Isin synttäri-ilta

Toukan kanssa on tänään juhlistettu isin synttäreitä ensin lähettämällä pieni onnittelupotkuvideo ja sitten nautiskelemalla Play-kaakaojuomaa ja viinirypäleitä. Harmillista että isukki itse on Intiassa ja joutuu juhlimaan ilman meitä.  No, on kuulemma ollut ihan jotain ikimuistoistakin tarjolla 35-vuotispäivään: illallisen ja katubileiden muodossa. Siellä on joku juhlakausi meneillään.

Tänään satoi kuulemma myös ensilumi ainakin hetkeksi myös Etelä-Suomessa, mutta en minä ole mitään huomannut. Tein koko päivän töitä sisällä sälekaihtimien takana. Olen yrittänyt olla liikkumatta isommin minnekään, kun on vähän ollut supisteluja. Mutta ihan pieniä sellaisia onneksi. Alkoivat kun unohdin eilen kaupungilla liikkuessani edetä rauhallisesti. Aina tuppaa unohtumaan, ja sitten pitääkin jo hiihtää hiljaa loppumatka irvistellen.

Huomenna on pakko yrittää vähän mennä rauhalliselle lenkille. Ja pitäisi varmaan järjestää silitystalkootkin, kun koti on täynnä pienenpientä puhdasta pyykkiä. Ihan kuin nukenvaatteita olisi narulle ripustellut. ♥

Erilaisten potkujen kirjopyykki

Tälle täyden kympin sunnuntaille on vain kaksi tavoitetta: pestä niin monta koneellista pyykkiä kuin vain ehtii ja vetreyttää selkälihaksia pyykkäyksen vastapainona. Pyykkiä ei olisi muuten valtavasti, mutta ajattelin että pesisin kaikki Tuppuraisen vaatteet ja muut tekstiilit valmiiksi. Selän vetreyttäminen on ollut agendalla jo monta päivää. Kävelylenkin lisäksi menen joko hierojani vetämään selkäjumppaan tai teen sellaisen kotona. Riippuu pesukoneen asettamista aikatauluista ja siitä mahtuvatko mitkään jumppahousut mahan ympärille. Yksien kanssa on vielä toivoa.

Vaikka aamulla oli vähän outoa nousta ja keittää kahvia yksin, olen alkanut jo tottua ajatukseen yksinolosta seuraavan viikon ajan. Kaikista kurjinta on aina se, ettei kotona ollessa tule puhuttua kenenkään kanssa, mutta toisaalta puhun muutenkin Väiskille. Mieheni ei välillä tiedä kummalle juttelen kun saatan kommentoida jotain liikahdusta tai kysyä että ”Mitä sinä siellä oikein touhuat?”.

Potkukategorioita

En ole harrastanut mahakuvia. Pitäisi ehkä talletella muutama kuva muistoksi tästä matkasta jossain vaiheessa, mutta en ole ehtinyt. Minusta hauskempia muistoja olisivat videot, joissa näkyy kun kabiini heilahtelee välillä vallan aggressiivisestikin. Tänäkin aamuna oli vuorossa taas 3 erilaista liikuntasettiä. Ensin tulivat äidin herätyspotkut. Ne ovat tymäköitä latauksia korkealle kylkiin, niin pitkälle kuin mahaa riittää. Niistä saa parhaat tehot irti kylkiasennossa, kun hän päättää ilmoittaa että ”nyt riitti tällä kyljellä makoilu, pistäpäs mutsi selinmakuuta kehiin”.

Selinmakuulla vahvat töytäisyt toistuvat harvemmin, mutta siinä asennossa tuntuu olevan helpointa kääntyä kokonaan. Herätyspotkujen jälkeen tulevat siis vakioliikkeet: vähän kaikkia raajoja vähän kaikkiin suuntiin mutta suhteellisen rauhallisesti. Nämä saattavat hetkeksi lakata ja ilmetä yksittäisinä käännähtelyinä. Jos mitään ei tapahdu pitkään aikaan, saa mahan silittely aikaan ns. kehräysliikkeet. Minusta ne muistuttavat kissaa joka nauttii silityksistä. Sellaisia silittävää kättä myötäileviä ja kutsuvia puskentoja: ”lisää tätä”.

Autoon kuuluu oma liikesarjansa ja kuvaavinta siinä olisi: ”Kiitti vaan tämän istuma-asennon tilaa vievistä haittavaikutuksista, tässä vastalauseena pari terävää potkua pissavarastoihin.” Autossa ja muuallakin istuessa tulee myös sellaisia tärinäliikkeitä, vähän niinkuin joku heristelisi kaikkia sormiaan. Niitä en ole oikein vielä osannut yksilöidä. Yksi ehdottomista suosikeistani on ns. napanosto. Ihan kuin Toukka tietäisi missä napa on ja välillä nostaisi sitä varovasti ylöspäin. Napanostot ovat aina tosi hellävaraisia. Ne alkavat aina hymyilyttää.

Vähäiset oireet unohtuvat helposti

Oloni on muuten hyvä, mutta jalat väsyvät tosi nopeasti. Eilen shoppailin veljen tyttöjen kanssa pari tuntia ja kantapäät olivat ihan muussia. Se tässä pyykkipäivässäkin jännittää, kun kotona touhutessa jalat kipeytyvät samalla tavalla. Lisäksi olen kokenut parina yönä ensimmäiset suonenvedot. Siis krampit. Varsinainen herkku oli yhtäaikaa oikeaan pohkeeseen ja jalkapohjaan ilmaantunut kipu viime viikolla. Närästystä ei ole vieläkään – en siis edes tiedä miltä se tuntuu. Toukan hikkaa en ole huomannut, paitsi ehkä kerran selkeästi. Nyt painellaan jo kolmatta kolmannesta ja kaikki on hyvin. Kyllä se aika vaan taitaa mennä ihan yhtä nopeasti kuin aina ennenkin.

Näistä oireista ja vaivoista ja iloista on tullut valtavan tärkeä osa elämää ja mietinkin että tulen varmasti kaipaamaan tätä aikaa. On aina yhtä ihmeellistä tuntea lapsen liike vatsassa. Kaksijakoinen fiilis: toisaalta ei haluaisi tämän loppuvan ja toisaalta toivoisi tyypin jo tulevan. Pohdin usein miltä pikkuinen näyttää ja millainen on luonteeltaan. Minä veikkaan tempperamenttista, isä veikkailee rauhallista. En ole itsekään mihinkään varmaan analyysiin vielä päätynyt, mutta jokin minussa sanoo että vauhtia tulee piisaamaan.

10.10.2010 ulkona on harmaata ja valoa alkaa olla vähemmän. Vielä ei ole kovinkaan kylmä, ehkä 10 astetta, mikä sopiikin tähän päivään. Syksy on selvästi tullut ja kaikki paikat ovat täynnä keltaisia ja punaisia lehtiä. Täytyy ehkä ottaa muutama sellainen talteen sinua varten. Oma äitini keräsi vihkiraamatun väliin neliapiloita, sinulle sopisivat värikkäät vaahteranlehdet.

Mahalääkäriä tökkimässä

Ysiysi päivää jäljellä ja puolikas siitä vietetty neuvolassa. Ensin menimme aamusella virkeinä perhevalmennukseen. Se osoittautui ennakko-odotuksiani mielenkiintoisemmaksi tilaisuudeksi ja siellä tuntui olevan kivoja tyyppejäkin. Mieheni lisäksi ainakin kaksi softanörttiä. Minä olin ryhmäläisistä kaikista pisimmällä. Huomenna alkaa jo 27. viikko ja lähes kaikki muut ryhmäläiset olivat noin viikolla 22.

Imetys-dvd oli vähän laimea, mutta ihan kiva tapa esittää asia painostamatta. Enkä ollut sellaista ennen nähnyt. Vain yksi pariskunta oli ihan tästä meidän läheltämme ja muut eri puolilta Haagaa, saa nähdä löytyykö näistä esimerkiksi kärrylenkkikavereita.  Minusta on aina niin hauskaa kun tuntemattomat ihmiset pannaan ryhmätyötilaan ja jaetaan pienryhmiin. Voi sitä jännityksen määrää. 🙂 Itseäni ei pelottaisi vaikka vetää perhevalmennus kylmiltään, mutta tosi moni selvästi jännitti ryhmässä oloa. Kivaa oli se, että ihmiset ihan oikeasti kysyivät mieltään askarruttavista asioista.

Hyvässä kasvussa, vahvassa liikkeessä

Valmennuksen jälkeen odottelimme jonkin aikaa päästäksemme neuvolalääkärille. Terkkari mittaili ensin perusjutut, kaikki suunnilleen kohdallaan. Painoakin kertyy luvalliset 300 grammaa viikkoa kohti, mutta silti kokonaisluku on aina yhtä shokeeraava. Lääkärin vastaanotolla kerrattiin vähän kilpirauhasen vajaatoimintaa ja muuta peruskuviota ja sitten ryhdyttiin tsekkaamaan toimitusluukun tiiviyttä ja sitä mielenkiintoisinta osuutta, eli Tuppuraisen kehitystä ultraamalla. Kaikki lääkärit eivät kuulemma ultraa.

Siellä hän viipotteli menemään, jo niin isona ettei lääkärin sanoman mukaan ”mahdu enää kuvaan”. Painoarvio katsottiin aktiivisten (++) liikkeiden vuoksi kahteen kertaan ja se oli nyt 850 grammaa. Hihii, mikä mini-ihminen! Olin ounastellut että hän liikuskelee sillä tavalla että välillä tunkee selkäänsä ja peppuansa ylöspäin, jalat palleassani, ja niinhän siellä näytti makaavan. Pää alaspäin ja kroppa tuohon vasemmalle puolelle sijoittuneena. Se on selkeästi lempipaikka.

Lääkäriä nauratti kun Väiski vastasi aina kieppumalla ultraimen painahduksiin ja selitin hänelle että se on meidän kommunikointitapamme – tuo painallus – ihan kuin minun olisi tarvinnut selitellä liian vilkkaan lapsen menemisiä. 🙂

Muuten tuo käynti oli jotenkin lyhyt ja ohut. Loppuun vain toteamus että ei muuta kuin mahaa kasvattelemaan, kiitos ja näkemiin. Vai onkohan sitä vaan liian vaativa kun ajattelee että tämä kaikki 2 kertaa jotka neuvolalääkärissä käydään, voisivat tuntua yhtä isoilta ja merkityksellisiltä kuin seulontaultrat? Ehkä ylireagoin. Kivaa oli kuitenkin nähdä Tuppurainen taas vilaukselta.

Postin kautta kotiin

Noudin postista huutamani setin vaatteita ja kylläpäs niitä olikin paljon. Pitää laittaa vielä erikseen kiitosviestiä Siilinjärveläiselle myyjälle. Tosi söpösiä nuttuja, bodyja ja erilaisia settejä. Sitten vielä niitä kaikista liikkiksimpiä: myssyjä. Jo tuo sana on minusta ihan superhassu. Kukaan ei kai vakavalla naamalla voisi sanoa käyttävänsä myssyä. Samaa kategoriaa kuin mieheni minusta ja Tuppuraisesta käyttämät nimitykset: Möhmötti ja Töhvötti. Olemme siis ilmeisesti öttien sukua.

Nyt luppaa silmä. Täytyy tehdä välipalaa ja harkita vartin nokosia. Loput työt saa odottaa huomiseen.