Liikettä niveliin!

Jos ei Pitkämäki osannut heittää tänään keihästä riittävästi, niin Väiski Tuppurainen päätti näyttää miten se tehdään. Keihäsfinaalin jälkeen tuntui ensimmäiset selkeät muljautukset vatsan päällä olleessa kädessäni asti. Ihan säikähdin yhtäkkistä urheilusuoritusta. Nyt pitää mennä nukkumaan, josko hän vähän malttaisi jatkaa kun rauhoitun selälleni.

Sain siivottua tänään vihdoin vaatehuoneen, pyykättyä ja vaihdeltua vähän verhoja. Kivaa mennä nukkumaan kun kotona tuoksuu puhdas pyykki.

—

…ja en minä tiedä mistä tuo Tuppurainen tulee, hän vain tuntuu välillä niin Tuppuraiselta.

Minikummun kanssa liikenteessä

On lauantai ja vielä melkein aamu. Minä sitten tykkään kovasti tällaisista pitkistä aamukahveista. Minnekään ei tarvitse lähteä, aamupala on syöty, mies tuijottaa telkkarista jotain tallennettua sarjaa ja minä surffaan. Täytyy nauttia tästä vapaudesta vielä kun se on mahdollista. Aamut myös tasoittavat sitä etten oikein saa iltaisin unta.

Usein kiireettömät viikonloppuaamut ovat myös hyviä ajankohtia blogaamiselle ja voisihan tässä tosiaan päivitellä vähän loppuloman kuulumisia ja tuntemuksia. Loma alkaa nyt olla lopuillaan ja maanantaina koittaa arki. Ensimmäinen maanantai taitaa tosin olla aina vähän sellainen katson meilit, päivitän kuulumiset ja lähden sitten kotiin  -päivä. Joten nyt päätän jo etukäteen että teen juuri noin enkä mitään muuta. Pitäisi varmaan viikonlopun aikana kartoittaa mitkä työvaatteet vielä menevät päälle.

Pohjois-Karjalan heilinä

Loman aikana on istuttu paljon autossa ja tällä pienellä kummulla se on ollut vielä ihan kivaakin. Ajoimme viime viikonloppuna ihan ex tempore äitini sukutienoille susirajalle, eli Ilomantsiin,  ja viivyimme kaksi yötä. Reaktiot Väiskiin olivat odotettuja. Tätini, joka on myös sylikummini ja minulle varsin läheinen, vinkui kuin purulelu. Hän sanoi että oli ”juuri edellisenä päivänä ajatellut asiaa”. Niinhän ne tädit aina. Enoni suhtautuivat mörököllimäiselle tyylilleen uskollisen rauhallisesti. Yhdelle kolmesta en kertonutkaan kun ei tullut missään vaiheessa luontevasti puheeksi. Minusta tuntuisi jotenkin oudolta ottaa asia vaan yhtäkkiä esille. Ehkä en halua tehdä siitä mitään numeroa. Jos eivät huomaa, eivät sitten huomaa.

Sain pitkästä aikaa maistaa paikallista ruissihtileipää ja toin sitä myös mukanani. Lisäksi ostimme paikallista mustaherukkamehua, ai että se on hyvvee! Pienilläkin paikkakunnilla on selvästi panostettu lähiruokaan ja -tuotteisiin selvästi enemmän kuin ennen. Lähi”tuotteista” minulle tärkeimpänä Ilomantsissa on sen maastot, lähinnä vesistöt. Järvien rannalla on rauhallista ja niiden hiekka on lähes valkoista. Enoni oli taannoin ostanut pilkkahintaan mökkitontin ja kävimme siellä uimassa ja saunomassa. Ai lapsuusmuistoja!!

Vaihto vauvahypistelyyn ja meren rantaan

Ajoimme Ilomantsista suoraan Lohjalle, jossa grillasimme ja ihastelimme ystäviemme 6 viikon ikäistä poikaa. Voi änkyrä, millainen ruttunaama hän olikaan. Oli taas kummallista kuinka ihan pienen vauvan pitäminen sylissä tuntuu niin ”vaikealta”. Kokoajan on sellainen tunne että se menee rikki tai siltä irtoaa joku ruumiinosa. Poitsu oli kyllä valtavan rauhallinen ja tuhisi suurimman osan ajasta. Isäntäperheen veikeä puolitoistavuotias oli vähän kummissaan vauvan läsnäolosta, mutta jaksoi silti riehua. Erityisen kivaa taisi olla Väiskin isukin kanssa trampoliinissa. Se myös näytti ja kuulosti koomiselta. Minä sain mukaani kassillisen äitiysvaatteita, voi helpotus.

Pikainen visiitti kotiin välillä ja jatkoimme taas matkaa, tällä kertaa mökille. Kävinkin tuossa välissä päivittämässä blogini ajanlaskun kun alkoi tympiä tuo kahden eri ”viikonvaihtopäivän” pohtiminen. Mökilläkin ehdimme viipyä vain kaksi yötä, mutta se tuntui oikein sopivalta ajalta. Haimme isäni, eli papan mukaan ja menimme heti keskiviikkoiltana kauan odotetulle mato-ongelle. Ilta oli todella rauhallinen eikä kuumuuskaan vaivannut. Väiski tuntui rauhalliselta ja olo oli mainio siinä kohoa tuijotellessa. Mutta saimme me vähän toimintaakin. Tuli nimittäin niin hyvällä tahdilla ahvenia. Minä sain kaksi isoa ja miehet yhteensä kolme sellaista oikein kunnon kokoista ahvenaa (yhdestä saaliistani on videokin todisteena). Lopulta savustimme niitä seitsemän ja ne olivat älyttömän hyviä! Tulipahan kerrankin syötyä kalaa, kun olen ollut siinä vähän laiska  – tietysti lukuunottamatta appiukon savustamaa lohta.

Mökillä rentoillessa ja ukkosta ihastellessa papparainenkin tokaisi jossain vaiheessa että ”tuot sen sitten ensi kesänä mun kanssani tänne”. Vähän vaivihkaa. Söpöä. Pohdintaa on ilmeisesti suoritettu ja pappa taitaa jo odotella uutta tulokasta jonka kanssa voi sitten mökillä puuhastella.

Tavarat ja ajatukset järjestykseen

Olimme eilen auttamassa ystäviämme muutossa. Tai no, minä ehkä olin vähän vähemmän avuksi, mutta kuitenkin. Tuli samalla testattua ihan supermukavat farkkuhaalarit ja näytin ihan muuttomuumilta. Ennen muuttoon menoamme sanoin miehelle että olisi ihan kiva muuttaa, mutta illan päätteeksi olin kyllä taas ihan eri mieltä. Herranjestas sitä tekemisen ja tavaran määrää! Taidan tyydyttää järjestelyhaluni pienen huoneen remontilla syksyn aikana ja nyt viikonlopun aikana touhutarpeeni tasoittaa pyykkivuori ja kodin siivous arkea varten.

Pitäisi myös saada aivot työasentoon. Ehkä se pöydällä kummitteleva vakuutusehdotuspino auttaisi. Jos Väiski Tuppurainen ei ryhdy illalla hankalaksi. On ollut nääs viimepäivinä aika paljon kiristelyä lihaksissa ja ilmaakin kertyillyt. Noin joka toinen päivä tuntuu selkeämpiä töytäisyjä ja välillä taas pelkkää kuplintaa.

Ainiin: Väiski sai eilen ensimmäiset varusteetkin muuttokuormasta, mm. ihan tautisen söpön pikku bodyn, jonka ystäväni oli ”pakko” ostaa kun olimme alessa. Jo pelottaa että mitä kaikkea se keksii, minä olen nimittäin harrastanut heidän perheensä kohdalla ”suurin pehmolelu mitä kaupasta löytyy” -periaatetta. Kosto kuulemma elää.

Ainiin2: 18 yötä ultraan. Hui!

Ajanlaskuun pieni viilaus

Olen yrittänyt elää muuttuneen lasketun ajan kanssa niin, ettei minun tarvitsisi vaihtaa vanhaa viikonpäivääni, mutta ei siitä tule mitään. Korjasin tickeriin nyt 5.1.2011 mukaan oikean tahdin. En kuitenkaan jaksa korjata jo tekemiäni merkintöjä, sillä viikot ovat yleensä kutakuinkin oikein, vaikka nyt vaihdetaankin keskiviikkoisin.

18. viikko alkaa tänään siirtymisellä mökille, enkä ehdi tarinoida enempää. Ehkäpä Papasta saa kivaa aineistoa seuraavaan kirjoitukseen, hän kun lähtee mukaamme.

Aurinkoa piisaa ja otsa ja ”viikset” hikoavat jatkuvasti. Nyt pakkaamaan!

Maalari maalaa ja äiti oireilee

Tänä aamuna herätessä alavatsa oli selvästi tiukempi kuin muina aamuina. Tai tiukka osa oli edempänä. Ystäväni sanoi hyvin, että se tuntuu vatsalla ollessa kuin nukkuisi kirjan päällä. Vielä pystyn ihan hyvin vatsallanikin olemaan, mutta huomaan siirtyväni siitä vaistonvaraisesti enemmän toiselle lonkalle. Mieskin koki ahaa-elämyksen illalla ja totesi että ”tässä on ihan tällainen kova juttu”.

Sain myös aamulla tuta liitoskivuista oikein kunnolla. Tähän asti on ollut satunnaista nipistelyä päivän mittaan, mutta nostaessani lantiota tunsin ihan kunnon viillon. Tuntui ihan siltä kuin vatsani sisällä olisi riippukeinu ja sen oikeanpuoleiset kiinnitysnarut hiertäisivät puun runkoa, jonka ympärille ne on kiinnitetty. Ikäänkuin joku tosi painava heppu olisi hypännyt riippukeinuuni ja heiluttanut sitä ilkikurisesti räkättäen. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt tiedän mitä välttää aamulla venytellessäni ja noustessani.

Unen määrä pysyy ja laatu vaihtelee

Nukun pääasiassa hyvin ja liikaa. Tuo johtuu varmaan lomasta ja siitä että mies on sairaana, tosin jo tervehtymään päin. En ole pitkään aikaan herännyt yöllä vessaan ja tänään täytyykin kokeilla ottaa oikein juomamaraton, sillä saattaa olla että juon vain liian vähän vettä. Kuten yleensä. Muuten kyllä saatan heräillä, kun pitää kääntyä ja tuntuu että olen saanut toisen kyljen kuolioon.

Illalla minua väsyttää taas melkein samalla tavalla kuin alkuraskaudessa, niin että uni meinaa ihan yllättäen painaa silmät kiinni. Eilenkin olin ihan energinen, mutta yhtäkkiä tuli kova tarve päästä sohvan nurkkaan kyhjöttämään ja laittaa silmät kiinni.

Nukkumaan mennessä on ollut joka ilta vähän eloa riippukeinussa. Erotan nyt jo lähes varmasti suoliston ja Väiskin kuplinnan toisistaan. Eilen Väiski temmelsi jo alkuillasta aika villisti. Iltaisin se tapahtuu kuin nakutettu. Ymmärrän hyvin miten sitä on niin vaikeaa kuvailla, koska se voi tuntua ilmakuplan puhkeamiselta tai perhosen siiveniskulta tai miltä vaan, minä kutsuisin sitä lähinnä pensselin kosketukseksi. Ihan niinkuin pieni maalari olisi hommissa, välillä pitkin vedoin ja välillä maalia tupsutellen kohdun seiniä maalaamassa. Välillä maalataan takaseinää ja sitten taas etuseinää. Maalaako maalari sinistä vai punaista, sitä tuntemukset eivät kerro.

Piinallinen ajanlasku

Huomaan että tähän ajan laskemiseen liittyy yksi aika huvittava ilmiö. Se on samanlainen kuin pikkutyttönä oli ikä. Kun olit itse 7 olisi ollut niin siistiä olla jo 10. Kaikki 10-vuotiaat tytöt oli niin ihania.  Muistan miettineeni varhaisultran aikaan 7. viikolla kuinka kivaa on sitten kun on 12 viikkoa täynnä ja voi huokaista helpotuksesta. 12. viikon kohdalla toki helpotuin, mutta mietin heti että kylläpäs vieläkin ollaan ihan alussa, että kyllä ainakin 16 viikkoa pitäisi olla kasassa ja 20 viikon kohdalla on sitten varmaan jo ihan ”riittävä” olo. Mutta mikään ei riitä. Nyt on 17. viikko menossa ja kokoajan odotan päivien kuluvan nopeammin. Kaikki heti mulle nyt. Ja sitten lapsen synnyttyä varmaan haikailen näitä päiviä.

Siitä tämä kesälomakin on ollut kummallinen että ei minua oikeastaan harmita yhtään kun se on ohi. Toisaalta se johtuu siitä että on tosi kivaa mennä taas töihin, mutta ennenkaikkea tietysti tunnistan eteenpäin pääsyn houkutuksen. Huomaan selaavani kovasti kalenteria ja laskevani että ”sitten kun on se päivä niin minä olen jo sillä ja sillä viikolla”.

Tilikkutäkki tai jotain

Eilen tuli valtava tarve ommella. Siis ihan ompeluhimo, vaikka olenkin siinä hommassa aika pirun kärsimätön ja vähän tumpelokin. Kävin Eurokankaassa penkomassa alekoreja ja nappasin matkaani 3 eri kangasmyttyä. Ideana olisi herätellä käsityötunnilla opittuja tilkkutyötaitoja ja tehdä ipanalle joku pieni leikkialusta tai peitto hirsimökkitekniikalla. Pidätän oikeuden tehdä tyynyn, jos into loppuu kesken. Samalla oikeudella teen myös tarvittaessa todella pienen tyynyn tai patalapun. Mutta olipas taas vaikeaa valita värejä. No näissä kankaissa on vähän kaikkea, aika paljon lilaa. Ehkä snadisti tyttömäiset kuosit, mutta menkööt.

Ai niin ja niin kova se ompeluhimo sitten oli etten vielä päässyt aloittamaan. Innostuin sittenkin askartelemaan kummipojalle synttärikorttia. Piirtäminen oli myös kivaa pitkästä aikaa. Jos tänään sataa kuten on luvattu, kaivan illalla ompelukoneen esille ja ryhdyn repimään tilkkusuikaleita. Kun tulee mahdollisen täytön tai viimeistelyn aika, täytynee kääntyä äidin tai anopin puoleen.

Pöpöjen välttelyä ja kalahaaveita

Huhheijaa kun taas on lämmintä. Pihan puolelle paistaa aurinko ja mittarissa on 33 astetta. Muutenhan tuo olisi ihan mukava juttu, mutta kun toukan iskällä on flunssa ja kuume, ei helle helpota oloa. Yksi tämän päivän pelastuksista on tosin ollut mukavan rapsakka tuuli, joka vähän vilvoittaa. Maha on etukenossa. Se on kasvanut jonkin verran, mutta pullistuu myös päivän mittaan turvotuksen myötä.

Tulimme pikapassilla kotiin mökiltä kun olimme sinne juuri asettuneet kun toinen sairastui. Minä olen yrittänyt lääkitä etukäteen että välttyisin mokomalta kesäflunssalta, eikä tarvitsisi pienen masukasvatinkaan kärsiä siitä. Äsken paistoin hetken mielijohteesta muutaman vaniljaletun ja uskoisin että mansikoiden kanssa nautittuina ne karistavat flunssan.

Mansikoita tulikin tänä vuonna laitettua pakkaseen viiden kilon laatikon edestä, mutta tuskin niistä ehtii vielä pikkuinen yhtään maistelemaan. Täytyy talven mittaan sulatella niitä jugurtin kaveriksi ja tankata vähän kesää elimistöön. Harmi että vaikuttaa siltä että tämä syksy ei ole mustikoiden suhteen kovinkaan hyvä.

Energiat nousussa

Vaikka on kuuma, on energiataso ollut aika hyvä viime viikkoina. Nyt alkaa taas erilaiset liikunnalliset aktiviteetit ja kotityöt kiinnostaa eri tavalla. Tai sanotaan niin, että niihin ei suhtaudu ”leuka rintaan ja kantapäät maata pitkin” -asenteella. Kun tulee vähän viileämpää, voisi kuvitella taas ahtautuvansa muiden innokkaiden kanssa jollekin ohjatulle liikunta-aiheiselle.

Uimaan olisi kiva päästä. Josko isännän tervehdyttyä matkattaisiin takaisin mökille ja koko päiväksi rannalle. Ja mato-ongelle! Se se vasta kivaa onkin. Meidän perheessä taitaa sitten aikanaan käydä niin, että se on äiti jonka kanssa mennään ongelle. Minä olen ehdottomasti meistä se innokkaampi. Isäni kesämökillä on mainio paikka koko päivän kalaretkelle. Se on sellainen kanava, jonka reunaan saa veneen parkkiin ja jossa voi sitten kivikossa istuskellen kalastella ahvenia. Muistelen että kerran sieltä napattiin yksi 850 grammainen ja savustettiin voiton merkiksi.

Kalastaminen on opettanut minulle pikkulikkana kosolti kärsivällisyyttä. Olen aina ollut temperamenttinen, mutta isän opein olen osannut kalaretkellä olla pitkiäkin aikoja liikkumatta ja hiljaa. Useimmiten olen taas ihan väkkärä, ja ne jotka minut tuntevat saattavat kokea tuon rauhallisuuden vaikeaksi uskoa. Vaikka täytyy kyllä sanoa että tämä raskaus on vähän rauhoittanut minua. En jaksa ihan niin helposti ottaa mistään stressiä ja tunnen oloni jollain tavalla levolliseksi. Ehkä kyse on perspektiivistä.

Perustaitojen äärelle

Päätin jo kauan sitten että lasten hankkimisen myötä aion opetella uudestaan sellaiset lastenlaulut, jotka olivat itselleni tärkeitä. Vauvakirjaani on listattu mm. Tapio ja Tellervo, Pii pii pikkuinen lintu, Peipon pesä jne. Lisäksi tänään tuli anoppilassa kahvipöytäkeskusteluissa mieleen kuinka kivaa oli piirtää ja maalata vesiväreillä. Niitä taitoja täytyy sitten heti viritellä Väiskin kanssa, kunhan vähän kasvaa. Piirtäminen on meidän perheessä varmasti myös isin juttu, sillä hänen kynästään on tullut tosi hienoja juttuja. Katsotaan josko innostuisi uudelleen.

Täytyykin ensi kerralla kaivaa äidin kaapeista mahdollisia tallella olevia piirustuksia ja muita vanhoja tavaroita. Omassa varastossa taitaa olla tallessa vain pehmoleluja ja jokunen kirja. Olen ollut aina aika kova heittämään tavaroita pois etenkin muuton yhteydessä ja nyt jotkut hävitetyt tavarat harmittavat.