Haikaranpesän valmennus – part 1

Täytyy heti vetää yhteen kokemukset Haikaranpesän synnytysvalmennuksesta: oikein hyvä. Oikein miellyttävä paikka, oikein hyvä kätilö ja hyvä sisältö. Koska edessä on vielä henkilökohtainen synnytyskeskustelu, ihmiset eivät kysyneet tai kommentoineet paljoakaan – sen voi tehdä sitten pienemmällä foorumilla. Se on toisaalta myös oikein tyypillistä meille suomalaisille.

Nyt olen paljon varmempi ajatuksistani esim. kivunlievitykseen liittyen, enkä aio hötkyillä puudutusten kanssa. Ensin kokeillaan kaikki muut keinot hieronnoista mahdollisiin kylpyihin ja akvarakkuloista ilokaasuun. Näitä kahta jälkimmäistä sai myös testata valmennuksessa. Meidän perheen testausinto oli sataprosenttista muihin verrattuna. Minulle laitettiin niskaan akvarakkula ja isäntä vetäisi ilokaasuolot. Ja kyllä, se rakkula toimii. Toinen puoli hartioista tuntui vastahierotulta, toinen tutun jäykältä. Ja kaikki tämä pienen pistelytunteen hinnalla.

Isukkikin sai selvästi varmuutta synnytyksen kulusta kaikkine vaiheineen ja ymmärsi heti tärkeimmän: hänen tehtävänään on ainakin hieroa. 🙂 Voisiko tätä ymmärrystä soveltaa laajemminkin?

Yhden pariskunnan kanssa joutuvat kätilöt vielä koville. Niin yksityiskohtaisia olivat isännän kysymykset. Hän pohdiskeli esim. d-vitamiinilisän ja k-vitamiinipistoksen sisältämiä lisäaineita. Joku se jaksaa kantaa murhetta kaikenlaisista asioista. Minä olen sitä mieltä että minun on ihan turha googleviisauteni kanssa mennä arvuuttelemaan ammatillisia yksityiskohtia. Joudun jokatapauksessa kaikissa kriittisissä asioissa turvautumaan toisten ammattitaitoon, enkä voi valita esim. hätäsektiossa millä veitsellä minut avataan.

Ensi viikon kakkososaa odotellessa. Synnytyksen suhteen on nyt – jos mahdollista – entistäkin levollisempi mieli.

Alle viiskybänen jumppaaja

Tänään on 33 viikkoa täynnä ja laskettuun aikaan alle 50 päivää. Eilisestä alkaen tunne tuon luvun viisikymmentä suhteen on erilainen. Tunnen itseni nimittäin vähintään viisikymppiseksi. Ketään yli viisikymppistä parjaamatta – ofcoos. On nimittäin alkanut sellainen selkäkipu, joka tekee jo Ahtisaarimaisesta kävelystäni ++koomista (neuvolakortista omaksuttu merkintätekniikka toimii tässä). Veikkaan että kyseessä on liitoskipu tai sitten rasitus joka vain yksinkertaisesti johtuu asennon muuttumisesta. Hyvin alhaalla alaselässä, jopa lantiossa vihloo ja pistää.

Olen lukenut että raskauden aikaisia selkäkipuja on kahta tyyppiä: alaselkäkipua, joka on yleensä kokijalleen jo entuudestaan tuttu ilmiö ja sitten tämä minun versioni, jota kaiketi takalantion kivuksi kutsutaan. Osasyyllisiä ovat heikot vatsa- ja selkälihakset, huono ergonomia, paino jne., mutta muuten näiden kipujen syytä tai varsinkaan niihin pätevää hoitoa ei kai oikein tiedetä.

Jumppapalloilua ja egologista verkko-ostamista

Yritimme eilen ottaa käyttöön pitkään varastossa olleen jumppapallon, mutta eihän meillä tietenkään ollut tallessa sen pumppua. Tai laturia, niinkuin minä asiantuntevasti homman ilmaisin. Piti siis turvautua lankkutyyppisen lihasharjoitteluun ja venyttelyyn ja se vähän helpottikin. Toisena hoitomuotona olen tänään etänä ja pistän kuitteja järjestykseen. Kotona voi keksiä paljon monipuolisempia työskentelyasentoja ja olla vaikka pyjamahousuissa koko päivän. Päätös oli tosi hyvä sillä nyt mahassani on joku tyyppi, joka on omaksunut jumppaamisen filosofian kovinkin tarmokkaasti. Jalka tai jokin yhtä terävä ruumiinosa matkusti juuri navan vasemmalta reunalta korkeassa kaaressa vatsan oikeaan reunaan.  Se tuntuu siltä kuin liukas tennispallo viistäisi vatsanahkaa sisältäpäin.

Iltapäivällä pitäisi lähteä tutustumaan Kättärin jumppaan eli Haikaranpesän ekaan valmennukseen, jossa käydään läpi synnytystä. Siihen pitää kai kohta valmistautua myös pakkaamalla jotain valmiiksi laukkuun. No, jos ensin tilailisi loppuja roinia Amazonista. Huomasin että esim. Aventin tuttipullo/tuttipakkaus on yli puolet halvempi kuin Suomessa, ja jos…kröhöm…kun tilaan tarpeeksi roinaa, saan kuljetuksen maksutta. Onneksi joulu on tulossa ja leluissakin säästää kivasti kun tilailee maailmalta. Sinänsä harmi suomalaisen verkkokaupan näkökulmasta, mutta oma napa ensin. Tilaan myös Sangenicin vaipparoskikseen super-ekologisia kakkapussikasetteja puoleen hintaan. Siihen kun lätkäistään päälle kuljetuksen hiilijalanjälki, olen varsinainen Tshernobyl. Egoisti ennen ekoistia tällä kertaa.

Laskin muuten aivan itse eilen että 63 tai 64 päivän kuluttua kaiken tämän painon raahaaminen pitäisi viimeistään helpottaa tai ainakin olla helpottamassa. Olisi muuten aika siistiä jos toukka syntyisi 11.1.11. Olisi kummeillekin helppo muistaa. Tsihihii! Raukat eivät vielä arvaakaan millaisen härvelin saavat elämäänsä, jos hommaan suostuvat. Ihanan härvelin!

Paikka Haikaranpesässä

Ilmoitin meidät viime viikolla Kättärin Haikaranpesään synnyttämään. Tänään sieltä tulikin sitten tervetuliaskirje. Settiin kuuluu kaksi spesifiä Haikaranpesä-valmennusta synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta, mutta melkoiset riskit on ettei tuonne koskaan edes päädytä. On nimittäin aikamoinen lista syitä, joiden vuoksi siirrytään lopulta muualle. Ylipäätään jos raskauden aikana, synnytyksen kuluessa tai sen jälkeen äidin tai lapsen voinnissa tulee jotain erityistä, ei hoitoa enää jatketa siellä, vaan normiosastolla tai teho- tapauksesta tietysti riippuen.

Pääsemme Haikaranpesään jos minulla ei ole:
– mitään perussairautta (kilpirauhasvaivaani ei lasketa)
– mitään sairaalaseurantaa vaativaan raskaudenaikaista sairautta (verenpaine ja anemiakin lasketaan)
–  tulehdusoireita tai -riskiä ( esim. lapsiveden menosta yli 18 tuntia)
– häiriöitä sikiön kehityksessä, kasvussa tai voinnissa
– ennen- tai yliaikaista (ennen 37 tai yli 42 rv)
– sikiö perätilassa
– monisikiöraskaus
– päihteiden väärinkäyttöä tai tupakointia 20. viikon jälkeen
– ylipainoa indeksillä 30 tai enemmän

Jännää nähdä päädymmekö lopulta pesään vai emme. Täytyy alkaa valmentaa Tuppuraista Haikaranpesäkuntoon.

Valmennusten huumorielementti

Olen ehkä vähän kyyninen tai muuten vaan pöllö, mutta joku noissa synnytysvalmennusten aiheissa minua välillä hymyilyttää. Vähän samalla lailla kun nuo oppaat jossa puhutaan imelästi ”elämän ihmeestä nauttimisesta joka solulla”. Haikaranpesässä voi valita kahden pakollisen valmennusen lisäksi vapaasti teemoja: seksuaalisuus ja mielialat on tarkoitettu molemmille ja sitten on isien keskusteluryhmä sekä äitien rentoutusryhmä erikseen. Siis ihan huippua että noita järjestetään, mutta jotenkin minun on vaikeaa kuvitella itseäni naisrinkiin laulamaan ”synnytyslauluja”, eli keskittymään äänen tekemiseen. Tuollainen keskittynyt äänenkäyttö voi kuulemma helpottaa oloa synnytyksessä. Veikkaisin ennemminkin hyräileväni kostolauluja, kun päästään kivussa tiettyyn pisteeseen. Ihan sama osaanko laulaa vai en.

Ja vielä kyynisemmin kun ajattelen, pohdin että mitäköhän minä ja mieheni haluaisimme sanoa tuolla seksuaalisuusryhmässä. Ei tule ensimmäisenä mieleen vertailla fiiliksiä Korhosten kanssa. Kuten sanoin, olen vähän pöllö. Ja onhan nuo kaksi valmennusta jo vallan hyvä paketti meidän perheelle + tietysti paikalliset neuvolan ensimmäiset käynnit, jotta nähdään keitä tältä alueelta saattaa nähdä myöhemmin puistossa.

Neuvolassa kajahti

Tulimme juuri isukin kanssa neuvolasta, jonne hänkin pääsi mukaan jo heti toisella kerralla. Tärkeimpänä kohtana vierailua oli tietenkin sydänäänten kuuntelu ja sieltä se doppleri pienen heiluttelun jälkeen havaitsi tsukutitsukutin. Neuvolakorttiin merkittiin sykkeeksi +145, joka on ihan mukavasti alueella. Terkkari sanoi että 120-180 on normaali väli ja sen pitäisi pysyä tuossa 140 korvilla.

En kyllä oikein hiffaa ihmisiä kun tilaavat kotiin noita dopplereita. Ehkä hakevat niistä turvan tunnetta, mutta minä ainakin vetäisin liian helposti omia johtopäätöksiä kun amatöörinä kuuntelisin suhinaa ja rahinaa vatsasta. Sivuääniä oli nimittäin melkoisesti, ehkä johtui eilisestä mansikoiden ja herneiden tinttaamisesta.

Hemoglobiini ja verenpaine olivat hyvät elleivät täydelliset, mutta vaaka taisi olla rikki koska se näytti niin suurta lukemaa. 🙂 Kun helteet helpottavat, on aika siirtyä lenkkipoluille vakavalla mielellä. Ensimmäisen kolmanneksen ajan oli kokoajan niin poikki ettei siihen ollut mitään saumoja, mutta nyt alkaisi taas olla energiaa. Ja ehkä vielä uskaltaisi mennä kamppailutunnillekin, parin kuukauden ajan.

Valmennusvalintoja

Reilun kuukauden päästä koittaa puoliväli ja rakenneultra. Sitten pitäisi tehdä valintoja valmennuksesta. Ajattelimme ilmoittautua Haikaranpesään, jos vaikka onnistaisi. Neuvolan ensimmäinen valmennus on syyskuun lopulla ja on varmaan ihan hauskaa nähdä muita Haagan alueen tammikuulaisia. Tällä alueella on kuulemma nyt noin 40 laskettua aikaa tammikuulle, jossa toki mukana myös uudelleensynnyttäjät.

Kello on vasta puoli kymmenen, mutta jo on tosi kuuma. Mitähän kivaa sitä keksisi tälle päivälle? Ehkä ilmastoitu leffateatteri ja Shrek 3D -versiona voisi olla paikallaan.