Viisi hamppia

Ei. Meillä ei asu ketään hamppeja. Tämä on näitä ikuisia vääntöjä siitä, että kuka sanoo oikein. Kun minä menen hampilääkäriin, mies menisi hamppilääkäriin. Onhan se siinä mielessä humoristista, että mun kielelläni se menisi tapaamaan puoskaria joka siistii sen normaaliksi gubbeksi. Toinen klassikko on perinteinen keinussa pelattava pallopeli. Meillä Espoossa se oli kesysti keinupehvis, mutta stadilaiset pelasivat -persistä. Törkeetä.

Kaikki tämä kielijumppa tökerönä aasinsiltana kuulumisiin: tänään bongasin viidennen hampaan yläikenestä ja se selittäneekin viimeaikaiset kinkkaleenakänkkäränkkäilyt. Yöllä on herätty, päivällä on vikisty ja syli se vain on kelvannut. Hampaiden tulon lisäksi mussukalle on maistunut viime aikoina vähän heikosti kunnon ruoka. Mutta onneksi se on edelleen aika innoissaan sormiruokailusta. Parsaa, raejuustoa ja tomaattia menee ihan kivasti kaupaksi, ja melkoinen kasa lattiallekin. Tänään viimeksi raaputtelin kurkkua parketista, kun näköjään isännän tehtäviin kuuluu vaan ruokinta, ei jälkipyyhintä.

Tripptrappia, keinua, hiekkalelua huutelisin

Yritän jaksaa iltaisin etsiä huutonetistä kaikenlaista sälää kotia ja tulevia hoitolapsia varten, mutta se on rankkaa. Ketuttaa kun tuo huutonetin käyttis on niin ikiaikainen, eikä siellä ole esim. aluerajausta tai vahtia. En jaksaisi joka päivä tsekata onko tullut valkoista tripp trappia myyntiin. (Siis jos olet sellaisesta luopumassa, heitä tarjousta kehiin) Pidän palvelusta siksi että sen tarkoitus ja ilmoituslogiikka on hyvä, mutta ominaisuudet ovat ajalta jolloin käytettiin aateekoota.

Joululahjojakin voisi kai jo vähän miettiä. Mutta kaikki ajatusaika menee nyt verhoihin. Olisi kai tärkeämpiäkin sisustus/järjestelyjuttuja, mutta nyt mun pääni on verhoasennossa. Ipanan huoneeseen tulee Ompelun ihanuudesta ainakin koiruuksia ja vähän muuta. Olohuoneeseen suunnittelen japanilaista teemaa Kangastukun valikoimista. Vaikiaa.

Onneksi maanantaina alkaa virallinen remonttiosuus. Kaikki muu on valmiina sitä varten, paitsi alakerran vessan allas, kaapit ja taso. Ei oikein päästä yksimielisyyteen siitä mitä a) tarvitaan, b) halutaan, c) mikä on fiilis ja pössis ja tunnelma. Jotkut sisustusratkaisut on vaan hiton vaikeita, varsinkin kun niihin pitää yhdistää visuaalisuutta ja pyllyjen pesua. Kauniin altaan valintaa jotenkin himmentää se, että kohta sinne valutetaan kuutioittain kakkavettä. Mutta onhan se toki hyvä hoitaa kuntoon, ettei hoitajaraukan tarvitse juosta aina yläkertaan pyllypyykille. Jossa meillä muuten on siihen tarkoitukseen ihan törkeen hyvä allas. Sellainen kodinhoitomallia oleva  ruostumaton teräskomuutti, johon lapsi mahtuu tarvittaessa pikaistumakylpyyn. Testattu on ja hauskaa oli. Kasteli koko kylppärin riemuissaan. Ja äidin.

Koppikoettelemus

Lähdin tänään ex tempore toisen mamman kanssa iltapörräykselle pieneen kaupunkiin, eli tuohon espoolaisten nyyjorkkiin. Kävin henkkamaukan sovituskopissa toteamassa että vaikka kotona ylläriylläri mustat housut menivätkin jo kiinni (jee!), on kropassa sellaisia ylimääräisiä renkaanpuolikkaan muotoisia ulokkeita, jotka kertakaikkiaan pysäyttävät. Niihin stoppaa istuvuus, mukavuus, leikkauksella vaatteeseen saatu persoonallisuus, ilo, onnellisuus ja innostus. Mikään – siis mikään vaate ei sovi. Enkä nyt tarkoita etteikö tuolta kaupoista saisi kassitolkulla tunikaa messiin, mutta kun minä kaipaan jo sellaisia istuvia vaatteita. No. Tässä sitä nyt istutaan koneen ääressä, kieli kipeänä. Se tuli ananaksesta, jota nakkasin iltapalaksi huiviin nesteenpoistotoivossa.  Huomenna taas liikuntaa kehiin ja kevyitä välipaloja ääntä kohti.

Toivottavasti vauveliini nukkuisi ensi yönä, ettei äidin tarvitsisi nukkua toisella silmällä ja toisella hartialla. Siitä tulee henkinen ja fyysinen jumi.

Toukan uusi päämaja

Olemme asettuneet uuteen kotiin, Espoon Laaksolahteen. Aurinko paistaa pihalle, jossa ruoho on leikkaamatta ja lehtikasat huurteessa. Täällä on tosi kaunista. Tyttö nukkuu vaunuissaan astronauttipuvussa (se äitiyspakkauksen harmaa toppis) ja lämmin höyry nousee harson takaa. Kohta se varmaan herää koska* harakat tulivat pihalle juttelemaan.

* tässä kohtaa se sitten heräsi, vastasi jokeltelullaan harakalle. Onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa äidinvaistoa.

Uusi koti on ihana, mutta erittäin keskeneräinen. Marraskuun aikana pitäisi maalauttaa, tapetoituttaa ja vaihdatuttaa mm. keittiön tasoja. Tuttaa, sillä en aio tällä kertaa sutia itse. On ollut sen verran rankkaa jo tämä muuttohärdelli, ettei tässä enää kaipaa maalia tukkaan ja liisteria takamukseen. Lapsikin alkuun oireili kun ei pakkauksen lomassa ehditty niin paljon huomioida, eikä taaperokärrykään rassukalla enää mahtunut montaa metriä kulkemaan laatikoiden seassa.

Nyt ei enää ole huolenhäivää. Purkamis”apu” on välillä ihan totta, kun laatikoista lattialle levitellyt kamat on pakko laittaa jonnekin. Uusi olohuone-keittiö-eteinen -yhtenäistila on merkattu ja reviirillä vapaa liikkuvuus. Alakerran vessa on yhtä mielenkiintoinen kuin entisessä kodissa ja etenkin vessapaperirullaa olisi mukava vetää useita kertoja päivässä.

Ruokaileminen on kivaa, kun samalla voi katsoa moneen suuntaan ikkunasta, pöydän päässä sijaitsevalta kunniapaikalta. Nytkin varpuset ja talitiaiset piirittävät rattaita ja naapurista ilmestyi iso ruskeanmustankirjava kissa haistelemaan lapiota ja ämpäriä. Äiti ajoi sen pois, ettei pissaa hiekkalaatikkoon. Tylsä ja ahdasmielinen, kissoille allerginen äiti. Onneksi isin kanssa on sentään helppoa. Tässä oli nimittäin jo välillä sellainen jakso, että isi ei kelvannut. Tultuaan illalla töistä, oli vastassa äidin syliin karkuun juokseva hiirulainen. Viime viikko teki terää isä-tytärsuhteelle ja nyt isi on taas tuttu ja turvallinen. Täytyy toivoa että tunne säilyy, vaikka isi tulisikin välillä vähän myöhemmin toimistolta kotiin, niinkun sillä on tapana.

Äiti palaa töihin

No, kohta äitiäkin voi syyttää toimistolla notkumisesta. Uusi yritys on PRH:n leimasinta vaille perustettu ja äiti palaa töihin tammikuussa. 3 päivää viikossa olisi tarkoitus tehdä ihan uutta juttua ja kaksi päivää sitten nauttia tytön kanssa kotona olosta. Maanantait ja perjantait on kotipäiviä, niille pitää varmaan kehitellä jotain kivoja rutiineja. Muut päivät meillä on kotona hoitaja, jonka kaksi omaa lasta ja vielä yksi hoitokaveri tästä läheltä ovat seurana ipanalle. Neljä alle 3-vuotiasta tyttöä. Ei käy hoitotätiä kateeksi. Onneksi hän on ammatiltaan lastentarhanope ja tottunut isoihin ryhmiin tällaisia taaperohärveleitä. Yksityisen hoidon tuella homma on vielä kaikille ihan kannattavaa puuhaa, eikä tarvitse viedä pikkusia isoon ryhmään.

Minä en olisi vielä töihin hinkunut, mutta tuli niin hyvä tilaisuus, etten voi jättää sitä käyttämättä. Konsulttina voin lisäksi aina tehdä vain sen verran tunteja kuin on töitä ja tulla kotiin. Mutta kyllä tämä muutos jännittää ja hämmentää. Minä pärjään varmasti paljon huonommin kuin tuo likka. Se on niin sopeutuvainen ja sosiaalinen. Minäkään en ole herkimmästä päästä, mutta äitiys muuttaa ihmistä. Tuntuu aina ihan vatsanpohjassa asti kun jätän ipanan mummolaan muutamaksi tunniksi. Yökylään ei vielä ennen vuoden ikää aiota jättääkään, vaikka kaikki on aina sujunut tosi hyvin, nukutukset myös.

Kaikki ei ole mennyt ihan niinkuin leffoissa. Sain pari yötä sitten ihan kamalan vatsakipukohtauksen ja kouristelin kuumeessa yön. Kipu oli epätavallisesti ylävatsalla, enkä olisi uskonut lääkäriä, joka sitten seuraavana päivänä Jorvin päivystyksessä määräsi kipulääkettä ja duphalacia. Onneksi pikkuhiljaa helpottaa. Nyt on hoidettava tämä muuttoprojekti päätökseen. Viimeiset muuttolaatikot, joita on noin parikymmentä, pitää tyhjentää. Kaikki liinavaatteet, paperit, taloustavarat, valokuvat ja ne sellaiset ”pidetään vaan kaapissa -tavarat” on vielä järjestämättä. Pinnasänky on lapsukaisen huoneessa laatikoiden ympäröimänä ja vintille (ah!) on menossa ihan sikana kamaa.

Onneksi alakerta alkaa olla asuttavassa kunnossa, vaikka kokoajan on lattiat täynnä muovikansia, leluja ja servettejä. Niinkuin aina ennekin. Nyt ipana reppuun ja imuroimaan. Lisää kuulumisia myöhemmin.

Ainiin. Ja kymmenkunta askelta on jo enkat. Kun tytölle sanoo että kävele vaan, nousee leveä hymy naamalle.