Meillä asuu mielikuvitus ja huumori. Se on hauskaa, koska lapsi keksii mitä hassumpia juttuja ja sen kanssa voi oikeasti nauraa yhdessä. Yksi näistä jutuista on simmi. Yritin selvittää lastenhoitajaa myöden, että mikä tuo simmi oikein on, mutta ei selvinnyt. Tänään sain tarkennuksen; se on tappisimmi. Ja päälle sellaisen röhähtävän naurun. I give up. Se pitää mua pilkkanaan.
Röhähdys kuvaa hyvin sellaista iltavillinaurua, mikä meillä yleensä puhkeaa kaikuunsa puuropöydässä. Mutta toisaalta se kuvastaa kyllä tätä tämänhetkistä, korvatulehduksen jälkeistä jatkolimayskäröhinää. Taitaa olla vaan tulehdus siirtynyt oikeasta korvasta vasempaan. Sunnuntaina se selviää kun mennään taas paikkaan jossa ”ei setä katso korvaa”.
Nelisanaisia lauseita ja luettelointia
Joka päivä listataan vastauksia kysymykseen: Mitä siellä on? Tänään siellä oli kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, punakaalia, lehtikaalia, ruusukaalia, brysselinkaalia, keräkaalia ja kaikkia muitakin kaaleja mitä äiti vaan saattoi keksiä. En tosin tiedä että missä siellä, mutta ei kai sen väliä. Tuo pirpana artikuloi sanoja ihan hämmästyttävällä tarkkuudella. Ja se osaa muodostaa kysymyksiä, olla-verbin kanssa.
Neuvolassa, jossa onnistuttiin mittaamaan vain paino (11 kiloa), jouduin jo tarkentelemaan puheen kehitystä, kun täti ei uskonut meitä. Annoin esimerkkejä: ”ei setä tänne tuu”, ”ei orava tänne tuu”, isi tulee vessasta pois”, laittaa itse kenkä jaakaan”. No, useimmin se on vaan ITE! niinkuin varmaan monilla muillakin.
Vaatehärdelliin helpotusta
Sain vietyä vauvanvaatteita kirpputorille viime viikonloppuna. Olin varannut pöydän Myyrmäkihallista ja kun pääsin paikalle, olivat äidit heti hyeenoina penkomassa laatikoitani. Kauppa kävi kymmenestä yhteen aivan jatkuvana. Myin vain sellaisia vaatteita joita olisin itsekin voinut ostaa ja olin hinnoitellut ne kirpputoritasolle. Sain siitä tosi paljon positiivista palautetta, koska näköjään monet menevät sinne tienaamaan. Ja tienasinkin ihan kivasti.
Yllätyksekseni 80- ja 86-senttisille olisi ollut hirveästi kysyntää. Mutta koska niitä on vielä käytössä, minulla oli siihen kohderyhmään kovin vähän myytävää. Yllätykseksi siksi, että tuntuvat menevän jo ihan eri kaliiberilla kulahtaneiksi tässä iässä nuo ryysyt. Mutta ehkäpä pitää mennä ens syksynä uudelleen ja pistää myyntiin kaikki nuo 1-2 -vuotiaan koot. Suosittelen kyllä Myrtsiä myyntipaikkana. Mukaan mahtuu aina niitä ”myytkö kymmenellä sentillä” -pelleilijöitä, mutta suurin osa on oikeasti tosi potentiaalisia ostajia.
Joskus huvittaa, kuinka kirpparilla saa kaupaksi melkein mitä tahansa roinaa. Otin vitsinä mieheni Asicsin loppuunjuostut lenkkarit myyntiin, ja niin se vaan tummahipiäisempi setä tuli ja vei kotiinsa kahdella eurolla. Toisen jalkaan hioutuneet, harmaaksi värjääntyneet ja saumoista repsottavat lenkkarit.
Aurinko paistaa ja suunnittelen itseni ja ipanani ulkoistamista kun se herää. Pillimehu mukaan ja pihalle. Jep – pillimehuaikakausi on alkanut – ja se on anopin syytä. Mummeilla on ne erioikeudet.
—
Ainiin, pitää merkata muistiin: Meillä lauletaan nyt jatkuvasti sekä Oravan pesää että peipon pesä -laulua. Tai ”owawalauluja” ovat molemmat, mutta jukeboksi tietää mitä lapsi on tilannut kun se laulaa malliksi että tijiteijjaa tijiteijjaa.
Toisenkin toukan odotus 