Puoli elämää, eikun vuotta

Eilen vietettiin tytön puolivuotispäivää samppanjapiknikillä. Tietysti siksi samppanjalla, prosciuttolla ja mansikoilla höystettynä, että oli myös meidän kolmas hääpäivä. Piknikin jälkeen suunnattiin mummolaan, jonne tyllerö jäi iltahoitoon ja unille. Menimme isukin kanssa perässä, syötyämme Gaijinin nimikkomaistelumenun. Slurpsista. Kyllä saivat vasikanposket, possunkylki, ribsit ja vihersimpukat minut ystävikseen. Nyt on palattu vierastuvalta kotiin tavallisten patojen äärelle (laitoin suppilovahverot likoamaan, jos pastan vääntäisi).

No, jotta Toukan odotus ja äitiys ei olisi vallan ruoka- ja juomablogi, täytyyhän tietysti päivittää myös neuvolakuulumiset. Pituuspainosuhde on tytöllä hieno, vaikka paino hieman miinuksella laahaakin.69 senttiä ja 7,8 kiloa ovat mitat. Kirstin lomatuuraja Pirjo ihmetteli uutena kasvona taas tytön tyytyväisyyttä ja aurinkoisuutta. Äiti oli niin ylypiä.

Siinä sitten testattiin kovasti liikkumista ja todennettiin että ipana ei ole kovin aktiivinen kylkikääntyjä. Autettuna kyllä kääntyy vatsalleen, mutta muuten mieluummin jää selälleen seurustelemaan tai räpläämään leluja. Tai pyörii vatsallaan akselinsa ympäri. Eikä siellä neuvolassa saatu käännöstä aikaan houkutteluista huolimatta. Mutta kun tultiin kotiin, meni ehkä 10 minuuttia ja likka tempaisi itsensä lattialla ympäri ihan oma-alotteisesti. Pitihän sitä vähän pihdata. 😉

Neuvolassa saatiin mittojen ja ruokavaliokertausten lisäksi hyvä idea. Mennään tänään Etolaan ostamaan kernikangasta ja vaahtomuovia ja ompelen tytölle niistä jumppa-alustan. Sellainen oli neuvolahuoneen lattialla ja vaikutti ihan loistavalta jutulta vielä pitkälle taaperoikään. Lisäksi neuvolantäti bongasi että tunnistin kakan tulon ja ehdotti että aloittaisimme pottatreenit. Siihenkin tarpeeseen siis Etolasta vermeet. Kuulemma jo sitten vuoden iässä oppivat ilmottamana milloin täytyy mennä ”pikkuhuoneeseen”, jos aikaisin alottaa. Etenkin nämä rauhalliset, tasaiset ja tyytyväiset tyttölapset. Hassua!

Puoli vuotta on kestänyt toisaalta tosi kauan ja taas toisaalta mennyt hujauksessa. Vauva-aikaa on onneksi vielä jäljellä, eikä tarvitse kuumeilla ihan heti uudesta. Vaikka näinkin pari yötä sitten unta että uutta toukkaa oli jonossa. Ihanaa ihanaa on aika tää. Onnea vain kovasti äidin ihanalle hymyhipsulle, joka parhaillaan nukkuu puputyttönen kainalossaan päikkäreitä tuolla isin ja äidin sängyssä. Olet niin rakas!! (taitaa mennä aikaa ennenkun äidin ikävä eilen illalla istutun ravintolasetin osalta menee ohi).

Ainiin, täytyy vielä kirjata muistiin yksi hassu juttu. Kun lähdettiin iltamyöhällä isin kanssa keskustasta kohti mummolaa, oltaisiin me voitu taksissa jutella mistä vaan tai vaikkapa suunnitella parhaillaan vietettävää kesälomaa. Mutta ei. Katselimme – ja näytimme toisillemme – tyttösen kuvia kännykästä. 🙂

 

Viis kuukautta ja mamma koukussa

Olimme maanantaina neuvolassa ottamassa reiteen pari uutta, täysin anteeksiantamatonta, epäinhimillistä ja raakaa pistosta ja mittailemassa kasvua. Noin 67 senttiä ja 7,3 kiloa näyttivät mittarit. Paino oli siirtynyt plussalta miinuskäyrälle varmaankin pituuskasvupyrähdyksen vuoksi, mutta edelleen meillä on kovin sopusuhtainen prinsessa. Kun housuja pesee usein, ne pysyvät mukavasti päällä. Tuppaavat nimittäin olemaan aika reiluja vyötäröltä. Etenkin Tutat on ihan järkyn isoja sentteihin nähden.

Kääntymisestä saatiin vähän kotiläksyjä, mutta mikäs kiire tässä nyt on. Kun kiinnostaa enemmän muut jutut. Esim. nauraa käkättää kun äiti päryttää mahaa ja kutittaa samalla hiuksilla naamaa. Tai punnertaa itseään vatsalla käsinojaan ja siitä takaisin. Nyt on sitten rokotteista kuumetta jo toista päivää, eikä muuten helle helpota oloa. Kastoin tänään harson kulman kylmään veteen ja piirtelin sillä kuvioita lapsen kasvoille. Kyllä tyttö nautti ja sai heti paremmin untakin.

Lapsi näköjään kasvaa – siihen en varautunut

On ihan käsittämätöntä että meidän vauva on jo iso vauva. Tuolla tytöllä on jo sellaiset ison vauvan neliskanttiset piirteetkin. Seisoa tönöttää omien jalkojensa voimin sylissä ja katselee kaula pitkällä terassimme ohi kulkijoita. (Meillä on nyt ihana terde, iso aurinkovarjo, pehmoinen matto ja kaikki) On kiinnostunut siitä kun äiti syö ja kaukosäätimestä, ilmeestä näkee että ei tykkää kun äiti välillä tuijottaa konetta, eikä häntä ja vaikuttaa välillä tunnistavan sanan ”isi”. Kaikinpuoli iso ihminen. Vaikka toisaalta sitten vain niin kovin pieni. On välillä vähän vaikeaa suhtautua tuohon ipanaan. Tulee pidettyä liian isonakin vahingossa.  En oiken osannut suhtautua tähän kasvuun etukäteen. Se uneliaan pötkön sylissäroikotusvaihe oli NIIIIN lyhyt. No, lohtuna kai on että sitten minä tiedän ja osaan, kun tyttö on aikuinen ja muuttaa kotoa. Snif.

Äiti koukussa, kirjaimellisesti

Pukkaa muuten peittoa. Tai no, neliö kerrallaan. Olen nimittäin vanhalla iällä opetellut virkkaamaan. Kyllä vaan, se taito on aiemmin jäänyt hankkimatta. En virkannut koulussa mitään – ilmeisesti jollakin verukkeella tai poissaololla kuittasin sen homman. Ja usein kun esim. mummo yritti opettaa mua esmes neulomaan, meni hermot ja lensi puikot nurkkaan. Kaikkitaitomullehetinyt. No, nyt aikuisena päätin kokeilla uudelleen ja heti alkoi lyyti kirjoittaa. Mummonneliöitä on nyt valmiina varmaan jo neljättäkymmentä ja peitto alkaa häämöttää. Ei siitä hienoa tule, mutta tämän äidin eka omakätinen vauvanpeitto. Shh! Ei puhuta mitään niistä kankaista joista piti ommella raskausaikana.

Tämä kotona oleminen saa siis melkoisia piirteitä. Vähän ehkä välillä puuduttaa tämä lyhyiden päiväunien siivittämä samankaltaista kaavaa noudattava arki. Värkkäämällä saa aivot vähäksi aikaa muualle. Ja on muuten puutunut tämä nainen muutenkin. En saa sitten millään itseäni liikkeelle. Kun mies tulee kuuden aikaan kotiin ja vielä pitää kaupassakin käydä – ei siinä enää tule mitään tehtyä. Kasin-ysin aikaan alkaa lapsivapaa aika. Silloin pitäisi siivota vaatehuone, tehdä ruokaa,  poistaa ihokarvoja, kirjottaa blogia, lukea lehdet jiiänee jiiänee. Ja mitä muita tekosyitä vielä keksisin?

No, täytyy kyllä sanoa että nyt on ehkä pään sisällä vähän negaa. Imetys loppui nelisen viikkoa sitten, kun tyttö alkoi murista tissillä, eikä se enää kelvannut. No sittenhän siihen samaan syssyyn alkoivat menkat. Ja nyt ne ovat taas täällä, mutta eivät kuitenkaan. Tämä on nyt ehkä sitä hormonikierukan vaikutusta. Ovat periaatteessa, mutta eivät ole. Kupolia kiristää kaikki, eikä vähiten läskit. Ahistaa ja nahistaa. Pitää varmaan syödä siihen kipuun jotain. Tai ottaa lasi viiniä. Se onkin jo toinen tänään.