Papparaisen lohisopalla

Tänään on ollut kiva päivä. Vähän ehkä mielen pohjalla kaivelee Tuppuraisen liikkeet, mutta olen ennenkin kuvitellut liikoja kun en juuri silloin tunne liikettä kun haluaisin. Täytyy illalla tehdä kylkimakuulaskentaa, jollei meno ylly samanlaiseksi kuin eilen. Ipana innostui varmaan Angry Birds-äänistä ja huitoi kylkiluita niin että vihloi. Peli sai ihan uudenlaisia ominaisuuksia.

Oltiin aamulla käymässä toimistolla ja siitä suunnattiin sitten Papan luokse. Vähän aavistelin että yhdentoista aikaan voisi saada kahvia ja voileivän, mutta Pappa olikin jo tehnyt ruuan. Mahtavan hyvää lohikeittoa (reilulla Koskenlaskijalla, shh!). Ruuan jälkeen avattiin tulevalle neloisisoisälle FB-profiili ja saa nyt sitten nähdä miten aktiivisesti sinne päivityksiä ilmestyy.

Isillä on nimpparipäivä

Leivoin äsken isukin nimpparipäivän kunniaksi mustikkapiirakan. Johon eksyi pussillinen vadelmiakin. Pitänee pistää pinaattikeittoa varten kananmunat kiehumaan ennen isännän kotiutumista – vai tekisinkö sittenkin katkarapupastaa??! Isoja ongelmia, pahoja pähkäilyjä.

Huomenna jo 36. raskausviikolle. Kohti täyspäisyyttä. Vai aikaisuuttako se olikin?

—

Pari tuntia myöhemmin: ipanajamit ovat sellaiset, että tulee mieleen unohtunut vatsan rasvaus, venyy ja venyy mutta venyykö riittävästi? Kyllä nyt kelpaa tunnustella vilahtelevaa kantapäätä ja muita epämääräisiä raajoja.

Äitiysloman toinen päivä

Äitiysloma alkoi eilen. Kyllä se tuntuu ihan kivalta, vaikka mieli vastustelikin kotiin jäämistä. Täytyy vaan yrittää keksiä sopivasti aktiviteetteja ja toivoa että pakkasta ei olisi kamalasti. En ole nimittäin hankkinut toppatakkia tämän kupolin suojaksi. Onneksi vielä pärjää kerrospukeutumalla, on nimittäin ollut tosi kalsaa, tänäänkin aamulla 17 astetta pakkasta. Toivon ettei enää tarttisi ostaa mammavaatteita. Joskin olen pärjännyt tosi vähällä, kiitos ihanien lahjoittajien.

Tänään haettiin roinaa pois toimistolta ja sanoin ääneen että ei sitä oikein voi käsittää jäävänsä muka vuodeksi lomalle. Sitten se kuitenkin lopulta tuntuu tosi lyhyeltä ajalta. Mutta ei sitä silti voi käsittää.  Olen tehnyt töitä täyspäiväisesti 15 vuotta. Huh! No….tuolta kantilta kun ajattelen, on aikakin jäädä vähäksi aikaa pois.

Muksu vie ja taksi tuo

Perjantaina juhlittiin työporukalla pikkujouluja ja meillä oli tosi kivaa. Pelattiin pelejä, naposteltiin ja juotiin glögiä. Sitten syötiin illallista ravintolassa ja muut suuntasivat siitä jatkoille. Minä en. Jaksoin olla yhteentoista jalkeilla ja se oli minusta huippusuoritus. Taksissa muistelin sitä yhtä iltaa joskus vuosia ja vuosia sitten kun pikkujoulujen jälkeen odotin Espalla taksia kaksi ja puoli tuntia. Pakkasta oli varmasti ainakin 20 astetta ja olin niin umpijäässä, että palelin vielä aamullakin. Silloin päätin etten koe sitä enää koskaan, enkä ole päätöksessäni horjunut.

Oli kivaa herätä aamulla pirteänä ja suunnata kauppaan. Tänä viikonloppuna ei olla ihmeitä tehty, mutta jotenkin on ollut hyvä olo vaan olla kotona. On juteltu niitä näitä, suunniteltu seuraavaa *joskus sitten* matkaa Japaniin. Kokkailtu, pohdittu kookosrasvan terveellisyyttä ja rentouduttu. Äsken herättiin pieniltä päikkäreiltä ja nyt juodaan kahvia. Tai en mä oikeastaan nukkunut, en yleensä nuku päiväunilla. Joskus käyn hämärän rajamailla ja säpsähdän taas hereille. Mutta teki hyvää vähän oikasta.

Tämä maha painaa ja heiluu. Vielä ei kyllä ole tullut sellaista tunnetta että haluaisin siitä äkkiä eroon. Se ei ahdista. Yritän kokoajan kuvitella millainen tyyppi siellä oikein on. Olen  jo pitkään luonnehtinut Tuppuraista vilukissaksi. Peiton alla liikkuminen on aktiivista, ja silloinkin tiheämpää kun mahan päällä on vaatetta, mutta paljas maha hiljenee. Lämpimästä suihkusta me on selvästi nautittu yhtä paljon ja eilen suihkuttelinkin mahaa oikein kunnolla, se rentouttaa itseäkin. Varsinkin näillä pakkasilla.

Kummitkin on rekrytoitu. Heitä on neljä. Kaaso ja bestman sekä serkkupoika vaimoineen. Ihanaa että suostuivat.  Tosin, en ole vieläkään ihan varma siitä miten tuo nimiasia hoidetaan, mutta ehkä me annetaan kirkolle vielä mahdollisuus.

Häämöttää loma, häämöttää joulu

Veroviraston neuvojanainen käski minun keskittyä tärkeimpään ja rentoutua. Kylläpä on maailma muuttunut raskauden myötä! Ihmisille nousee outo lämpö raskaana olevan lähellä, varsin  mukava sellainen. Olenkin jo monta kertaa ajatellut että tämä olisi tosi kivaa hommaa vaikka loputtomiin, jos ei tuntisi itseään leveäksi kuljetukseksi.

Töhvötti ei taida mahtua liikkumaan mahassa, koska nyt liikkeet ovat hidastuneet. Peliin on tullut taas takaisin se alkuaikoinakin koettu vatsanahan venytysliike. Selän köyristäminen navan vieressä, jolloin toinen puoli mahasta nousee kupoliksi on siis homman nimi. Maha tuntuu tosi ylhäällä ja olenkin monesti ihmetellyt miten se tavallaan voi alkaa jo pallean yläreunasta, vaikka ei lapsi siellä asti majaile. Satunnaisia jalkoja lukuunottamatta.

Vikaa viedään

Ahdistun vähän siitä, että äitiysloma alkaa. Ahdistun vain siksi että olisi niin kiva viedä loppuun jo alkaneita tai häämöttäviä projekteja. Tai oikeastaan siitä, etten voi luvata asiakkaille soittavani kahden viikon päästä, tai edes ensi viikolla. No, onneksi ahdistus varmasti helpottaa pian. Ei minusta taida enää olla tekijäksi tällä vauhdilla. Hidas hiipiminen on oikeastaan kuvaavinta. Välillä pystyn ottamaan reippaampiakin askelia, mutta se ilo loppuu lyhyeen.  Ja perjantainahan se ”vika” päivä jo on.

Olen kärsinyt työmatkoilla jopa siitä kuinka paljon läppärilaukku painaa, mikä on ihan naurettavaa, koska mulla on todella pieni ja kevyt läppäri. Autolla liikkuessa sinne meneminen ja sieltä nouseminen ovat ähinää, puhinaa ja tekee mieli varmistaa että kukaan ei näe. Uusi auto on vielä to-del-la matala. Onneksi siinä on automaattivaihteisto, koska ajoasennon täytyy olla aika makaava. Muuten syntyy protesti. Vähän niinkuin kylkiasennossa nukkuessa, protesti herättää ja tajuan vaihtaa kylkeä.

Ehkä se äikkärille jääminen on kuitenkin lopulta kivaa. En vain vielä osaa nähdä itseäni odottamassa päivät pitkät.

Mikä ihmeen joulu?

Huomenna on 34 viikkoa kasassa ja toinen osa kättärin valmennuksesta. Tänään olisi ollut neuvolan perhevalmennus, mutta jätin sen väliin koska ovat varmaan aika päällekkäistä asiaa. Sitten pitäisi muka aloittaa joulun valmistelu. Ei voisi vähempää  kiinnostaa. Tämä joulu on jotenkin vaan tiellä. Okei, ehkä tilaan pari lahjaa netistä, mutta en jaksaisi paljon muuta. (Ja sitten lopulta tietysti taas kumoan päätöksen.) On vain vähän sellainen jouluton olo.

Kynttilöistä ja glögistä olen nauttinut niinkuin ennenkin ja haaveilen vähän joulutortuista. Mutten uskalla leipoa niitä ennen kun tulee vieraita. Muuten syön ne kaikki. Ja siis eihän niitä voi leipoa vaan paria kappaletta, vaan pellillinen samalla taikinan sulatusvaivalla. Onneksi meillä on pian pikkujoulut kotona. Niiden järjestämistä odotan innolla. On jotenkin paljon helpompaa järkätä pieni illanvietto, joka ei ole sidottu aattoperinteisiin. Tästä eteenpäin joulut ovat meilläkin sitten vähän eri henkisiä. Ensi jouluna varmaan jo harjoitellaan kävelemistä. Kunhan tämä toukka nyt saadaan ehjänä kuoriutumaan.

Nyt lammaswokkia naamaan ja soffanpohjalle rapsutuksia kerjäämään. Menee muuten liian alavireiseksi koko homma. Vuh!

Sunnuntaiaatoksia

Tulin tänään ajatelleeksi. Ajattelu on aika kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Mietin sitä, miksi toiset ihmiset perustavat perheen tai haluavat viettää jonkun toisen ihmisen kanssa elämänsä, ja toiset eivät halua sitoa itseänsä mihinkään. Kaikille tulee varmaan myös vaiheita, jolloin omia päätöksiä tarkastellaan jäkeenpäin. Minä olen ainakin tähän asti varsin tyytyväinen omiin päätöksiini – niihin suuriin.

Kadu mieluummin että lähdit, kuin että jäit

Voisin kiteyttää oman wisdomini tuohon otsikkoon. Jos ajattelen parisuhteita joissa ihmiset eivät ole onnellisia, on mielestäni parempi katua siitä lähtemistä  kuin jäämistä jälkeenpäin. Lähteminen sattuu kipeästi, mutta usein lyhyemmän aikaa kuin jääminen. Onnettomaan elämään jääminen sattuu vähän kokoajan.

Lähteminen voidaan tulkita sitoutumiskammoksi. Luulen kuitenkin, että varsinaisia kammoisia on vähän. Sen sijaan niitä, jotka eivät uskalla katua lähtemistä jäämisen sijaan on kymmeniä prosentteja esim. avioerotilastojen osapuolista.

Sama koskee perheen perustamista. Jos siihen ei ole valmis, satuttaa lähdöllään varmasti kovasti toista. Mutta jos tilanteeseen jää vaikkei haluaisi, satuttaa pitkällä tähtäimellä kaikkia osapuolia. Ja miksi satuttaisi itseään, sitä ainoaa jonka elämään voi oikeasti vaikuttaa?

Filosofiani toimii elämän suurten kysymysten osalta myös pienemmissä: matkustamisessa, ulkoilemaan lähtemisessä, laihduttamisessa, karkkilakossa, alkoholismissa. On mielestäni parempi lähteä matkalle ja pettyä, kun miettiä miksi ei koskaan tehnyt sitä tai millaista se olisi ollut.

Lapsen saamisen suhteen homma toimii myös toisin päin. Minä kadun siinäkin mieluummin hommaan lähtemistä, kuin jäämistä ilman. Enkä usko katuvani. Yritän muistaa tämän päivinä jolloin tekee mieli repiä tukkaa päästä, kun koko maailma on minua vastaan.

Haikaranpesän valmennus – part 1

Täytyy heti vetää yhteen kokemukset Haikaranpesän synnytysvalmennuksesta: oikein hyvä. Oikein miellyttävä paikka, oikein hyvä kätilö ja hyvä sisältö. Koska edessä on vielä henkilökohtainen synnytyskeskustelu, ihmiset eivät kysyneet tai kommentoineet paljoakaan – sen voi tehdä sitten pienemmällä foorumilla. Se on toisaalta myös oikein tyypillistä meille suomalaisille.

Nyt olen paljon varmempi ajatuksistani esim. kivunlievitykseen liittyen, enkä aio hötkyillä puudutusten kanssa. Ensin kokeillaan kaikki muut keinot hieronnoista mahdollisiin kylpyihin ja akvarakkuloista ilokaasuun. Näitä kahta jälkimmäistä sai myös testata valmennuksessa. Meidän perheen testausinto oli sataprosenttista muihin verrattuna. Minulle laitettiin niskaan akvarakkula ja isäntä vetäisi ilokaasuolot. Ja kyllä, se rakkula toimii. Toinen puoli hartioista tuntui vastahierotulta, toinen tutun jäykältä. Ja kaikki tämä pienen pistelytunteen hinnalla.

Isukkikin sai selvästi varmuutta synnytyksen kulusta kaikkine vaiheineen ja ymmärsi heti tärkeimmän: hänen tehtävänään on ainakin hieroa. 🙂 Voisiko tätä ymmärrystä soveltaa laajemminkin?

Yhden pariskunnan kanssa joutuvat kätilöt vielä koville. Niin yksityiskohtaisia olivat isännän kysymykset. Hän pohdiskeli esim. d-vitamiinilisän ja k-vitamiinipistoksen sisältämiä lisäaineita. Joku se jaksaa kantaa murhetta kaikenlaisista asioista. Minä olen sitä mieltä että minun on ihan turha googleviisauteni kanssa mennä arvuuttelemaan ammatillisia yksityiskohtia. Joudun jokatapauksessa kaikissa kriittisissä asioissa turvautumaan toisten ammattitaitoon, enkä voi valita esim. hätäsektiossa millä veitsellä minut avataan.

Ensi viikon kakkososaa odotellessa. Synnytyksen suhteen on nyt – jos mahdollista – entistäkin levollisempi mieli.