Ei ainakaan Väinö -kuulemma.

Juhannusilta anoppilassa oli mitä mukavin ja kyllä toukasta iloa piisasi. Olimme vasta hetkisen olleet ja istuneet, kun appiukko ryhtyi kaivamaan kuohuviiniä jääkaapista. Oltiin sovittu että mies sitten pelastaa minut tilanteesta. Kun lasit oli täytetty, mieheni otti pullon appiukon käsistä ja sanoi että ”Hei, eihän tätä ehkä pidä juoda. Tässä lukee että ei voi juoda jos on 13 viikkoa.” Hiljaisuus. Anoppi vähän käännähti sohvalla muttei sanonut mitään. Appiukko tuijotti pullon alkoholiprosenttilukemaa (12 volttia) eikä tajunnut mistä se poika höpisi.

Mieheni yritti jatkaa, mutta ei mitään. Sitten hän sanoi että ”kävimme tapaamassa yhtä tyyppiä ja saimme valokuvan”. Minä kipasin sillä välin eteiseen hakemaan ultrakuvaa kun jo kuulin anopin kiljahtavan olohuoneessa että ”tuleeko teille vauva?”. Voi riemu!! Ja appiukko oli vieläkin vähän ymmällään, kuvaa katsellessaan.

No olin väärässä, kun veikkasin appiukon nopeammaksi. Anoppi heti nappasi kiinni 13 viikosta, mutta sanoi ettei uskaltanut sanoa mitään ja olettaa jos olisikin vain toiveajatellut. Koska mieheni sisko ei vielä tiedä, sovittiin että yrittävät ainakin vielä vähän aikaa hissutella asiasta. Anoppini kuuluu sisarustensa kautta nykyään ylpeänä ”mummokerhoon”, johon hän kauan odotti pääsyä ja vihdoin pääsi kälyni tuodessa haikaran kylään. Mutta nyt hän alkaa jo olla sielläkin aika vahvoilla. Mummokerholla on ensi viikolla ”kokoontuminen” ja tulee varmasti olemaan vähän hankalaa pitää ilo salassa.

Kerroin että toistaiseksi tulokasta on meillä kutsuttu toukaksi ja anoppi oli sitä mieltä että nyt on joku nimi kekstittävä. Perheeseen viime vuoden syksyllä syntynyt pikkuprinsessa oli tekovaiheessa nimeltään Pertti. Illan aikana hän sitten jossain kohtaa päätyi Väinöön. Anoppi myös kertoi juuri pohtineensa että jättää nyt ainakin toistaiseksi yläkerran vessaan rakennetun hoitotason ja muut välineet paikoilleen, jos vaikka.

Lähdimme aika myöhään kotiin – siis minäkin jaksoin lähes puolilleöin. Kotiin tullessamme mies totesi vakavana että ei siitä sitten ainakaan Väinöä tule. 🙂

Hiffaakohan anoppi heti?

Jännitystä juhannukseen. Kaksitoista viikkoa täynnä, tai oikeastaan 12 + 1 jos ollaan ihan tarkkoja. Tänään pitäisi sitten paljastaa anopille ja appiukolle miksi mennään juhannusillalliselle omalla autolla ja miksi en juo viiniä ruuan kanssa. Mies on miettinyt kovasti miten uutisen kertoisi, mutta olen varma että sillä ei pidä pokka jos keksii jonkun ”liian hyvän jutun”. Täytyy ottaa varmuudeksi ultrakuvat mukaan, jos tarvitaan rekvisiittaa.

Hauskinta on seurata missä vaiheessa anoppi hiffaa mistä on kyse. Appiukko on yleensä muutaman sekunnin (tai kymmeniä) nopeampi.

Omalle äidilleni päätin kirjoittaa kirjeen jonka postitan kun lähdemme kesälomareissuun. Äidin kanssa on välillä vähän hankalaa ja ajattelin antaa hänelle ajattelemisen aihetta sillä aikaa kun ollaan matkalla. Jos hän vaikka ymmärtäisi että elämässä on monta valon ja oma-aloitteisen aktiivisuuden aihetta.

Isälleni olisin kertonut jos olisimme menneet mökille juhannusta viettämään. Mutta kyllä tässä vielä ehtii. Ja mitä pidemmälle edetään, sitä turvallisemmin mielin voi asiasta luonnollisesti puhua.

Olen kärsinyt tosi oudoista kivuista pallean tuntumassa. Mutta minusta ne tuntuvat siltä kuin ylävatsan lihakset olisivat krampanneet. Nyt kun löhöän nojatuolissa tätä kirjoittamassa, huomaan kyllä että asentoni ei ole ergonomisin. Saattaa siis olla ihan itse aiheutettua. Mutta outoa silti. Se aikaansaa paineen ylävatsaan ja olo tukaloituu. Toivotaan että juhannussateista saa kuitenkin nauttia ilman kipristelyä. Jos ei sataisikaan, täytyy yrittää varastaa anoppilassa Mölkkymestaruus.

Ihanan leppoisaa juhannusta kaikille!
Jos voisin tehdä sen selittelemättä, liittyisin Facebookissa ryhmään : Juhannus selvinpäin.