Isin kanssa tänään veikattiin molemmat että meidän tyttö alkaa puhua ennen kuin kävelee. Niin kovasti tulee jo juttua. Nytkin neitokainen makoilee sitterissä ja juttelee vieressä olevan peiton nallekuville. On nukuttu hyvät yöunet, kuusi ja puoli tuntia ja pienen maitotankkauksen jälkeen pari lisää. Yösyöttöjä ei enää ole välttämättä ollut ja viime yönä huomasin yömaidon vuotaneen lakanaan. Melkoiset läikät. Ja juuri vaihdetut valkoiset lakanat.
Tänään meillä on kotipäivä. Äiti aikoo zumbata ja venytellä, otetaan pitkät ulkoilmaunet ja juodaan vihreää teetä. Täytyy vähän yrittää nesteyttää kroppaa että painon tippuminen olisi helpompaa. On myös siirrytty vähän vähähiilarisempaan ruokavalioon, joka alkoi eilen inkiväärilohella ja thaihenkisellä salaatilla.
Vaipoista asiaa
En liittynyt Libero-kerhoon. Enkä Vauhun. Liityin kyllä Satusiivet-kerhoon, mutta that’s not the issue at hand. Olen testannut vaippoja: Pampersia, Liberoa ja nyt Muumeja. Pampersit tuntuu 3-6-kiloisen versiona aika hyville, ovat sopivan ohuita. Liberot ovat vähän paksun tuntuisia. Muumivaipat ovat ihan mukavanoloisia ja niissä jotenkin kiehtoo tuo kotimaisuusaspekti. Täytyy tarkkailla pitävätkö ne hyvin sisällään nuo viime aikoina koetut niskalaukaukset ja etupeppukakat. Napaan asti on välillä vihertävänkellertävää tavaraa.
Post scriptum. On pitänyt tehdä postaus vakuutuksista sitten syksyn. Vauvalehti teki niistä jutun viimeisimpään lehteen. Sen jälkeen luovutin lopullisesti: en taida jaksaa.