Äidin sielua raastava itku

Äsken kannoin pinnasänkyyn kaikkensa antaneen pienen tytön. Hänellä oli aika rankka ilta, jonka seurauksena äidin sydäntä särkee vieläkin. Itku ei ottanut loppuakseen, vaikka kiikuteltiin kaikissa asennoissa, yritettiin maitotarjoilua ja hierontaa. Paukut murisivat masussa ja haisivat ulostullessaan kitkerille, joten vahvin epäilyni kohdistuu ilmavaivoihin. Mutta en ole varma ja se raastaa eniten.

Vaikka meillä iltakiukkuja on enää aika vähän, tuntuu niiden kanssa painimisessa kaikista raskaimmalta avuttomuus. Ei oikein osaa tehdä mitään – omalle lapselleen. Siitä tulee sellainen ahdistuksen tunne rintaan, epäonnistumisen hetkellinen häivähdys. Mutta onneksi sitten vihdoin itku laantuu. Niin käy joka kerta, kun jaksaa odottaa ja tehdä parhaansa.

Isi pyysi että ottaisin tytön hetkeksi kun oli jo melkoinen tovi vuoroteltu. Nostin tytön syliini ja hieroin selkää. Ipana huusi ja kuolasi käsivarttani vasten niin kovasti, että hetken luulin sen olevan oksennusta. Nostin hänet pystyyn ja käärin fleecevilttiin, painoin rintaani vasten ja tyttö hiljeni. Ihokontakti varmaankin auttoi, mutta luulen että voimat loppuivat. Siinä pientä ihmistä silitellessä juoksivat mieleni syövereissä kysymykset: Miksi en osaa tulkita lastani paremmin? Voiko itku johtua kylmästä, kun tänään kylvettiin? Voiko korvatulehdus tai muu sairaus oireilla vain satunnaisesti iltaisin? Itkeekö lapsi ”pidennetysti” jo aikaa sitten ohi mennyttä harmitusta? Voiko lapsi rääkyä tuskaisen kuuloisesti ihan vaan väsymystä?

Enkä tule löytämään vastausta. Mutta kyllä vain tuntuu joka kerta niin superhyvältä kun saa lapsen nukahtamaan syliin. Sydän särkee vähän vähemmän.

Lapsuudenystävistä

Olen päättänyt pyhästi että täytän aktiivisesti vauvakirjaa ja dokumentoin muutenkin lapsen elämää. Kun mietin asiaa, olisi toisaalta kaikista helpointa liittää tänne blogiin kuvia ja tehdä tästä ei-anonyymi tarina ”toukasta”. En kuitenkaan tohdi. Anonyymiys antaa vieläkin ihanan suojan pulputtaa, vaikka osa lukijoista tietääkin kuka olen.

Vauvakirjan täyttäminen ja muistojen tallentaminen on varmaan aina sellainen ”olisi pitänyt -aihe”, joten turha siitä on ottaa paineita. Täytyy vaan tehdä parhaansa. Minulla itselläni on tallessa vauvakirjani, mutta kyllä siinä huomaa arjen koittaneen. Monta sivua on vielä täyttämättä, mutta ei se äitykkä niitä enää muistaisi. Yhden minulle uuden asian hän taas muisti. Minä olen lapsena käynyt laulukokeessa ja hakenut toiseen kouluun musiikkiluokalle. Pääsin. Mutten mennyt, koska silloinen paras ystäväni ei päässyt.

Kaverin vaikutukset

Tämä ystävä oli iso vaikuttaja elämässäni ala-asteelta lukion loppuun, eikä monestikaan kovin hyvässä. Olin varmasti hänen vuokseen keskiverrompi koulussa kuin olisin ollut muuten. Teinitoikkarointini oli isompaa hänen kanssaan ja jotenkin monessa asiassa jouduin raahaamaan häntä perässäni. Vasta myöhemmin tajusin muiden katsovan häntä vähän vinoon ja olevani vähän väärässä jonossa. Tänä päivänä ei enää juurikaan olla yhteyksissä, enkä haluakaan. Elämme nykyään ihan eri ”maailmoissa”, menemättä nyt tarkemmin tarinaan siitä, miten kaikki lopulta lutviutui.

Hänen elämänsä on viinanhuuruinen ”luuserimagneetin” kuvio. Abortteja ja masennusta, nuoruusvuosien kaihoa ja lapsellista haihattelua. Pidän häneen sopivaa välimatkaa, mutta toisaalta velvollisuutenani pysyä tutkalla. Ei ketään minun kirjani mukaan voi kokonaan hylätä. Toivoisin hänellekin parempaa.

Tästä kokemuksesta kumpuaa tarve varmistaa että lapsen ympärillä on hyviä asioita. En minä hänen kavereitaan voi valita, mutta voin toki vaikuttaa siihen että hän hylkää itseään kavereiden vuoksi. Etenkin nuoren ihmisen elämässä on kavereilla ihan käsittämättömän suuri vaikutusvalta. Muistan vieläkin miten kitkerästi taistelin vastaan, kun äitini syytti minua sossuilusta. Että olin tälle ystävälleni liian sossu. Ja oikeassahan äiti oli. Äidit kai useimmiten ovat.

Olenko minä ainoa joka on ”menettänyt” jotain lapsuudenystävien vuoksi?

Toukan matkan odotusta

On jäänyt kirjoittaminen vähiin, kun jotenkin päivät vaan menevät. Ihanasti menevätkin, sillä meillä on joka päivä enemmän ja enemmän hymyä ja jutustelua. Tyttö antoi äidille ja isille tänäkin aamuna aivan ihanan herätyshetken, kun jutteli meille kovaan ääneen pitkän tovin tuolla vällyjen välissä.

Muutaman viikon päästä mennään testaamaan millaiset unet saa Barcelonassa ja muualla Cataloniassa lomaillen. Lennot on varattu ja majoitus pitää vielä löytää. Vuokraamme asunnon ja olemme muutaman yön hotellissa. Noissa pääosin brittien omistamissa kämpissä on tosi hyviä vaihtoehtoja ja moniin saa lapselle pinnasängyn tai vastaavan ilman eri maksua. En malta odottaa että pääsen aurinkoon ja syömään mustekalaa!!

Yritin eilen jo vähän ennakoida tulevaa ja kävin E. Erikssonin kalatukussa katsomassa jos saisin sieltä mustekalaherkkuja. Mutta siellä oli vain pakasteita. Ostin sitten muutaman kampasimpukan ja pussillisen sinisimpukoita ja meillä oli isin kanssa oikein kunnon simpukkafiesta illalla. Olen ollut vähän arka noiden merenelävien kanssa aiemmin, mutta nyt alan lämmetä. Moules marinière oli aivan loistava illan pääsetti. Tein sen kermaa ja Rieslingiä säästelemättä. Kokkaan joskus spessujuttuja mieheltä lahjaksi saamastani ihanasta kirjasta.

Ensi viikolla päästään passia hakemaan ja sitä varten pitäisi käydä kuvassa. Siitä tulee jänskää. Varasin ajan Itiksen poliisilaitokselle, ettei tarvihe jonotella. Täytyykin tutkiskella mitä kaikkea muuta matkalle lähtiessä pitäisi ajatella. Mm. korvikekuvio täytyy pohtia – Espanjasta saa ihan samaa tavaraa, usein jauhemuodossa. Sitä ja pullovettä sitten vaan.

Vaikka aurinko ei paistakaan, on ihan levollinen olotila. Luntakin sataa. Sitä tulee taivaalta ihan kuin suolaa myllystä. Eikä oikeastaan yhtään harmita vaikka kevääseen on matkaa. Ihanaa viikonloppua!!

Testing diapers

Isin kanssa tänään veikattiin molemmat että meidän tyttö alkaa puhua ennen kuin kävelee. Niin kovasti tulee jo juttua. Nytkin neitokainen makoilee sitterissä ja juttelee vieressä olevan peiton nallekuville. On nukuttu hyvät yöunet, kuusi ja puoli tuntia ja pienen maitotankkauksen jälkeen pari lisää. Yösyöttöjä ei enää ole välttämättä ollut ja viime yönä huomasin yömaidon vuotaneen lakanaan. Melkoiset läikät. Ja juuri vaihdetut valkoiset lakanat.

Tänään meillä on kotipäivä. Äiti aikoo zumbata ja venytellä, otetaan pitkät ulkoilmaunet ja juodaan vihreää teetä. Täytyy vähän yrittää nesteyttää kroppaa että painon tippuminen olisi helpompaa. On myös siirrytty vähän vähähiilarisempaan ruokavalioon, joka alkoi eilen inkiväärilohella ja thaihenkisellä salaatilla.

Vaipoista asiaa

En liittynyt Libero-kerhoon. Enkä Vauhun. Liityin kyllä Satusiivet-kerhoon, mutta that’s not the issue at hand. Olen testannut vaippoja: Pampersia, Liberoa ja nyt Muumeja. Pampersit tuntuu 3-6-kiloisen versiona aika hyville, ovat sopivan ohuita. Liberot ovat vähän paksun tuntuisia. Muumivaipat ovat ihan mukavanoloisia ja niissä jotenkin kiehtoo tuo kotimaisuusaspekti. Täytyy tarkkailla pitävätkö ne hyvin sisällään nuo viime aikoina koetut niskalaukaukset ja etupeppukakat. Napaan asti on välillä vihertävänkellertävää tavaraa.

Post scriptum. On pitänyt tehdä postaus vakuutuksista sitten syksyn. Vauvalehti teki niistä jutun viimeisimpään lehteen. Sen jälkeen luovutin lopullisesti: en taida jaksaa.

Makiaa elämää

Nyt on pakko kirjottaa ihan asian, eli vauvailun vierestä. Ja tietysti sitten lopulta vähän siitä oikeastakin asiasta. Olin nimittäin eilen siellä Confetin kakkuilun perusteet -kurssilla ja kylläpäs vähän alkoi ”hurahduttamaan”. Se on sellainen olotila, kun olisi hurahtamassa johonkin juttuun, mutta järki paasaa taustalla että ”ei sulla ole aikaa”, ”eikä tossa ole mitään järkeä”, ”ei se sovi yhteen muiden tavotteiden ja proggisten kanssa”. Siis hurahdus kakkujen tekoon – ja ennenkaikkea koristeluun mitä erilaisemmilla massoilla – on aika lähellä.

Ja mulla ei todellakaan ole aikaa, eikä siinä kakkujen väsäämisessä todellakaan ole mitään järkeä näillä lihaksilla. Mutta ai että oli kivaa vääntää pieniä perhosia ja kukkasia massoista. Niitä värjättiin ja niihin ripoteltiin glitteriä, aivan kuten Kinuskikissa ikään. Ja minäkin osasin vähän. Ja pakkohan tässä on nyt sitten myöntää että ostin vaahtokarkin makuista massaa. Ja värejä. Ja kaulimen. Ja työvälineitä. Ainiin, ja silikonialustan. Sinne kauppaan kyllä – puolustuksekseni – jäi vielä tosi monta juttua jotka oisin halunnut. Kakkubileitä odotellessa.

Erikoisin juttu oli mielestäni liima. Siis että koristeita ihan oikeasti liimataan kakkuihin. ”Hei sorry, mä en nyt ehdi jutella kun oon just liimailemassa kakkua”. Just.

Isi hoitaa

Kun tulin kotiin, täällä oli kaikki oikein hyvin. Isi epäili että oli ollut loppuajasta vähän äitiä ikävä, mutta luulen että se oli vain yksi tulkinta paukkujumista. Lapsukainen oli aika levoton kun yritin nukuttaa. Huusi kovaa ja korkealta, yhtäkkiä lopetti ja aloitti taas. Siis ihan pierunjumitusoireita. Lopulta nukahti fleecepeiton sisään ihan rättiväsyneenä. (Parhaillaan venyttelee vieressä saman peiton alla just aamun jatkounilta heränneenä) Äitikin nukahti, kuten usein tuppaa näissä väsytystaisteluissa käymään.

On niin luksusta kun isi voi olla kotosalla lapsen kanssa ja voi itse välillä vähän hengähtää. Kodin ulkopuolella käymisestä tulee ihan uudeksi ihmiseksi, vaikka en muutenkaan ole mitenkään väsynyt tai ahdistunut. Meillä on niin mukavaa ja varsinkin aamut on täynnä hymyä. Jutellaankin jo kovasti, etenkin a-kirjain on hallussa. Pitkä aaaaa ja lyhyt a.

Raapimisia

Yksi asia harmittaa. Lapsi saa välillä raapaistua naamaansa tosi kipeän oloisia naarmuja, vaikka kuinka yrittäisin pitää kynnet lyhyinä. Nyt sellainen naarmu paistattelee päivää silmän sisänurkan kupeessa. To-del-la lähellä silmää. Ja tuo tyttönen on muutenkin ahkera tunkemaan sormia silmiin. Tuntuu niin kurjalta kun olen omasta mielestäni just saanut kynnet siisteiksi ja heti naama on taas vekillä.

Oma ihonikin on alkanut taas oireilla (olen atoopikko). Selkä kutiaa ihan vietävästi. Ehkäpä se raskauden taika, jonka ansioista ihoni on kukoistanut, kynnet kasvaneet ja pysyneet voimakkaina, hiukset totelleet ja energiaa on piisannut, on häviämässä. Puf! Prinsessasta rupikonnaksi.