Bananadraamaa

Nuutumus maximus on olotilani ja toinen nimeni. En jaksa oikein innostua mistään. Jää kaikki tekemiset vähän puolitiehen ja päivät toistavat toisiaan. Se varmaankin johtuu siitä, että päiväunia nukutaan nyt tiheään ja lyhyitä pätkiä. Tai ainakin tiheät ovat ne hetket kun vähän kiukuttaa tai väsyttää. Jos alotan pyykkisavotan tai keittiön siivouksen, se pitää yleensä tehdä noin neljässä pätkässä. Alottaminen siis suckkaa pahasti. Ja unen aikana ehtii aika vähän, varsinkin siksi että kokoajan takaraivossa kolkuttaa ajatus ”jos nyt aloitan tän, se kohta kuitenkin herää”.

Muuten elämä viisikuisen kanssa on ihanaa. Parhaimpina hetkinä nauraa räkätetään, jumpataan ja ”keskustellaan”. Tänäkin aamuna juttua riitti ihan kaikista konsonanttiyhdistelmistä. Liikkuminen on sitten vähän eri juttu. Vaikka tytsi on jäntevä, ei hän kovin aktiivisesti yritä liikuskella. Satunnaiset kääntyilyt ja peruuttamiset ovat ainoita liikkeitä. Olen pitänyt lapsukaista neuvolan ohjeiden mukaan paljon selällään ja leluja sivuilla ulottumattomissa, mutta kun tyttö yhdellä liikkeellä tavoittaa lelun, ei hänellä ole tarvetta lähteä siitä kauemmas kalaan. Eikä minulla toisaalta ole tarvetta hoputtaakaan. Ehkäpä tuo vielä joskus tuosta lattialta nousee.

Going bananas

Muutamana aamuna on harjoiteltu istumista ja puuron syömistä. Puuro menee vielä vähän heikosti kaupaksi, paitsi upotettuna hedelmäsoseeseen, mutta eiköhän se ala pian maistua. Eilen kokeiltiin myös ekaa palaa banaania omin kätösin syötynä ja se vasta oli hauskaa, sotkuine kaikkineen. Banaani muuttuu muuten kuivuessaan vähän kipsinomaiseksi kerrokseksi käsiin ja vaatteisiin. 🙂 Täytyy kehitellä jotain muutakin sormisyötävää. Keittiössä saattaa olla vielä vesimelonia, jos sitä kokeilisi tänään välipalaksi.

Kävin eilen myös sovittamassa lähes 40% Aleksi13:n vaatteista eikä mikään sovi. Arrrggh!  Kuinka saisin itseni tarttumaan tähän läskibisnekseen? Kuinka? Kuinka? Kuinka? Viikonloppuna on luvassa yksinhuoltajuusherkkua. Ehkä siihen voisi upottaa vähän ruokasuunnittelua, terveellisen riittoruuan valmistusta ja fyysistä rasitusta. Lauantaina ajelen mahdollisesti veljeni luo ja toivon etteivät tarjoa pullaa tai muuta ikävää kahvin kanssa. Sunnuntaina isi tuleekin sitten takaisin kotiin ja haisee varmaan NIIIIIN pahalle. Se voisikin olla hyvä hetki suunnata Nuksioon 7km kierrokselle. Tekisi eetvarttia.

Paitsi että tuossa lenkkeilemisessä on se yksi iänikuinen juttu. Kun siihen tarttis kaverin. Tulisi lähdettyä ja olisi paljon mukavampaa. Samaa mietin kun huomasin että viereisessä puistossa on jumppaa kahdesti viikossa, 4 euron kertahintaan. Tulisi vaan joku joka kiskoisi mukaansa. Sitä odotellessa lähden hakemaan toisen kupin kahvia. Mutta en ota sen kanssa mitään.

Viis kuukautta ja mamma koukussa

Olimme maanantaina neuvolassa ottamassa reiteen pari uutta, täysin anteeksiantamatonta, epäinhimillistä ja raakaa pistosta ja mittailemassa kasvua. Noin 67 senttiä ja 7,3 kiloa näyttivät mittarit. Paino oli siirtynyt plussalta miinuskäyrälle varmaankin pituuskasvupyrähdyksen vuoksi, mutta edelleen meillä on kovin sopusuhtainen prinsessa. Kun housuja pesee usein, ne pysyvät mukavasti päällä. Tuppaavat nimittäin olemaan aika reiluja vyötäröltä. Etenkin Tutat on ihan järkyn isoja sentteihin nähden.

Kääntymisestä saatiin vähän kotiläksyjä, mutta mikäs kiire tässä nyt on. Kun kiinnostaa enemmän muut jutut. Esim. nauraa käkättää kun äiti päryttää mahaa ja kutittaa samalla hiuksilla naamaa. Tai punnertaa itseään vatsalla käsinojaan ja siitä takaisin. Nyt on sitten rokotteista kuumetta jo toista päivää, eikä muuten helle helpota oloa. Kastoin tänään harson kulman kylmään veteen ja piirtelin sillä kuvioita lapsen kasvoille. Kyllä tyttö nautti ja sai heti paremmin untakin.

Lapsi näköjään kasvaa – siihen en varautunut

On ihan käsittämätöntä että meidän vauva on jo iso vauva. Tuolla tytöllä on jo sellaiset ison vauvan neliskanttiset piirteetkin. Seisoa tönöttää omien jalkojensa voimin sylissä ja katselee kaula pitkällä terassimme ohi kulkijoita. (Meillä on nyt ihana terde, iso aurinkovarjo, pehmoinen matto ja kaikki) On kiinnostunut siitä kun äiti syö ja kaukosäätimestä, ilmeestä näkee että ei tykkää kun äiti välillä tuijottaa konetta, eikä häntä ja vaikuttaa välillä tunnistavan sanan ”isi”. Kaikinpuoli iso ihminen. Vaikka toisaalta sitten vain niin kovin pieni. On välillä vähän vaikeaa suhtautua tuohon ipanaan. Tulee pidettyä liian isonakin vahingossa.  En oiken osannut suhtautua tähän kasvuun etukäteen. Se uneliaan pötkön sylissäroikotusvaihe oli NIIIIN lyhyt. No, lohtuna kai on että sitten minä tiedän ja osaan, kun tyttö on aikuinen ja muuttaa kotoa. Snif.

Äiti koukussa, kirjaimellisesti

Pukkaa muuten peittoa. Tai no, neliö kerrallaan. Olen nimittäin vanhalla iällä opetellut virkkaamaan. Kyllä vaan, se taito on aiemmin jäänyt hankkimatta. En virkannut koulussa mitään – ilmeisesti jollakin verukkeella tai poissaololla kuittasin sen homman. Ja usein kun esim. mummo yritti opettaa mua esmes neulomaan, meni hermot ja lensi puikot nurkkaan. Kaikkitaitomullehetinyt. No, nyt aikuisena päätin kokeilla uudelleen ja heti alkoi lyyti kirjoittaa. Mummonneliöitä on nyt valmiina varmaan jo neljättäkymmentä ja peitto alkaa häämöttää. Ei siitä hienoa tule, mutta tämän äidin eka omakätinen vauvanpeitto. Shh! Ei puhuta mitään niistä kankaista joista piti ommella raskausaikana.

Tämä kotona oleminen saa siis melkoisia piirteitä. Vähän ehkä välillä puuduttaa tämä lyhyiden päiväunien siivittämä samankaltaista kaavaa noudattava arki. Värkkäämällä saa aivot vähäksi aikaa muualle. Ja on muuten puutunut tämä nainen muutenkin. En saa sitten millään itseäni liikkeelle. Kun mies tulee kuuden aikaan kotiin ja vielä pitää kaupassakin käydä – ei siinä enää tule mitään tehtyä. Kasin-ysin aikaan alkaa lapsivapaa aika. Silloin pitäisi siivota vaatehuone, tehdä ruokaa,  poistaa ihokarvoja, kirjottaa blogia, lukea lehdet jiiänee jiiänee. Ja mitä muita tekosyitä vielä keksisin?

No, täytyy kyllä sanoa että nyt on ehkä pään sisällä vähän negaa. Imetys loppui nelisen viikkoa sitten, kun tyttö alkoi murista tissillä, eikä se enää kelvannut. No sittenhän siihen samaan syssyyn alkoivat menkat. Ja nyt ne ovat taas täällä, mutta eivät kuitenkaan. Tämä on nyt ehkä sitä hormonikierukan vaikutusta. Ovat periaatteessa, mutta eivät ole. Kupolia kiristää kaikki, eikä vähiten läskit. Ahistaa ja nahistaa. Pitää varmaan syödä siihen kipuun jotain. Tai ottaa lasi viiniä. Se onkin jo toinen tänään.