Nimi ja unikaverit

Tyttö sai viikonloppuna nimen ja äiti kuumeen. Nimi jäi ja sai kivaa palautetta, mutta onneksi äidin kuume oli vain ohimenevä ilmiö. Se nousi rankan ristiäispäivän iltana ja kaatoi tyttökaksikon kuuden jälkeen yhdessä sohvaan nukkumaan. Tytön siitä siirryttyä isin syliin, äiti jatkoi unia aina iltayhteentoista. Pikaisen syötön ja iltapesujen jälkeen uni maistui aamuun saakka, lyhyillä syömisillä. Kuume tuntui olevan illalla ihan kunnollinen, niin paljon paleli ja niin hikistä oli viltin alla.

Toinen maitotuutti oli osoittanut lieviä kivun merkkejä aiemmin ja aloin epäillä rintatulehdusta. Mutta kipu oli niin paikallista ja helpotti heti imetyksellä, että veikkaan jonkin tiehyeen vain tukkeutuneen. Kuume minulle nousee aika helposti. Olen ymmärtänyt että kotihoito tepsii näihin vaivoihin hyvin ja noudatinkin kahta periaatetta melko säntillisesti: runsaasti lepoa ja imetystä.

Poppoota ovesta sisään ja ulos

Tämä ohitse kiitänyt viikonloppu on ollut ihmisrikas. Perjantaina tyttönen oli mummilassa hoidossa monta tuntia, kun isi oli töissä ja äiti raahasi kaupasta leipomistarvikkeita ja ruokaa. Kun kotiuduimme, tulivat odotetut kummit vihdoin Pohjanmaalta meitä ilahduttamaan. Lauantaina kaiken leipomisen ja sen ajattelemisen sekä puhjenneen autonrenkaan (ei siitä sen enempää)  jälkeen sain kiidätettyä kinuskikakun ja suolaiset piirakat, lapsen tavarat ja tarvikkeet, kummit ja itseni ristiäispaikalle. Isi huolehti prinsessasta ja onnittelumaljoista.

Anoppi oli onneksi ottanut hoitaakseen kippojen ja kuppien asettelun esille ja sai kivasti työvoimaa sukulaisista. Paikalla olivat meidän molempien vanhemmat ja sisarukset sekä kummit perheineen. Tästä pieneltä tuntuvasta porukasta tuli kuitenkin 24 hengen joukko. Ei olisi ollut toivoakaan että oltaisiin mukavasti mahduttu meille kotiin.

Tilaisuus oli kiva, tosin pappi teki itse seremoniasta vähän liian jessepainotteisen mm. ”vaatimalla” meitä kovasti rukoilemaan ja puhumalla erittäin merkitsevästi meidän vastuistamme kristillisinä kasvattajina. Olin pyytänyt että otettaisiin rennosti, kun ei oikein tuo jesse meitä innosta. Oli ilmeisesti päättänyt aloittaa pakanamieheni käännytyksen kunnon kristityksi. Tai ei ehkä kuitenkaan, mutta kyllä oli papin usko syvä ja näkyvä.

Yksi asia jäi erityisesti mieleen. Pappi toisti lapsen koko nimen noin kaksikymmentä kertaa puheessaan. Se alkoi jo vähän nyppiä ja johti siihen että anopinkin piti ihan kysyä käytetäänkö etunimeä kutsumanimenä. Huh! Muuten tuo pappi oli ihan mukava ja itse operaatio oli kaunis. Kastetilaisuutta väritti myös kummien tytär, joka näytti veikeän luonteensa ja viihdytti meitä muun muassa näyttämällä napaansa ja karhukävelemällä lattialla. Se oli minusta parasta viihdettä, kun korkokengät painoivat jalkoja ja pappi paasasi siitä, mikä on kenenkin tehtävä. Anteeksi tämä pakanuuteni ja kurja asenteeni, mutta pidän kirkon lähestymistä kasteeseen vähän liian hevinä.

Kun kakut ja piirakat oli syöty, kakkavaipat vaihdettu ja muutamat maidot syötetty, lähdimme raahaamaan itseämme ja niitä samoja tavaroita kotiin. Sunnuntaina meillä kävivät vielä serkkutyttö perheineen ja yksi ystäväpariskunta lapsineen. Oli ihanaa nähdä kaikkia ihmisiä, mutta kyllä illalla huomasi että oli viikonlopun aikana porukkaa tullut ja mennyt. Oli aika levoton olo, sekä lapsella että meillä. Nukahdin puoli yhdeltä ja heräsin yhden syötön taktiikalla tänään puoli seitsemältä, vieläkin ihan ylikierroksilla.

Unikaveriksi ruuhkaa

Ipana sai ihania lahjoja: helmikorun, virkatun seepran, muumikulhon, lusikan ja haarukan, salkun, unipupun ja kuvakehyksen. Koruun kaiverramme ainakin nimen ja syntymäpäivän. Siitä tulee tytön oma aarre (jota äiti ei anna käyttää että säilyy ehjänä). 🙂 Ihania kavereita tuli lisää. Seepra on Pietarsaaren kummeilta ja sillä on vaaleanpunaiset tissit. Tuo veikeä Väinö-Jänö on ymmärtääkseni veljeni perheeltä. Se on Johanna K:n käsialaa ja jänön kyljessä olevassa ”persoonaselosteessa” lukee näin: Väinö on ketterä ja vilkas ja tuntee itsensä hyvin. Väinö jaksaa nukkua pitkään. Väinö harrastaa mato-ongintaa ja posliininmaalausta. Raajat palelevat herkästi. Väinö sopii siis meidän perheeseemme kuin nenä päähän, ehkä posliininmaalaushommia lukuunottamatta. Hupaisa kaveri.

Unipupuehdokkaita saatiin viikonlopun aikana kaksin kappalein. Serkun perheeltä ihana pehmoinen Pentik-pupu ja ystäväperheeltä vaaleanpunaisella ehostettu Ainu-pupunen. Unikaveriksi on siis tunkua. Jo laitokselle meitä katsomaan tullut ankka on myös vahvasti ehdolla. Ehdokkaat ovat asettuneet valokuvaan, jotta ne voitaisiin nähdä vuosienkin päästä puhtaina ja raikkaina.

Ristiäistunnustelut ja -neuvottelut

Erehdyin googlaamaan ”ristiäistarjoilut” -termillä. Oli tarkoitus pohtia hakukoneen tuella leipomuksia sillä tasolla, että teenkö porkkanakakkua vai täytekakkua ja mitä suolaista piirakoiden ja munavoin lisäksi, jos jotain. Olen siis NIIIIIN ulkona tästä kuviosta. Ristiäisiin valmistellaan näköjään tänä päivänä kolmikerroksisia, marsipaanikuorrutteisia kakkuja jonka päällä komeilee sokerimassasta askarreltu vauva ja nalle ja pari muuta hahmoa. What!?

Onko ihan leimiä tarjota ihan vaan kermavaahtokakkua? No, olenhan minäkin toisaalta aikani ihmetellyt Kinuskikissan taidonnäytteitä ja miettinyt ryhtyväni joskus kokeilemaan. Mutta en älynnyt että tämä leipomistrendi on niin kovin levinnyt. En oikeasti kärsi mistään huonommuuden tunteesta jos tarjoan ihan ”peruskakkua”, mutta miten minä – ruokaihminen, foodie, kulinaristi – olen missannut tämän leivontabuumin nykymuodon.

Oli ihan pakko surffata vähän leipomustarvikkeita myyvissä verkkokaupoissa. Ja täytyy myöntää että blogien lisäksi niistä heräsi melkoinen leipomisinto. Ehkä voisin sittenkin hakea Confetista vähän massaa ja askarrella porkkanakakun päälle jotain kivaa koristusta. Ja sitten muistan: lapsen kanssa kaalilaatikosta tuli vähän ”kiireversio”. Tuskin ehdin pipertää kakun päälle yhtään mitään hermostumatta ja heittämättä piperrysvälineitä seinään.

Kirkollista pakanallista pippaloa

Kohta pistän ipanan vaunuihin ja uhmaan pakkasta viisi minuuttia per suunta. Mennään katsomaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa ristiäistilaa. Myöhemmin iltapäivällä treffataan pappi. Olen miettinyt vähän virsiä ja muuta toivetta tuon tilaisuuden sisällöksi. Tulen esittämään toiveen ns. kirkollisen osuuden lyhyydestä ja rentoudesta. Haluaisin kovasti että lapsi kastetaan ilman sitä perinteistä kristillistä pelottelua ja mahdollisimman vähällä jesseilyllä. Monet virretkin edustavat minusta sellaista perinteistä ”kurjuus on vakio” -linjaa. Olen tutkaillut nettivirsikirjaa ja ajattelin että Ystävä sä lapsien ja Kuule isä taivaan, pyyntö tää ovat sopivimpia viisuja meidän seremoniaan.

Vähän harmittaa että pappi vaihtui. Meillä piti olla sellainen nuori rennonoloinen miespappi ja nyt on joku nainen. Ans kattoo ny millanen. Olisi ehkä pitänyt pyytää meidän vihkipappi hommiin. Mutta Tampereelta asti en kehdannut kosiskella. Lauantaina sitten suuri salaisuus paljastuu ja tyttö saa nimen. Ihanaa! Jännä nähdä millaisia reaktioita nimi aiheuttaa. Äitini reaktion jo arvaan, mummi ja vaari eivät ole arvanneet lähellekään. Olemme kertoneet kaikille utelijoille että nimeksi tulee Pirkko-Petteri. Kun kirjoitin eilen oikean nimen Maistraatin paperiin, isi halusi vielä katsoa sen. Varmisti että laitoin oikein, enkä säveltänyt mitään omaa. Hih! 🙂

Eilen silitin äitini ompeleman, minulla olleen kastemekon ja ompelin siihen pienen rusetin. Se pitäisi kuulemma tärkätä, mutta en viitsi. Jos tulee vähän ryppyjä, tulkoot. Niitä tulee elämässä muutenkin. Lapsi varmasti viihtyy koltussa sen ajan mitä pitääkin. Onneksi ristiäisten ajankohta on teoriassa sellainen, että ipana on unien loppuvaiheilla/ pirteänä hereillä. Iltapäivällä ei useinkaan ole kiukkua ilmennyt. Kopkop. Ja saahan sitä vähän protestoidakin, jumalan kämmenellä.

Kakkatykki täytti viikon

Pienokainen on nyt saavuttanut viikon iän ja tänään odottelemme neuvolan tätiä kotiin katsomaan miten olemme pärjänneet. Sairaalassa lapsen paino laski yli 10% ja siitä asti on tehty hartiavoimin töitä syömisen sujumiseksi. Maitoa on nyt alkanut tulla enemmän kuin on tarvetta ja tuntuu että ollaan menossa kovaa vauhtia sujuvan imetyksen suuntaan. Viime yö oli jo ihan loistava. Herätys kolmelta, lapsi rinnalle, vaihto ja hiljainen lopetus. Uusi herätys kuudelta, pienet nokoset ja hiljainen imetys ennen seitsemää. Ja isi sai nukkua lähes putkeen. Vähäks olen ylpeä meidän peipposesta!!

Olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta en jaksa oikein keskittyä asioiden järjestelemiseen järkeviksi kokonaisuuksiksi. Pitäisi kirjailla muistiin synnytysjuttuja, sen jälkeisiä juttuja ja  kotona olon aikaisia tunnelmia. Sain varattua jo ristiäisetkin helmikuun 19. päivälle, joten sen suhteen ei tarvitse enää tehdä muuta kuin silittää mekko, hankkia leipomosta evästä ja shopata itellekin jotain uutta päällepantavaa. (Jei!!)

Rähmäripsi, tahmatassu

Oikea silmä on alkanut rähmiä reippaasti ja sitä on puhdisteltu aktiivisesti. Täytyy pitää ahkeraan tumppuja ja katsoa ettei rävähdä ärhäkkään punaiseksi. Reipas tankkausvaihe aiheuttaa myös vähän itkuja, kun kokoajan pitäisi saada syötävää, mutta ne onneksi ajoittuvat päivään. Olen rauhoitellut imetyksen damageja rintakumeilla ja välillä ne on imetyksen jälkeen ihan täynnä maitoa. Sitä siis tulee välillä suihkuamalla. Maitoa myös roiskuu rapatessa joka paikkaan ja kyllä se tahmaakin. Odotan kovasti että päästään kylvettämään Tuppuraista. Napatynkä on kokonaan irronnut ja sen peruskivikin alkaa olla aika siisti. Kakkaa tulee säännöllisesti ja sen saattoäänetkin ovat tuntuvia.

Kylvettämisestä tulee todennäköisesti kivaa puuhaa, koska pyllypyykkikin on nautinnollista. Eilen käytiin sitä varten ammeenhakureissulla. Tungin lapselle ihan liikaa päälle, mutta tulipa opittua. Ikeasta jäi siis Tuppuraiselle ensimielikuvaksi kova hiki.

Nyt tuo pieni peipponen alkaa heräillä ja pitänee tsekata mitä vaippa pitää sisällään. Silmäkin kaipaa taas puhdistavaa kosketusta. Täytyypä ottaa ”kynä käteen” taas pian uudestaan, että tulee pantua muistiin kaikki tunteet ja tapahtumat.

Sokeri- ja autoilurasitus

Tulimme Tuppuraisen kanssa parisen tuntia sitten kummityttöni ristiäisistä Pohojanmaalta. Aivan ihana sankaritar nukkui virallisen osuuden jälkeen tyytyväisenä sylissäni ja tämä meidän mukelomme potkiskeli pikkuserkkuaan selkään vallan tiuhaan tahtiin. Vaikka serkkujen kanssa olikin aivan mahtavaa taas seurustella, oli kahden päivän aikana ajettu 940 kilsaa aikamoinen suoritus tälle kaksikolle. Tänään kotimatkaan meni 5 tuntia ja 20 minuuttia, yhdellä vessa- ja kahvinostotauolla ja yhdellä tankkauksella. Huh!

Matka taittui osaksi karkin voimalla, sillä en vielä tiedä perjantaisen sokerirasituksen tuloksia ja saan syödä karkkia ”vapaasti”, sanoo olkapäälläni istuva paholainen. Oli muuten harvinaisen tylsä koe. Litku oli ikävän makiaa ja se piti hulasta nopeasti huiviin. Olo oli ensimmäisen tunnin aikana sokerin vaikutukseta toooooosi väsynyt, mutta helpotti onneksi loppua kohti. Tämä on signaali siitä että kroppani toimii juuri niin kuin pitääkin. Paastosokeri oli hyvä, 3,9, saa nähdä mitä loput arvot olivat.

Muuten elämä on ollut kovin tasaista. Tai oikeastaan tasaista väsymystä. Mikään uni ei riitä, eikä enää oikein mikään tekeminen huvita. Täytyy ravistella itseään että motivoituu töihin. Tiedän että tämä ravistelu on taas huomenna edessä. 8 maanantaita jäljellä. Jotenkin sellainen pienesti pettynyt fiilis, etten ole supervoimissani, mutta kai täytyy vaan jatkaa valittua linjaa ja kuunnella ensin kroppaa ja sitten vasta päätä.

Yksin ei kellään ole hyvä

Mies karkaa ensi perjantaina viikoksi Intiaan työmatkalle ja sieltä tultuaan on kotona viikon ja lähtee Turkkiin golfaamaan. Tulossa siis varsin yksinäisiä viikkoja viimeisille kuukausille kahdestaan. Olen kyllä onnistunut lykkimään kalenteriini kaikenlaista menoa ja meininkiä, mutta silti nukkumaan on aina ihan älyttömän kurja mennä yksin. Ja minulle on arkinen luksus, eli nukuttelut ja herättelyt ihan mahdottoman tärkeä osa elämää. Saan nauttia niistä normaalisti  joka päivä. ♥

Nyt kello on jo yli yhdeksän ja nukkumaan meneminen ei ole enää noloa. Sinne siis. Kiireinen viikko edessä. Ensi viikolla alkaa 28. raskausviikko ja keskiviikkona on laskurin mukaan päivä, jonka jälkeen lapsella on 90% mahdollisuus selviytyä, jos nyt päättää ilmestyä maailmaamme.  Kohta täytyisi varmaan orientoitua siihen, että jossain vaiheessa pitää synnyttää. En aio suunnitella sitä valtavasti etukäteen valmennuksia lukuunottamatta. Siinähän voi käydä vaikka kuten Tirriäisen onnellisen rankassa tarinassa. Vaikuttavaa äidin sitkeyttä  ja isän osallistumista muuten!