Keskikäyrällä

Neuvolalääkärin tapaaminen vol 2 on nyt takanapäin. Hän oli yhtä tylsä kuin ennenkin. Mutta ei voi valittaa, kaikki on koneessa mallillaan ja kirjasimme seuraavanlaisia muistiinpanoja: puhtaat näytteet, hyvät paineet, turvotus plussalla, aktiiviset syke ja liikkeet, raivotarjonta, mutta vielä pää heiluu. Tämän päivän painoarvio oli jo 2800 grammaa ja havahduin: sehän on jo ihan ihmisen syntymäpaino. Minä painoin pari päivää syntymäni jälkeen sen verran. Arvio syntymäpainosta, jonka lääkäri ainakin 3 kertaa painotti olevan arvio, on noin 3600 grammaa. Suapi nährä. Siis hei haloo, kai mä nyt tajuan että se on arvio. Voiko joku olla niin uuno että sitten reklamoi kun lapsi olikin eri kokoinen.

Kivaa että meidän Tuppurainen on hyvässä kasvussa. Käyrillä painellaan siellä keskivaiheilla. Lohduttauduin omasta painonnousustani sillä, etten edelleenkään saa vatsaa toimimaan kovinkaan usein ja vaakaa rasitti varmaankin ”täysi tankki”. Mutta nyt mentiin ihan normaalia vauhtia. Viisitoista raskauskiloa tosin häämöttää ja siitä en kovasti yli haluaisi.

Painetta pohjalla

Tunnen kovasti painetta edelleen lantionpohjalla, etenkin oikealla puolella. Lisäksi huomasin tänään neuvolasta kävellessäni, että saman puolen jalassa tuntuu kipua siinä jalkapohjan kaaren (minulla varsin laskeutuneen sellaisen) kohdilla. Olen varmaan mennyt vähän vinoon. Muita kipuja ei oikein ole ja supistelukin on vähäistä. Kylmällä kelillä maitovehkeet vähän vihlovat hetkellisesti, kylkiluissa tuntuu välillä varpaiden tai jonkun muun mahtuvan osan aiheuttama juilautus ja nahka tuntuu tosi pinkeältä.

Itsenäisyyspäivän viikonlopun aikana on satanut niin kauhiasti paljon lunta, että sitä on joka paikassa. Mutta toisaalta huomasin sen olevan ihan hyvä asia: käveleminen lumella on pehmeää ja aiheuttaa vähemmän vaivoja kuin asfaltilla köpöttely. Lumi aiheuttaa kyllä muita huolia: auto on hautautunut niin syvälle hankeen että en saa sitä sieltä omin avuin kaivettua. Siksi tänään piti jättää väliin visiitti hyvän ystäväni luo, joka arvioi viestissään että ei varmaankaan synnytä tänään eikä huomenna. Aikaa on siis vielä. 🙂

Joulareita ja vaippoja

Viikonloppuna saatiin vihdoin kaikki viimeiset jutut Tuppuraisen huoneessa seinille – muutamaa taulua lukuunottamatta, jotka olen ajatellut tehdä. Nyt voisi sitten järjestellä tavarat paikoilleen. Vaippojakin napattiin jo paketti Prismasta. Olin ajatellut kokeilla Nature Babycaren maissivaippoja, mutta ihan pieniä kokoja ei ollut.

Kohta pitäisi suunnata postiin ja apteekkiin. Amazonista tilaamani joululahjat, vaipparoskiksen kasetit ja jotain muuta sälää siellä odottaa noutajaa. Rautapillerit on lopuillaan ja ehkä voisin napata vähän perusvoidettakin varastoon. Pakkanen kuivattaa hurjasti ihoa. Vielä pitäisi muutamalle keksiä joku lahjus ja jonain päivänä on pakko jaksaa raahautua ostosparatiisiin hakemaan sellaiset lahjat, joita ei saa netistä.

Nyt nämä turvonneet jalat vähäksi aikaa kohti kattoa ja sitten taas kenkiin.

Mahalääkäriä tökkimässä

Ysiysi päivää jäljellä ja puolikas siitä vietetty neuvolassa. Ensin menimme aamusella virkeinä perhevalmennukseen. Se osoittautui ennakko-odotuksiani mielenkiintoisemmaksi tilaisuudeksi ja siellä tuntui olevan kivoja tyyppejäkin. Mieheni lisäksi ainakin kaksi softanörttiä. Minä olin ryhmäläisistä kaikista pisimmällä. Huomenna alkaa jo 27. viikko ja lähes kaikki muut ryhmäläiset olivat noin viikolla 22.

Imetys-dvd oli vähän laimea, mutta ihan kiva tapa esittää asia painostamatta. Enkä ollut sellaista ennen nähnyt. Vain yksi pariskunta oli ihan tästä meidän läheltämme ja muut eri puolilta Haagaa, saa nähdä löytyykö näistä esimerkiksi kärrylenkkikavereita.  Minusta on aina niin hauskaa kun tuntemattomat ihmiset pannaan ryhmätyötilaan ja jaetaan pienryhmiin. Voi sitä jännityksen määrää. 🙂 Itseäni ei pelottaisi vaikka vetää perhevalmennus kylmiltään, mutta tosi moni selvästi jännitti ryhmässä oloa. Kivaa oli se, että ihmiset ihan oikeasti kysyivät mieltään askarruttavista asioista.

Hyvässä kasvussa, vahvassa liikkeessä

Valmennuksen jälkeen odottelimme jonkin aikaa päästäksemme neuvolalääkärille. Terkkari mittaili ensin perusjutut, kaikki suunnilleen kohdallaan. Painoakin kertyy luvalliset 300 grammaa viikkoa kohti, mutta silti kokonaisluku on aina yhtä shokeeraava. Lääkärin vastaanotolla kerrattiin vähän kilpirauhasen vajaatoimintaa ja muuta peruskuviota ja sitten ryhdyttiin tsekkaamaan toimitusluukun tiiviyttä ja sitä mielenkiintoisinta osuutta, eli Tuppuraisen kehitystä ultraamalla. Kaikki lääkärit eivät kuulemma ultraa.

Siellä hän viipotteli menemään, jo niin isona ettei lääkärin sanoman mukaan ”mahdu enää kuvaan”. Painoarvio katsottiin aktiivisten (++) liikkeiden vuoksi kahteen kertaan ja se oli nyt 850 grammaa. Hihii, mikä mini-ihminen! Olin ounastellut että hän liikuskelee sillä tavalla että välillä tunkee selkäänsä ja peppuansa ylöspäin, jalat palleassani, ja niinhän siellä näytti makaavan. Pää alaspäin ja kroppa tuohon vasemmalle puolelle sijoittuneena. Se on selkeästi lempipaikka.

Lääkäriä nauratti kun Väiski vastasi aina kieppumalla ultraimen painahduksiin ja selitin hänelle että se on meidän kommunikointitapamme – tuo painallus – ihan kuin minun olisi tarvinnut selitellä liian vilkkaan lapsen menemisiä. 🙂

Muuten tuo käynti oli jotenkin lyhyt ja ohut. Loppuun vain toteamus että ei muuta kuin mahaa kasvattelemaan, kiitos ja näkemiin. Vai onkohan sitä vaan liian vaativa kun ajattelee että tämä kaikki 2 kertaa jotka neuvolalääkärissä käydään, voisivat tuntua yhtä isoilta ja merkityksellisiltä kuin seulontaultrat? Ehkä ylireagoin. Kivaa oli kuitenkin nähdä Tuppurainen taas vilaukselta.

Postin kautta kotiin

Noudin postista huutamani setin vaatteita ja kylläpäs niitä olikin paljon. Pitää laittaa vielä erikseen kiitosviestiä Siilinjärveläiselle myyjälle. Tosi söpösiä nuttuja, bodyja ja erilaisia settejä. Sitten vielä niitä kaikista liikkiksimpiä: myssyjä. Jo tuo sana on minusta ihan superhassu. Kukaan ei kai vakavalla naamalla voisi sanoa käyttävänsä myssyä. Samaa kategoriaa kuin mieheni minusta ja Tuppuraisesta käyttämät nimitykset: Möhmötti ja Töhvötti. Olemme siis ilmeisesti öttien sukua.

Nyt luppaa silmä. Täytyy tehdä välipalaa ja harkita vartin nokosia. Loput työt saa odottaa huomiseen.

Kirstin, Johannan ja Sonjan luona

Tänään oli neuvola ja juteltiin lähinnä läpi kaikki mitä jo tiesinkin äitiyspäivärahan ja -avustuksen hakemisesta. Pissa oli puhdas ja hemoglobiinikin pysynyt yli 130:n. Ei siis toistaiseksi tarvita rautalisää. Tällä iällä joudun tietysti myös sokerirasitukseen ja siihen ihanuuteen olisi nyt noin 4 viikkoa. Väiskin syke oli noin 140 ja tänään se saatiin todella kovaa kuulumaan. Ihan meinasi dopplerin sietokyky olla koetuksella.

Kyselin terkkarilta olinko tulkinnut vatsan kovettumisen oikein – kun veikkasin harjoitussupistuksia ja hän sanoi että se on mahdollista. Saattaa myös olla että se on vauvan profiili, jos hän työntää itseään selkä edellä ulospäin. No, kunhan ei ole kipuja, niin saa olla kumpaa vaan. Ensi kerralla onkin sitten lääkärin aika ja minulle tuli yllätyksenä että siellä ultrataankin. Kivaa! Tai siis eihän se ole aika lääkärille vaan Johannalle. Sonjakin on kuulemma mukana. Minulla on pieni haju että he ovat lääkäri ja terveydenhoitaja. Hauskan inhimillinen tapa esittää asia.

Pinnasänky löytyi, toinenkin ostos kutkuttaa

Huusin eilen meille täysin ehjän ja siistin pinnasängyn 15 eurolla. Se sopii valitsemaani linjaan. En kyllä voisi maksaa sängystä sataa tai kahtasataa euroa. Kun sitä käytetäänkin niin vähän aikaa. Lisäksi bongasin sellaisen todella söpösen ”nukkuma-alustan”, mutta täytyy pohtia onko sen huutaminen järkevää….tai ehkäpä tässä jo voisi jotain vähän järjetöntäkin huutaa. Se oli niin söpökin.

Noita kalusteita alkaa nyt näköjään kertymään niin että täytyisi kohta patistaa miestä pistämään tietokonepöytä ja siinä törröttävä pöytäkone lihoiksi. Lisäksi pitäisi keksiä paikka silityskeskukselle. Vinkki niille, jotka haluavat selvitä silittämisestä nopeasti ja helposti – silityskeskus kannattaa ehdottomasti hankkia. (Enpä muuten olisi ihan heti kuvitellut linkittäväni blogistani sanoja Marttojen sivuille – mutta kerta se on ensimmäinenkin)

Ympärillä yrittäjyyttä

Olen tehnyt viime ajat töitä yhden yrittäjyyskasvatukseen liittyvän projektin parissa ja innostunut moneen otteeseen tästä omasta yrittäjyydestänikin taas sen myötä. Toki realiteetti on se, että marraskuusta firmani taukoilee vuoden päivät, mutta paluu töihin on varmasti mukava asia. Siitä saa olla iloinen. Toinen ilon aihe on että pitkään kysymysmerkkivaiheessa ollut ystäväni on tarttunut tilaisuutta ”sarvista” ja oli tänään meillä pohtimassa mm. rahoitussuunnitelman saloja. Minulla meinasikin mennä sormi suuhun näiden ”tuttujen” asioiden kanssa kun olikin kyse toiminimestä eikä osakeyhtiöstä. Varmaan kaikista pelottavinta ja vaikeinta on juuri tuo hallinnollinen puoli ja varsinkin verotus. Burp! Onneksi on tilitoimistoja. Ja kyllä se oman talouden riskien hallinta on vaan tärkeä juttu. Ei voi suin päin sotiin lähteä.

Mutta päivän saldo on siis varsin positiivinen. Potkuihin juuri yltyneen tirriäisen sydän kiivaana sykkien, uuden yrittäjän realistisen innostuneisuuden siivittämänä kohti unisia maisemia ja huomenna uusi päivä täynnä etätyön onnea. Olipas niin minulle tyypillisen hankalasti puettu sanahuntuun tuo tokaisu. Huomenna jo 21 + 6 ja yksiraskausviikko taas ehtoopuolella.