Odottavan aika on tosiaan melko pitkä

Perjantaina jo supisteli niin, että luulin eilisen Andrea Bocellin konsertin jäävän väliin. Sitten rauhoittui. Viime kierrokseen nähden tämä loppuvaihe on ollut kyllä harmillisen kivulias, enkä ole oikein ollut kykeneväinen mihinkään. Tässä sitä istutaan nojatuolin vankina ja odotellaan että jotain tapahtuisi.

Isosiskoa selvästi vähän jännittää, sillälailla söpöllä nelivuotiaan tavalla. Isikin olisi jo valmis saattamaan tämän homman päätökseen, tosin käytännön ihmisenä toivoo sen käynnistyvän viikonlopulla.

Nyt juuri mielessä kelautuvat ne neljä vuotta sitten läpikäydyt hetket. Silloin ei ollut mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ja hups vaan kuudessa ja puolessa tunnissa (tai jotain) kaikki oli ohi. Toisaalta pohdin kokoajan että kuinka monta päivää vielä joudun hilaamaan itseäni hirveällä vaivalla ylös alas portaita ja toisaalta mietin että tämä on nyt se viimeinen kerta. Näitä tuntemuksia ei tule luultavimmin koskaan enää koettua. Tai se olisi ainakin suunnitelma, että kaksi piisaa.

Liitokset kipuilee, välillä näyttäytyy särky selässä ja reisissäkin, vatsaa pistelee, vauva potkii navan yläpuolella ja samalla pää kaivautuu aina vaan syvemmälle. Supistuksia tulee silloin tällöin, ei edes joka päivä. Uni on katkonaista ja kääntyminen sängyssä on rankkaa. Mutta muuten olo on erinomainen. Aivot toimii, tulee yllättäviäkin energiapuuskia, jotka sitten tyssähtävät siihen, kun ehtii unohtaa kuinka hitaasti pääsee eteenpäin. Onnellisen ristiriitaista, kamalan kipeää ja ihanaa samaan aikaan.

Siellä se pinnasänkykin odottaa jo valmiina ja tällä kertaa olen pakannut sairaalakassinkin. Tule jo ystävä pieni, sinua odottaa täällä innokkaana perhe, joka jo suunnittelee kaikenlaista neljän koplan tekemistä.

…ja sieltä se lievä supistus lähtee taas nousemaan…

Vauvavuosi alkakoon

Eilen kahdentoista aikaan skoolattiin rosesamppanjalla päättyneelle toukan vuodelle. Tästä vuodesta tuleekin sitten meidän perheen vauvavuosi, kunhan vauva saadaan ulos. Enää ei tarvitse jännittää sitä että ipana olisi luokkansa nuorin, vika joka saa ajokortin ja kokee kaikki muutkin ikäsidonnaiset jutut.

Käytiin me isukin kanssa vähän rakettiloita ulkonakin katsomassa, mutta kylläpä oli vaikeaa kävellä. Ihan kuin alakerrassa olisi ollut joku terä. Auts! Naurettiin kavutessamme kehä ykkösen ylittävälle sillalle, että kylläpäs siinä tuli vastaan rankka nousu. Tuli myös mieleen etten muista millaista on juosta, täytyy kokeilla heti tässä kuussa.

Lantiotuntemukset

Vatsan alla on tuntemukset lisääntyneet melkoisesti. Ilmaa kertyy taas samalla tavalla kuin alkuraskaudessa. Nyt sen liikkuminen vain tekee ihan eri tavalla kipeää. Ai! Myös pientä tyhjentymisen tarvetta on ollut havaittavissa, mitä jotkut pitävät lähestyvän synnytyksen merkkinä. Olisihan se toisaalta ihan kiva tyhjennellä vatsa kunnolla, ettei tarvitsisi synnyttää lapsen lisäksi esim. kulhollista guacamolea ja nachoja. Ihana mielikuva!

Ajan myötä kipu – jota ei aina kivuksi voi sanoakaan – on siirtynyt nivusissa aina vaan alemmas ja keskemmälle. Aikoinaan liitoskivut alkoivat minulla niin, että niitä tuntui vaan oikealla, nyt vasen juilii enemmän. Lattiatyynyltä nouseminen tai kääntyminen öisin on kuitenkin edelleen vaikeampaa niin, että yrittää työskennellä oikealla reisiosastolla. Ja sukka sujahtaa paljon ”helpommin” vasempaan kuin oikeaan jalkaan.

Verkkoshoppailua

Eilinen oli todellinen energialow. En jaksanut juuri mitään. Shoppailin päivällä vähän verkossa ja vaikka oli jo päättänyt toisin, ostin sittenkin kunnon hoitolaukun (lastenhuone.fi:stä, joka on sittemmin kaatunut). Ostin Samsoniten mallin joka toimii myöhemmin minulla ns. viikonloppukassina, koska nykyiset putkikassit ovat vähän repsahtaneet käytössä. Satellite-kuosi ei ole kivoin mahdollinen, mutta alekorista ei aina voi valita.

Ostin myös Tuppuraisen huoneeseen kivoja seinätarroja. Niitä en vielä voi julkaista, koska saattavat kuiskia salaisuuksia. Toisaalla minulle kävi hyvin perinteisesti. Katselin Netanttilassa alejuttuja ja laitoin jo jotain ostoskoriinkin. Mutta meni hermot. Verkkokauppa toimii todella usein surkeasti ja niin se teki taas. Jätin ostokset väliin.

Käytettävyys on oikeasti tosi harvassa kaupassa kohdallaan ja se ärsyttää kovasti. Minun kohdallani se tarkoittaa usein ostamatta jättämistä. Täytynee laittaa Anttilalle palautetta. Taas.

—

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää. Lumen tulolle ei näy loppua ja sen huntu ulottuu kohta mm. keittiön ikkunan alareunaan. Saa nähdä millaisia ovat ipanamme lapsuuden talvet. Minä en ainakaan tästä lumesta valita, ennen kun yritän suunnata sekaan vaunujen kanssa. 🙂

Maalari maalaa ja äiti oireilee

Tänä aamuna herätessä alavatsa oli selvästi tiukempi kuin muina aamuina. Tai tiukka osa oli edempänä. Ystäväni sanoi hyvin, että se tuntuu vatsalla ollessa kuin nukkuisi kirjan päällä. Vielä pystyn ihan hyvin vatsallanikin olemaan, mutta huomaan siirtyväni siitä vaistonvaraisesti enemmän toiselle lonkalle. Mieskin koki ahaa-elämyksen illalla ja totesi että ”tässä on ihan tällainen kova juttu”.

Sain myös aamulla tuta liitoskivuista oikein kunnolla. Tähän asti on ollut satunnaista nipistelyä päivän mittaan, mutta nostaessani lantiota tunsin ihan kunnon viillon. Tuntui ihan siltä kuin vatsani sisällä olisi riippukeinu ja sen oikeanpuoleiset kiinnitysnarut hiertäisivät puun runkoa, jonka ympärille ne on kiinnitetty. Ikäänkuin joku tosi painava heppu olisi hypännyt riippukeinuuni ja heiluttanut sitä ilkikurisesti räkättäen. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt tiedän mitä välttää aamulla venytellessäni ja noustessani.

Unen määrä pysyy ja laatu vaihtelee

Nukun pääasiassa hyvin ja liikaa. Tuo johtuu varmaan lomasta ja siitä että mies on sairaana, tosin jo tervehtymään päin. En ole pitkään aikaan herännyt yöllä vessaan ja tänään täytyykin kokeilla ottaa oikein juomamaraton, sillä saattaa olla että juon vain liian vähän vettä. Kuten yleensä. Muuten kyllä saatan heräillä, kun pitää kääntyä ja tuntuu että olen saanut toisen kyljen kuolioon.

Illalla minua väsyttää taas melkein samalla tavalla kuin alkuraskaudessa, niin että uni meinaa ihan yllättäen painaa silmät kiinni. Eilenkin olin ihan energinen, mutta yhtäkkiä tuli kova tarve päästä sohvan nurkkaan kyhjöttämään ja laittaa silmät kiinni.

Nukkumaan mennessä on ollut joka ilta vähän eloa riippukeinussa. Erotan nyt jo lähes varmasti suoliston ja Väiskin kuplinnan toisistaan. Eilen Väiski temmelsi jo alkuillasta aika villisti. Iltaisin se tapahtuu kuin nakutettu. Ymmärrän hyvin miten sitä on niin vaikeaa kuvailla, koska se voi tuntua ilmakuplan puhkeamiselta tai perhosen siiveniskulta tai miltä vaan, minä kutsuisin sitä lähinnä pensselin kosketukseksi. Ihan niinkuin pieni maalari olisi hommissa, välillä pitkin vedoin ja välillä maalia tupsutellen kohdun seiniä maalaamassa. Välillä maalataan takaseinää ja sitten taas etuseinää. Maalaako maalari sinistä vai punaista, sitä tuntemukset eivät kerro.

Piinallinen ajanlasku

Huomaan että tähän ajan laskemiseen liittyy yksi aika huvittava ilmiö. Se on samanlainen kuin pikkutyttönä oli ikä. Kun olit itse 7 olisi ollut niin siistiä olla jo 10. Kaikki 10-vuotiaat tytöt oli niin ihania.  Muistan miettineeni varhaisultran aikaan 7. viikolla kuinka kivaa on sitten kun on 12 viikkoa täynnä ja voi huokaista helpotuksesta. 12. viikon kohdalla toki helpotuin, mutta mietin heti että kylläpäs vieläkin ollaan ihan alussa, että kyllä ainakin 16 viikkoa pitäisi olla kasassa ja 20 viikon kohdalla on sitten varmaan jo ihan ”riittävä” olo. Mutta mikään ei riitä. Nyt on 17. viikko menossa ja kokoajan odotan päivien kuluvan nopeammin. Kaikki heti mulle nyt. Ja sitten lapsen synnyttyä varmaan haikailen näitä päiviä.

Siitä tämä kesälomakin on ollut kummallinen että ei minua oikeastaan harmita yhtään kun se on ohi. Toisaalta se johtuu siitä että on tosi kivaa mennä taas töihin, mutta ennenkaikkea tietysti tunnistan eteenpäin pääsyn houkutuksen. Huomaan selaavani kovasti kalenteria ja laskevani että ”sitten kun on se päivä niin minä olen jo sillä ja sillä viikolla”.

Tilikkutäkki tai jotain

Eilen tuli valtava tarve ommella. Siis ihan ompeluhimo, vaikka olenkin siinä hommassa aika pirun kärsimätön ja vähän tumpelokin. Kävin Eurokankaassa penkomassa alekoreja ja nappasin matkaani 3 eri kangasmyttyä. Ideana olisi herätellä käsityötunnilla opittuja tilkkutyötaitoja ja tehdä ipanalle joku pieni leikkialusta tai peitto hirsimökkitekniikalla. Pidätän oikeuden tehdä tyynyn, jos into loppuu kesken. Samalla oikeudella teen myös tarvittaessa todella pienen tyynyn tai patalapun. Mutta olipas taas vaikeaa valita värejä. No näissä kankaissa on vähän kaikkea, aika paljon lilaa. Ehkä snadisti tyttömäiset kuosit, mutta menkööt.

Ai niin ja niin kova se ompeluhimo sitten oli etten vielä päässyt aloittamaan. Innostuin sittenkin askartelemaan kummipojalle synttärikorttia. Piirtäminen oli myös kivaa pitkästä aikaa. Jos tänään sataa kuten on luvattu, kaivan illalla ompelukoneen esille ja ryhdyn repimään tilkkusuikaleita. Kun tulee mahdollisen täytön tai viimeistelyn aika, täytynee kääntyä äidin tai anopin puoleen.