Tänään on vietetty tyttölapsemme 1-vuotispäivää ja se on sisältänyt tunteita laidasta laitaan. Aamu alkoi ihanasti aikaisella herätyksellä, kun tyttö tuli kikattamaan korvan juureen. Oli jo isin kanssa noussut ja siirtynyt kuivaan vaippaan sekä aamiaispöytään ja siitä pois. Kikattelun jälkeen noustiin kurkkaamaan, mitä lahjakassissa mahtoi olla. Isiltä ja äitiltä saatu pulkka sai kaverikseen lumilapion ja laatikollisen duploja. Se oli riemukas kohtaaminen. Aamu menikin letkeästi legopusseja tyhjennellessä ja helinäkeijuilmapalloja heitellessä.
Kymmenen aikaan lähdettiin kävelemään kohti neuvolaa. Tiesin että tulisi vähän kurja reissu, kun olin kotona jo googlannut että kaksi piikkiä oli tulossa. Neuvola oli ihanan pieni ja kodikas. Lempeänoloinen Elina tuli vähän etuajassa kurkkaamaan ovesta ja otti meidät vastaan. Hänkin oli juuri muuttanut Espooseen ja jättänyt kaiken taakseen Keski-Suomessa. Tyttö tirautti pissat lattialle ja hyppäsi puntariin; 9.37 kiloa tarkalleen. Miinuskäyrällä edelleen, mutta ei onneksi mikään laiheliini. Pituutta oli tullut 76,5 senttiä ja nyt ovatkin jo kasikymppiset vaatteet – etenkin housut palvelleet jo jonkin aikaa. Ohjeiksi öljyn lisääminen ruokaan ja painokontrolli maaliskuulle. No tuo painokontrolli ei kylläkään liity käyriin, vaan siihen että meidän on pikkuhiljaa tarkoitus aloittaa kotimaisten viljojen kokeilu ja kasvua pitää seurata tarkkaan. Jos tulee viitteitä väsymisestä ja kasvun hidastumisesta, täytyy palata gluteenittomaan ruokavalioon.
Terveydenhoitajan huoneessa oli aika kivoja tarroja ja leluja. Mutta sitten oli ne piikit. Tai se kauhu kun niitä laittaessa äiti puristaa niin kovaa, ettei voi ollenkaan liikkua. Ja niitä tuli kolme! Tuntui taas äidin sydänalassa, kun toinen itki niin lohduttomana pettymystään tuohon aluksi ihan kivalta vaikuttaneeseen tätiin. Ja vaikka täti yrittikin sanoa ettei kanneta kaunaa, näin tytön silmistä että tätä ei ainakaan tietentahtoen unohdettaisi ihan heti. Oli lisäksi jo melkein lounasaika, joten nälkä varmaan pahensi olotilaa. Onneksi äiti oli varannut mukaan maitoa ja se tainnuttikin pienen taistelijan kotimatkalla uneen.
Laitoin vaunut pihalle aidan viereen ja hain sisältä vähän lisää peittoa. Tyttö posotteli unta kaksi tuntia ja heräsi parhaaseen mahdolliseen aikaan papan saapuessa. Äiti oli sillä välillä sotkenut keittiössä oikein kunnolla. Muun muassa rikkonut (ja koonnut riekaleista) yhden dajm-suklaa-puolukka-mascarpone -täytekakun ja koonnut vinoon yhden valkosuklaa-lime curd -kakun. Ne rikkoivat saletisti kakkujen rumuusennätyksiä. Tosin myöhemmin tarkasteltuina maistuivat ihan hyviltä.
Vieraita alkoi pikkuhiljaa tulla lisää ja seuraavaksi tulivat isi (töistä postin kautta ajoissa!!) ja mummi ja vaari. Vaikka olikin ihanaa leikkiä vieraiden kanssa, alkoi sankaria ihan armottomasti nukuttaa siinä neljän pintaan. Isi vei tytön unille ja päästiin syömään rauhassa suolaista piirakkaa. Ovikello soi ja paikalle saapui serkku perheineen. Alakerrasta kaikunut kiljahtelu herätti sankarin, joka istui tiukasti äidin sylissä, tutti suussa, katsomassa että olivatko nämä tosiaan hänelle jotain sukua ja miettimässä miksi ne istuivat täällä hänen ilmapallojensa seassa. Saatiin lisää ihania lahjoja.
Yhtäkkiä alkoi kakan teko, tuli se kakkailme, joka on varmaan kaikilla lapsilla ihan omanlaisensa. Ja se sattui. Itku oli ihan lohdutonta, kun vatsaa vaan väänsi ja käänsi. Yritin vaihtaa vaipan nopeasti, mutta se tuntui ihan ikuisuudelta. Olin jo unilta haettaessa tuntenut että tyttö on ihan lämmin ja nyt sitten tuli vatsavaivatkin. No, ei auttanut kun vuorovedoin hyssytellä ja yrittää löytää sankarille mukavaa asentoa. Onneksi mummin syli rauhoitti ja saatiin kipu hetkittäin kokonaan kaikkoamaan. Kakkuakin ehdittiin maistamaan, eikä se ilmeisesti kummoista ollut. Kynttilän puhaltaminen meni vähän äidin piikkiin, mutta onneksi saatiin kivoja kuvia muistoksi tuosta vähän pöllähtäneestä sankarista. Luumusosetta onneksi saatiin jonkun verran menemään kakun ohella ja nyt äidillä on kädet kyynärpäitä myöten ristissä että se tekisi taikojaan yön aikana.
Vieraat lähtivät jonkin aikaa istuttuaan ja tyttö laitettiin kodinhoitolavuaariin kylpemään, jos vaikka lämmin vesi parantaisi. Kylpy oli nautinto ja siellä oli hauskaakin. Se lämmitti äidin mieltä. Kylvyn jälkeen harmi palasi ajoittain, mutta lopulta synttärit klousattiin koko perheen nukutuksella. Siitä on nyt jo ihan kivast aikaa, onneksi uni voitti. Laitettiin panadolia koneeseen, jotta nukkuminen hoitaisi pienen karhunpoikasen kuntoon. Häntä hellikäämme. Ja niin edelleen.
On aika ottaa viinilasillinen tai pari tämän vuoden kunniaksi ja lukaista läpi vaikka isin synnytysmuistelot. Tähän aikaan vuosi sitten olin vielä leikkaussalissa, kohta jo pääsemässä ikiomieni luokse. Nytkin on tuota tyttöä vähän ikävä, vaikka nukkuukin noin kolme ja puoli metriä minusta, suoraan ylöspäin.
Toisenkin toukan odotus 