tai lopulta sänkyyn nukkumaan. Huisia!

Kilpirauhanen ylikierroksilla tai jokin muu valvottaa

Yritin nukkua tänään vähän pidempään, mikä on yksi yrittäjänä olemisen etuoikeuksista, sillä olin illalla aivan tajuttoman väsynyt. Silti tuntui siltä etten juuri ummistanut silmiä ennenkuin alkoi ihan valtavan kova ukkonen. Ja kello oli silloin 1.31. Seuraavan kerran katsoin pitkän taistelun (katson-en katso-katson- enkatso) jälkeen kelloa ja se näytti jotain viiden kieppeillä. Kummallista tässä on se, että mikään ei periaatteessa vaivaa. Ipana ei ole levoton potkuilija yöllä, ilmavaivat eivät pidä hereillä, mutta jokin vain pistää kieppumaan kyljeltä toiselle ja taas takaisin.

Verikokeissa tutkitaan miten kilpirauhashormonini voivat. Olen normaalisti vajaatoimintainen ja raskauden alkaessa tyroksiini-hormonin korvausta on automaattisesti nostettu. Voihan olla että kilpparini käy nyt ylikierroksilla enkä siksi saa unta. Toisena oireena liikatoiminnasta on usein se, että on kokoajan kuuma, mutta viimeaikoina tuota mittaria on ollut hankalaa seurata.

Töihin palaamisen tunnelmat

Nyt kun on jo pari työpäivää takana, on työn makuun päässyt ihan kivasti. Eilen sain lisäksi hahmoteltua kaksi hyvää suunnitelmaa seuraavan 4 kuukauden ajalle. Toinen sillä ajatuksella että jaksan täysillä loppuun asti ja toinen sillä varauksella että tulee jotakin, esim. anemian tms. aiheuttamaa ylimääräisen levon tarvetta. Tänään olisi labran jälkeen tarkoitus tarttua luuriin ja soitella läpi kaikki kesäkuussa kesken jääneet kontaktit. Tulee hikinen iltapäivä korvanlehdelle. Töissä oleminen on kyllä minusta kivaa ja ihan harmittaa kun niin monet raahautuvat sinne joka päivä väkisin. Eivätkä älyä tai voi vaihtaa.

Virittelin maanantai-iltana laskupäätäni tekemällä vertailua vakuutuksista exceliin. Referoin lapsivakuutusten eroja, jahka saan taulukkooni kaikki tiedot ja vielä tekemästäni itsekin selvää.