Hei mitä kuuluu Tuppurainen!?

Rakas Väiski Tuppurainen,

olit tänään taas linssiludena. Oli vihdoin sen kauan odotetun rakenneultran aika ja jännitys sai äidistä melkein yliotteen. En oikein tiedä miksi. Onneksi vanha kollega soitti ja pyysi äkkiä vastaamaan yhteen työasiaan ja vielä viisi minuuttia ennen äitiyspolille ilmoittautumista naputtelin hänelle tarjousta tekstiviestinä. Se vähän rauhoitti.

Poliklinikan aulassa jo huomasin yhdessä naisessa olevan jotain tuttua ja kun menin odotushuoneeseen, tajusin että siinä istuu se sama supiseva pariskunta kuin sinun ekassa ultrassasikin. Ja kyllä sinä oletkin minua tynnyröinyt! Sillä äidillä oli vain sellainen pieni palleasta alavatsaan ulottuva tasainen uloke. Ja olivat meitä muutaman päivän edellä. Hänkin kertoi tunnistaneensa minut ja huomanneensa heti kuinka kupu on kohonnut. Mihin minä vielä joudun kasvaessasi?

Puhelias kätilö ja tunteiden kirjo

Isikin saapui paikalle niin että ehdin käydä vessassa ennen nimenhuudon alkua. Harmikseni ilmeisesti se meillä edellisellä kerralla ollut muumimamma huusi sisään sen ensimmäisen pariskunnan ja minä aloin jo jännätä josko meille sattuu joku jäykkä ja epämiellyttävä hoitsunplanttu. Nimeäni kutsui tumma nainen – oikein koko etunimelläni, joka on aina outoa kuulla – ja hän paljastui heti kivaksi tapaukseksi. Hän oli jostain muualta kotoisin murteen perusteella ja kertoi iloisesti käyvänsä ultrauksen läpi puhumalla paljon. Puheliaisuuttaan toki, mutta siksikin että hän oli miettinyt miten itse haluaisi tulla kohdelluksi. Hän myös sanoi että oli heti uransa alussa huomannut vanhempien tuijottavan häntä tiukasti jos oli erehtynyt vaan vakavana tuijottamaan kuvaa – saati sitten vähän kurtistamaan kulmiaan. Tämän perusteella oli sitten muokannut tapaansa toimia ja se olikin loistava!

Asetuin mukavasti tutkimuspedille geelattavaksi ja mietin mahdoitko jo nukahtaa odotushuoneessa sambaamisen jälkeen. Ensimmäisenä havaintona bongasimme sydämesi, joka pamppaili iloisesti. Pieni osa silmäkulmastani kostui, mutta ajattelin että nyt ei vollotella. Sinä olit edelleen hereillä ja väistelitkin välillä tehokkaasti kuvausta. (* juuri protestoit sanavalintojani napauttamalla vatsan oikealle puolelle tymäkän iskun) Liikuit ultrassa niin jämäkästi että sait siitä oikein paljon kehuja. Ja kyllä se on viime viikkoina huomattukin.

Värkit ja värkit

Sanoin heti alkuun kätilölle että jos sukupuolesi näkyy, sen saa sanoa ja hänhän tarttui heti asiaan. Ensin taidettiin tosin mitata reisiluut, jotka olivat oikein hyvän mittaiset ja sitten hakeuduttiin niiden väliselle alueelle. Ja nyt me tiedämme sen minkä sinä olet kokoajan tiennyt. Mutta en voi sitä tänne kirjoittaa, koska se on meidän perheen salaisuus. ♥ Ihanaa että olet juuri sellainen kuin olet!

Siitä tiedosta en oikein toipunut koko ultrauksen aikana, eikä vieläkään, mutta jaksoin silti seurata tiiviisti kun kätilö esitteli sinua. Välillä näissä ultrauksissa on tuntunut siltä että sinä olet tilauksessa oleva laite ja eri ammattilaiset esittelevät meille ominaisuuksiasi aivan kuin vahvistaakseen ostopäätöstämme. Esittelyyn kuuluivat reisiluiden lisäksi molemmat kyynärluut, kallo, sydän, pallea, aivot ja ruuansulatuselimet. Kaikki paikat olivat priimakunnossa ja olit kasvanut juuri oikeaan tahtiin. Oli jotenkin ällistyttävää että olit pääkoppasi läpimitan pituinen kun viimeksi sinut näimme. Kätilö arvioi että runsaat 20 senttiä ja jonkin verran 300 gramman yli olet. Tuostahan se paino sitten lähteekin vauhdilla kymmenkertaistumaan.

Tuntemuksista totta

Tuo kasvaminen olikin jännä juttu. Olen nimittäin tuntenut sinun liikkeesi ja olemisesi niin tarkkaan koko ajan, että monta kertaa olen miettinyt mennäänkö me kuitenkin pikkuisen edellä sitä oppikirjaraskautta. Tänään on viikkoja 19+6, mutta ultran mukaan olit kasvanut 20+2 -vauhtia. No parin päivän perusteella laskettua aikaasi ei muuteta, mutta minulla on sellainen tunne että taidat vähän etuilla. Koitahan nyt vaan kaikessa rauhassa venytellä huonettasi sopivasti, jotta viihtyisit siellä uuden vuoden puolelle. Tuntuu hassulta toivoa että raskaus menisi yli, mutta haluaisin että sinulla olisi ihan selkeä ikioma syntymäpäivä, eikä se sekoittuisi jouluihin ja muihin vuodenvaihteen pyhiin. Ja kuitenkin sitten varhaisaikuisena valitat minulle jos olet se joka viimeisenä täyttää vuosia ja saa ajokortin ja mitä kaikkea.

Liikkeistäsi olin jo kauan aikaa sitten päätellyt senkin että istukka on takana ja niin olikin, hienosti takaseinässä. Sitä vasten sinä taidat aina välillä jaloillasi ponnistaa kun vatsan etuosaan nousee kova kupru, ihan kuin selkärankasi olisi siinä. Saimme sinusta monta kuvaa ja näimme sinua taas monesta kulmasta. Huomasimme kun nieleskelit ja imit peukaloasi.  Silmäkulman kosteusprosentti kohosi, ja jouduin välillä pyyhkäisemään. Vilkutit meille vahvalla kädelläsi ja kätilö nappasi siitä kuvankin.

Suurimman osan aikaa olit pää alaspäin. Odottelin kovasti että liikahtaisit niin että tunnen sen ja yhtäkkiä vetäisitkin varsin napakan oikean suoran. Se oli juuri sitä nyrkkeilyä jota olen seuraillut! Olipas kivaa nähdä se livenä!!!

Enää neuvola-aikoja

Nyt ne ultraukset on sitten takana ja neuvolaseuranta jatkuu. Jotenkin kurjaa kun ei ole sellaista kameraa josta sinua voisi vakoilla. Näkeminen on ollut aina niin kivaa. Mutta toisaalta on mukavaa jos kaikki menee niin, ettei tarkistusultria tarvita. Me emme lähde sinua 4d-ultraan videoimaan huvin vuoksi. Veikkaan että sinusta syntyy tarpeeksi videoita kun olet syntynyt. Täytyy laittaa isukki asialle ja hommata tallentamistasi varten uudet välineet – siitäkös hän innostuu. Ja näitä tänään otettuja kuvia täytynee varmaan lähteä näyttämään mummollesi, kunhan tämän iltapäivän työlistasta selviän. Mummosi on varsinainen noita, katsotaan miksi sinut arvaa.

Piipusta nyt savu kohoaa…

Ei ole hiivaa. Ei ole tulehduksia. Ei ole valkuaista. Ei ole kilpirauhaset kallellaan. Ei mitään vikaa. Ja se on niin ärsyttävää. Koska se tarkoittaa sitä että unettomuudelle, joka ei – EHEI – mene ohi, ei löydy syytä. Tai vika on pään sisällä. Tiedän hyvän lääkkeen yöuniin, mutta se on kiellettyjen listalla. Jos voisin juoda 2 tai 3 viinilasillista, nukkuisin varmasti kuin tukki.

Herra Hiivakin tunsi töytäisyn

Tuli mieleen että minähän olen vähän niinkuin leipuri Hiiva (ilman hiivaa).

Työnnän pullat uunihin (työnnä eteenpäin)
Otan valmiit takaisin  (vedä taaksepäin)
Näen piipusta kun savu kohoaa  (tee sormella spiraalia ylöspäin kuin savua)

Leipuri Hiiva    (tee kahdella kädellä iso vatsa)
Hän asuu kumputiellä  (tee kädellä aaltoa joka kuvaa tietä edessäsi)
Hän pullat kakut leipoo siellä  (leivo kahta kättä yhteen)
Näen piipusta kun savu kohoaa  (spiraalilla sormea ylös)

Tässä on tosiaan pullat uunissa ja takapiipusta tulee ”savua” säännöllisesti. Kumputie kävisi osoitteesta, mutta valmista ei tule ennen tammikuuta. Paitsi että nyt on ollut mukavaa kun joka päivä tuntuu molskintaa. Eilen palasin vanhan työkaverin treffauskeikalta kotiin ja Väiski tempoi urakalla. Herra Hiivakin ehti juosta työhuoneesta tunnustelemaan ja huomasikin yhden potkuista. Hihii!

Oli muuten kivaa olla vähän kaupungilla, siitä taisikin olla jo pitkä aika. Ja tyyppi oli arvannut etukäteen että olen raskaana. Vieläkään en ole toipunut siitä ennakkoveikkauksesta. Nyt on viikonloppu ja nyt matkaan leffaan, syömään ja kotiin kainaloitumaan. Ehkä viikonloppuna unikisa voitetaan!

Maalari maalaa ja äiti oireilee

Tänä aamuna herätessä alavatsa oli selvästi tiukempi kuin muina aamuina. Tai tiukka osa oli edempänä. Ystäväni sanoi hyvin, että se tuntuu vatsalla ollessa kuin nukkuisi kirjan päällä. Vielä pystyn ihan hyvin vatsallanikin olemaan, mutta huomaan siirtyväni siitä vaistonvaraisesti enemmän toiselle lonkalle. Mieskin koki ahaa-elämyksen illalla ja totesi että ”tässä on ihan tällainen kova juttu”.

Sain myös aamulla tuta liitoskivuista oikein kunnolla. Tähän asti on ollut satunnaista nipistelyä päivän mittaan, mutta nostaessani lantiota tunsin ihan kunnon viillon. Tuntui ihan siltä kuin vatsani sisällä olisi riippukeinu ja sen oikeanpuoleiset kiinnitysnarut hiertäisivät puun runkoa, jonka ympärille ne on kiinnitetty. Ikäänkuin joku tosi painava heppu olisi hypännyt riippukeinuuni ja heiluttanut sitä ilkikurisesti räkättäen. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt tiedän mitä välttää aamulla venytellessäni ja noustessani.

Unen määrä pysyy ja laatu vaihtelee

Nukun pääasiassa hyvin ja liikaa. Tuo johtuu varmaan lomasta ja siitä että mies on sairaana, tosin jo tervehtymään päin. En ole pitkään aikaan herännyt yöllä vessaan ja tänään täytyykin kokeilla ottaa oikein juomamaraton, sillä saattaa olla että juon vain liian vähän vettä. Kuten yleensä. Muuten kyllä saatan heräillä, kun pitää kääntyä ja tuntuu että olen saanut toisen kyljen kuolioon.

Illalla minua väsyttää taas melkein samalla tavalla kuin alkuraskaudessa, niin että uni meinaa ihan yllättäen painaa silmät kiinni. Eilenkin olin ihan energinen, mutta yhtäkkiä tuli kova tarve päästä sohvan nurkkaan kyhjöttämään ja laittaa silmät kiinni.

Nukkumaan mennessä on ollut joka ilta vähän eloa riippukeinussa. Erotan nyt jo lähes varmasti suoliston ja Väiskin kuplinnan toisistaan. Eilen Väiski temmelsi jo alkuillasta aika villisti. Iltaisin se tapahtuu kuin nakutettu. Ymmärrän hyvin miten sitä on niin vaikeaa kuvailla, koska se voi tuntua ilmakuplan puhkeamiselta tai perhosen siiveniskulta tai miltä vaan, minä kutsuisin sitä lähinnä pensselin kosketukseksi. Ihan niinkuin pieni maalari olisi hommissa, välillä pitkin vedoin ja välillä maalia tupsutellen kohdun seiniä maalaamassa. Välillä maalataan takaseinää ja sitten taas etuseinää. Maalaako maalari sinistä vai punaista, sitä tuntemukset eivät kerro.

Piinallinen ajanlasku

Huomaan että tähän ajan laskemiseen liittyy yksi aika huvittava ilmiö. Se on samanlainen kuin pikkutyttönä oli ikä. Kun olit itse 7 olisi ollut niin siistiä olla jo 10. Kaikki 10-vuotiaat tytöt oli niin ihania.  Muistan miettineeni varhaisultran aikaan 7. viikolla kuinka kivaa on sitten kun on 12 viikkoa täynnä ja voi huokaista helpotuksesta. 12. viikon kohdalla toki helpotuin, mutta mietin heti että kylläpäs vieläkin ollaan ihan alussa, että kyllä ainakin 16 viikkoa pitäisi olla kasassa ja 20 viikon kohdalla on sitten varmaan jo ihan ”riittävä” olo. Mutta mikään ei riitä. Nyt on 17. viikko menossa ja kokoajan odotan päivien kuluvan nopeammin. Kaikki heti mulle nyt. Ja sitten lapsen synnyttyä varmaan haikailen näitä päiviä.

Siitä tämä kesälomakin on ollut kummallinen että ei minua oikeastaan harmita yhtään kun se on ohi. Toisaalta se johtuu siitä että on tosi kivaa mennä taas töihin, mutta ennenkaikkea tietysti tunnistan eteenpäin pääsyn houkutuksen. Huomaan selaavani kovasti kalenteria ja laskevani että ”sitten kun on se päivä niin minä olen jo sillä ja sillä viikolla”.

Tilikkutäkki tai jotain

Eilen tuli valtava tarve ommella. Siis ihan ompeluhimo, vaikka olenkin siinä hommassa aika pirun kärsimätön ja vähän tumpelokin. Kävin Eurokankaassa penkomassa alekoreja ja nappasin matkaani 3 eri kangasmyttyä. Ideana olisi herätellä käsityötunnilla opittuja tilkkutyötaitoja ja tehdä ipanalle joku pieni leikkialusta tai peitto hirsimökkitekniikalla. Pidätän oikeuden tehdä tyynyn, jos into loppuu kesken. Samalla oikeudella teen myös tarvittaessa todella pienen tyynyn tai patalapun. Mutta olipas taas vaikeaa valita värejä. No näissä kankaissa on vähän kaikkea, aika paljon lilaa. Ehkä snadisti tyttömäiset kuosit, mutta menkööt.

Ai niin ja niin kova se ompeluhimo sitten oli etten vielä päässyt aloittamaan. Innostuin sittenkin askartelemaan kummipojalle synttärikorttia. Piirtäminen oli myös kivaa pitkästä aikaa. Jos tänään sataa kuten on luvattu, kaivan illalla ompelukoneen esille ja ryhdyn repimään tilkkusuikaleita. Kun tulee mahdollisen täytön tai viimeistelyn aika, täytynee kääntyä äidin tai anopin puoleen.

Väiski sanoo doing

Olen tuntenut oloni jotenkin pinkeäksi jo monta tuntia ja vatsa on kuplinut hassusti. Ryhdyin hetkeksi makoilemaan sohvalle ja kokeilin muutamaa napakkaa painallusta alavatsaan. Ensin ei tapahtunut mitään mutta hetken päästä niihin painalluksiin tuli vastauksena sellainen kuulan pyörähtämiseltä tuntunut liike. Eikun uudelleen ja se toistui. Meillä oli Väiskin kanssa töks töks doing doing -keskustelu!!

Niin se vatsa näköjään vastaa kuin sinne tökätään. Jänskää. Tilasin tänään myös vähän vaatetusta olemisen helpottamiseksi ja katselin hauskoja tapetti- ja tarraideoita pikkuiseen huoneeseen. Ei oikein löytynyt vielä sitä alkuperäisen ideani täyttäjää. No, onneksi aikaa piisaa. Täytynee ryhtyä enemmän tosissaan hommiin kun nämä ihanat ilmat menevät ohi.

Tänään se pitkään kaivattu ukkonen vihdoin ravisteli Helsinkiä ja nyt ilma on raikas. Isäntä on golfaamassa ja ihmettyy varmasti kun kerron Väiskin kuplinnasta. Näin 16. viikon kupeessa liikkeitä harvoin tuntee, mutta minulla taisikin olla istukka aikalailla takana – eikä siis vaimenna liikkeiden tuntua. Se tarkoittanee myös kivuliaita potkuja syksyllä ja talvella. Täytyy treenata haarniska kuntoon.