Neuvolalääkärin tapaaminen vol 2 on nyt takanapäin. Hän oli yhtä tylsä kuin ennenkin. Mutta ei voi valittaa, kaikki on koneessa mallillaan ja kirjasimme seuraavanlaisia muistiinpanoja: puhtaat näytteet, hyvät paineet, turvotus plussalla, aktiiviset syke ja liikkeet, raivotarjonta, mutta vielä pää heiluu. Tämän päivän painoarvio oli jo 2800 grammaa ja havahduin: sehän on jo ihan ihmisen syntymäpaino. Minä painoin pari päivää syntymäni jälkeen sen verran. Arvio syntymäpainosta, jonka lääkäri ainakin 3 kertaa painotti olevan arvio, on noin 3600 grammaa. Suapi nährä. Siis hei haloo, kai mä nyt tajuan että se on arvio. Voiko joku olla niin uuno että sitten reklamoi kun lapsi olikin eri kokoinen.
Kivaa että meidän Tuppurainen on hyvässä kasvussa. Käyrillä painellaan siellä keskivaiheilla. Lohduttauduin omasta painonnousustani sillä, etten edelleenkään saa vatsaa toimimaan kovinkaan usein ja vaakaa rasitti varmaankin ”täysi tankki”. Mutta nyt mentiin ihan normaalia vauhtia. Viisitoista raskauskiloa tosin häämöttää ja siitä en kovasti yli haluaisi.
Painetta pohjalla
Tunnen kovasti painetta edelleen lantionpohjalla, etenkin oikealla puolella. Lisäksi huomasin tänään neuvolasta kävellessäni, että saman puolen jalassa tuntuu kipua siinä jalkapohjan kaaren (minulla varsin laskeutuneen sellaisen) kohdilla. Olen varmaan mennyt vähän vinoon. Muita kipuja ei oikein ole ja supistelukin on vähäistä. Kylmällä kelillä maitovehkeet vähän vihlovat hetkellisesti, kylkiluissa tuntuu välillä varpaiden tai jonkun muun mahtuvan osan aiheuttama juilautus ja nahka tuntuu tosi pinkeältä.
Itsenäisyyspäivän viikonlopun aikana on satanut niin kauhiasti paljon lunta, että sitä on joka paikassa. Mutta toisaalta huomasin sen olevan ihan hyvä asia: käveleminen lumella on pehmeää ja aiheuttaa vähemmän vaivoja kuin asfaltilla köpöttely. Lumi aiheuttaa kyllä muita huolia: auto on hautautunut niin syvälle hankeen että en saa sitä sieltä omin avuin kaivettua. Siksi tänään piti jättää väliin visiitti hyvän ystäväni luo, joka arvioi viestissään että ei varmaankaan synnytä tänään eikä huomenna. Aikaa on siis vielä. 🙂
Joulareita ja vaippoja
Viikonloppuna saatiin vihdoin kaikki viimeiset jutut Tuppuraisen huoneessa seinille – muutamaa taulua lukuunottamatta, jotka olen ajatellut tehdä. Nyt voisi sitten järjestellä tavarat paikoilleen. Vaippojakin napattiin jo paketti Prismasta. Olin ajatellut kokeilla Nature Babycaren maissivaippoja, mutta ihan pieniä kokoja ei ollut.
Kohta pitäisi suunnata postiin ja apteekkiin. Amazonista tilaamani joululahjat, vaipparoskiksen kasetit ja jotain muuta sälää siellä odottaa noutajaa. Rautapillerit on lopuillaan ja ehkä voisin napata vähän perusvoidettakin varastoon. Pakkanen kuivattaa hurjasti ihoa. Vielä pitäisi muutamalle keksiä joku lahjus ja jonain päivänä on pakko jaksaa raahautua ostosparatiisiin hakemaan sellaiset lahjat, joita ei saa netistä.
Nyt nämä turvonneet jalat vähäksi aikaa kohti kattoa ja sitten taas kenkiin.