Ruskean huoneen ritari tai rinsessa

– onneksi ei muuten raidan.

Kotiin on kurja tulla kun se on kuin hävityksen kauhistus, mustalaisten markkinat tai muuten yhtä kuvaavassa tilassa. Tämä ”toukkiksen” aka ”tuppiksen” sisustusprojekti on levittänyt lonkeroitaan olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja no…kaikkiin huoneisiin evakossa olevien tavaroiden muodossa. Mutta toivotaan että lopputulos palkitsee.

Hankittuina ovat nyt hoitopöydän (joka saadaan viikonloppuna) ja pinnasängyn lisäksi uusi lipasto, verhot ovensuuhun, verhotanko, kattolamppu ja joitan muita juttuja. Katsottuina ovat jo matto ja seinähyllyt. Enää tarvittaisiin 20 ylimääräistä tuntia, pora, kivuton selkä tai superaktiivinen mies ja pari pullollista greippilimua, niin huone olisi valmis. Ainiin ja ne tarrat. En meinaa päästä päätökseen siitä, mitä seinälle sutisin. Hahmottelin sinne jo vapaalla kädellä apinan, mutta uskallus loppui ennen pensseliin tarttumista.

Siis greippilimu. Ei ois pitänyt ”kirjoittaa sitä ääneen”. Slurps.

Ruskean eri sävyt

Kaikki on nyt toteutettu valkoisena tai ruskean eri sävyinä ja lopulliset väriläiskät tulevat sitten viimeistelyvaiheessa. Huomaan kokoajan oikeasti valitsevani ”värittömiä” vaihtoehtoja ja mietin että osaanko lopulta päättää mikä tehosteväriksi noiden laimeiden rinnalle. Tänään pitäisi kokeilla huutaa netistä Gessleinin yhdistelmät – koska insinööri on ilmeisesti sitä mieltä että saksalaiset kärryt täytyy olla sekä vanhemmilla että jälkikasvulla. Ja ylläripylläri, ne ovat ruskeat. No okei, on niissä vähän jotain muutakin väriä.

Ja sitten on vielä tämä sukupuolikysymys. Vaikka asia on selvitetty, en oikein osaa tehdä sen perusteella värivalintoja. Inhoan kaikkia lastentavaroita mitä saa vain pinkkinä ja vaaleansinisenä. Burp!

Vakavampia pistoksia

Värimaailman lisäksi pistoja sydämeen aiheuttaa pistelyt alavatsalla. Yhtenä päivänä viime viikolla tulin junalla kotiin ja kävelin normaalia tahtia asemalta, kun alkoi pistää. Tuonne ihan alas vasemmalle. Kun hiljensin, se helpotti ja raahustinkin loppumatkan hipihiljaa. Luin jostain että toisilla tuo on mennyt ohi ihan vaan juomalla lisää, joten täytyy TAAS yrittää lisätä juomisen määrä, mutta joku raja siinäkin kai on oltava. Jos pissa on valkoisempaa kuin pöntön posliini, ei enää saisi kai laimennella. Toisena lääkkeenä on lepo, mutta tässähän muumioituu jos kokoajan pitää levätä.

Pitänee kysyä siitä neuvolassa, johon on vielä kaksi viikkoa. Koska lääkäri ultraa, ajattelin kysellä myös pituutta ja painoa, kun en oikein tiedä missä mennään. Ehkä 600 gramman ja 30 sentin korvilla? Ja reilun kahden viikon päässä siintää myös sokerirasitus. Eipä enää yhtäkkiä teekään mieli sitä greippilimua.

11 viikkoa töitä, valvottuja öitä

Huhheijjaa, tulipas ahnehdittua kaupasta mukaan purkillinen lempijäätelöäni: Ben&Jerry’s Cookie Dough -makua. Koska mieheni ei voi sitä syödä, olen antanut itselleni poikkeusluvan tuhota sitä suoraan purkista. Menkööt nyt raskauden piikkiin, sitten loppuu. Sillä voi näköjään vetää överit, vaikka tuntuisi ettei edes paljoa tullut syötyä. Ja olisi ehkä terveellistä tänään vielä jotain muutakin pistää suuhunsa. Mutta just nyt ei pysty.

Onneksi takana on tosi kiva päivä. Sain mielestäni asiakkaalla aikaan paljon – sekä innostumista että konkreettista kehittymistä. Tuli myös valtavasti ideoita, joita pitänee sitten äitiyslomalla hiljaisina hetkinä jalostaa eteenpäin. Olisi kivaa jos toukan alkutaipaleesta tulisi sellainen, että jaksaisin vähän lukea ja kirjoitella työaiheisia juttuja. Mutta en ota siitä paineita.

Virallista työaikaa on enää 11 viikkoa jäljellä, joten vähiin käy. Tietysti tuokin aika tuntuu vielä pitkältä, mutta hups vaan ja se on mennyt. Vähän jännittää kuinka jaksan tehdä kaikkea muuta töiden ohella, koska nukkumisen kanssa on aika paljon säätöä. Herään aina tai melkein aina monta kertaa tai pitkäksi jaksoksi aamuyöllä. Välillä tuntuu etten juuri nuku. Herääminen ei johdu Tuppuraisen mellastuksesta tai vessahädästä, mutta jokin vaan saa hereille. Päätin tänä aamuna että voisin kokeilla taas kävelylenkkiä ennen iltatoimia. Mutta nyt on taas tullut melko paljon painetta alavatsaan kävellessä, eikä se tunnu mukavalta. Täytyy katsoa millainen fiilis on myöhemmin illalla.

Kourallinen ei mitään -viikonloppuja

Tänään heräsin yhtäkkiä myös todellisuuteen: lähitulevaisuudessani ei ole enää kuin kourallinen mahdollisia ei mitään -viikonloppuja. Ja minä niin tykkään ei mitään -viikonlopuista. Tästä lokakuun puoleenväliin on jokaiselle pyhälle jotakin.  Sitten on se kourallinen noita mahdollisia tyhjiä. Ja olenhan mestari täyttämään nekin ohjelmalla, kun pitää nähdä noita ja noita kavereita ja järkätä sitä ja tätä ja tuota menoa. Muuten ei ole yhtään kivaa. Elä nyt mun kanssa sitten.